Miten muut "uraäidit" jaksaa?

Olin keskijohdossa mutta nyt asiantuntijana, jossa palkka lähes sama mutta vähemmän vastuuta. Oma työ vastuullista, muttei tarvi raahata sitä kivirekeä eli henkilöstöä perässä ja elämä helpottui heti. Lisäksi teen 80% viikkoa, mikä auttaa jaksamaan. Tuntuu vähän palkassa, mutta vero% kompensoi vähän.

En edes ole missään kovin vaativassa työssä, vaan ihan tavallinen toimistotyöntekijä, ajoittain työmme on kyllä kiireistä. Pidän työstäni eikä se väsytä minua, mutta kotona kaikki on aina kesken. On mahdotonta rentoutua kun silmille hyppii tekemättömiä töitä koko ajan. Mies ei näitä tietenkään huomaa, tekee kyllä jos pyydän useamman kerran mutta joskus tuntuu että olisi helpompaa vain tehdä itse kun olla anelemassa.

kodin siisteydestä, mikä on johtanut siihen, että mies on palkannut siivoojan ja tekee myös itse vähintään oman osuutensa. En harrasta itse mitään vaan vietän melkein kaiken vapaa-ajan kotona tai muualla perheen kanssa. Viikonloput otan hyvin rennosti, jos siltä tuntuu. En vaadi itseltäni liikaa ja hyväksyn epätäydellisyyteni. Näin jaksan suurimman osan ajasta ihan hyvin.

Me tehtiin lapset lyhyin väliajoin, niin että tosiaan voi sanoa, että vuosi vuodelta elämä helpottuu, kun alkuun on päässyt. Pistä asiat tärkeysjärjestykseen niin töissä kuin kotona, älä tee mitään turhaa, käytä surutta apulaisia ja isovanhempia hyväksi, auta naapureita niin vastavuoroisesti he auttavat sinua, ja käytä ostopalveluja tarvittaessa. Hanki kuivausrumpu, niin ei tarvitse silittää mitään pyykkiä. Jakakaa miehen kanssa kotihommat, valvomiset, kulkemiset ja lasten kuljettamiset ja hyödyntäkää aikaiset aamut ja myöhäiset illat. Ja ota välillä sitä lomaa, vaikka vähänkin.



Täytyy kyllä myöntää, että uuvuttavaa se elämä kiirevuosina väkisinkin on. Itse huomasin miten poikki olin vasta, kun meille tuli tilaisuus muuttaa pariksi vuodeksi ulkomaille. Sain olla siellä kotirouvana ja huilata, se oli kullanarvoista. Sen jälkeen on taas jaksanut.



Tsemppiä!!

Lauantait ovat kamalia; olen täysin itkukurkussa koko ajan. Tuntuu niin toivottomalta; pitäisi ehtiä elää kaikki elämätön elämän kahdessa päivässä ja sitten jaksaa painaa koko viikko töissä.



Paikkakunnalla ei vaihtoehtoja työpaikan suhteen oikein ole eikä alanvaihto muutenkaan nykysuomessa ole helppoa. Kokemus on vääränlaista :(

Tässähän tätä hässäkkää on eletty yli 30 vuotta eikä loppua näy (kuopus 10v). Kun on halunnut sekä lapsia että haastavan työn on vain sinniteltävä tai sitten luovuttava toisesta..



Lomaa on ollut pisimmillään 3 vkoa yhtäjaksoisesti sen ajankohdan on määrännyt esimiehen loma-aika - hän haluaa että olen paikalla silloin kun hänkin... Ja meillä taas ei ole mahdollisuutta pitää paria viikkoa syksyllä tai talvella kuten hänellä... Eli osa kesästä menee aina hukkaan.



Toisaalta - vaikka olisit sinkku sinun pitää kuitenkin siivota, pyykätä ja käydä kaupassa. Ei siinä ole paljoa eroa tekeekö sen 1 vai 6 hengelle?

En taida sitten olla "tarpeeksi" uraäiti, vaikka on akateeminen koulutus ja palkka 4500 ;) Työaika pysyy keskimäärin kahdeksan tunnin sisällä per päivä. Teen etätöitä joka viikko vähintään päivän. Työmatkaan menee aikaa vajaa 20 minuuttia suuntaansa eikä tarvitse istua liikenneruuhkissa. Emme ole aikatauluttaneet vapaa-aikaamme eli lapsilla ei ole sellaisia säännöllisiä harrastuksia, jotka vaatisivat jatkuvaa kyyditysrumbaa. En usko, että pieni lapsi tarvitsee hirveästi harrastuksia, vaan päiväkoti ja koulukin ovat aika paljon pienen päälle sulateltavaa. Kävelemme metsässä joka viikko (geokätköily), minkä uskon rauhoittavan meidän kaikkien mieltä. Joka viikonloppu ei ole vieraita, mutta välillä kyllä. Siivooja käy kerran kuussa ja koti on kyllä aina siisti (minimoitu roinan määrä). Mies tekee kotitöitä siinä missä minäkin. Nukun riittävästi, n. 9h/yössä. Mitäs muuta. Työni ei ole valtavan stressaavaa ja ehkä kokemuskin on tuonut siihen varmuutta, ettei tarvitse stressata niin paljon. Monet jotka tekevät samaa duunia ovat aina jotenkin väsyneitä, stressaantuneita, hektisiä. En mä tiedä, mitä me tehdään eri tavalla. Kaipa tietoisetkin valinnat rauhoittaa elämää vaikuttaa. Ei tarvitse toohottaa koko ajan ympäriinsä ja suorittaa vapaa-aikaa. Nautitaan elämästä tällaisena kuin se on. Halutaan antaa lapsille rauhallinen lapsuus, jossa he saavat kasvaa ja leikkiä rauhassa eikä juosta harrastuksesta toiseen.

yleensä ihan hyvin. Yöunet jäävät vähiin, joten sen vuoksi välillä väsyttää. Lapset ovat vuoroviikoin isällään, joten se vähän 'helpottaa'. Yleensä teen silloin tunteja sisään ja sillä viikolla kun lapset ovat minulla, teen vähän lyhyempää päivää. Yksin hoidan kaiken kotona, eronneita kun lasten isän kanssa olemme, mutta jotenkin kaikki kotityöt vain 'hoituvat itsestään' eli ohimennen stressaamatta. Harrastan liikuntaa paljon, yksin ja lasten kanssa, se antaa energiaa. Myös muut harrastukset ja luonnossa liikkuminen koirien kanssa on henkireikä minulle. Niiden avulla jaksaa hyvin.

Itsekin 17 henkilön esimies (ei yhtenäinen tiimi vaan työtehtäviä monenlaisia) ja kyseessä työ, jossa myynnilliset tavoitteet ja ala hyvin säädelty ja tarkka, eli mistään lehtimyynnistä tmv ei ole kyse. Nyt olen äitiyslomalla, joten on helppoa, mutta tiedostan, että todennäköisesti viimeistään 40-vuotiaana haluan olla "tavis" työntekijä esimiehen sijaan. Toki varmaan duuniakin siinä kohden vaihdettava. Esimiestyö syö niin paljon, että olisi helpompi huolehtia vain itsestä eikä aina kuunnella milloin mitäkin motkotusta.



Ja kun meilläkin tosiaan pienet lapset, eli ei varmaan äitiysloman jälkeen ole aiempaa helpompaa, kun pitäisi ja haluaisin jaksaa kotonakin lasten kanssa. Rakastan kuitenkin äitinä olemista.



Niin, ja minä en pysty pitämään lomia, miten haluan ja silloin kun pidän, työpäivät venyy mahdottomiksi ennen lomaa, kun tuuraajaahan ei ole vaan työt sitten odottavat pöydällä paluutani ja pino vain kasvaa...

En taida sitten olla "tarpeeksi" uraäiti, vaikka on akateeminen koulutus ja palkka 4500 ;) Työaika pysyy keskimäärin kahdeksan tunnin sisällä per päivä. Teen etätöitä joka viikko vähintään päivän. Työmatkaan menee aikaa vajaa 20 minuuttia suuntaansa eikä tarvitse istua liikenneruuhkissa. Emme ole aikatauluttaneet vapaa-aikaamme eli lapsilla ei ole sellaisia säännöllisiä harrastuksia, jotka vaatisivat jatkuvaa kyyditysrumbaa. En usko, että pieni lapsi tarvitsee hirveästi harrastuksia, vaan päiväkoti ja koulukin ovat aika paljon pienen päälle sulateltavaa. Kävelemme metsässä joka viikko (geokätköily), minkä uskon rauhoittavan meidän kaikkien mieltä. Joka viikonloppu ei ole vieraita, mutta välillä kyllä. Siivooja käy kerran kuussa ja koti on kyllä aina siisti (minimoitu roinan määrä). Mies tekee kotitöitä siinä missä minäkin. Nukun riittävästi, n. 9h/yössä. Mitäs muuta. Työni ei ole valtavan stressaavaa ja ehkä kokemuskin on tuonut siihen varmuutta, ettei tarvitse stressata niin paljon. Monet jotka tekevät samaa duunia ovat aina jotenkin väsyneitä, stressaantuneita, hektisiä. En mä tiedä, mitä me tehdään eri tavalla. Kaipa tietoisetkin valinnat rauhoittaa elämää vaikuttaa. Ei tarvitse toohottaa koko ajan ympäriinsä ja suorittaa vapaa-aikaa. Nautitaan elämästä tällaisena kuin se on. Halutaan antaa lapsille rauhallinen lapsuus, jossa he saavat kasvaa ja leikkiä rauhassa eikä juosta harrastuksesta toiseen.

akateemisesti koulutettu it-konsultti, joka en töistä stressaa. Teen etäpäivän tai pari joka viikko, ja työasiat todellakin jää töihin, en tee ylitöitä enkä ajattele työtä kotona.

Lapset ei myös harrasta mitään, enkä minä. Hyvin rennolta olo tuntuu minusta kahden lapsen uraäitinä. Aina ihmetyttää kun monet työkaverit vinkuu kuinka juuri tämä ala polttaa loppuun hetkessä, kun ei se minulle vaan niin tee.

Tai selviän töistä ja hoidan kodin/lasten perushoidon mutta siihen se jää.



Ruoka on mikrossa valmistettavaa puolivalmistetta monimutkaisimmallaan, koti on kaaos, omat harrastukset on jääneet, ystävyyssuhteet on kuivuneet eikä perhettäkään ehdi nähdä. Kaipaisin lomaa/rauhaa/rauhassaoloa mutta siihen ei ole mahdollisuutta. En enää edes osaa tehdä vain yhtä asiaa; vähintään kaksi asiaa meneillään koko ajan -edes telkkaria en osaa katsoa joko ilman läppäriä tai käsityötä tai stepperilla polkemista. En tiedä milloin romahdus tulee -varmaan pian- Olen kiukkuinen ja lyhytpinnainen koko ajan :(

Nyt on tosin levännyt olo, kun ei tarvinnut tehdä vkl töitä. Tosin pe olin klo 20 asti töissä.

Miten jaksan? No, meillä käy siivooja. Äitini käy auttamassa. Mies tai naapurit hoitavat yleensä lasten harrastuskuskailut. Minä en harrasta mitään. Meillä ei käy enää vieraita, ainoastaan lasten kavereita, koska vieraiden kestitseminen on aikaa vievää. Jos jotain tavataan, niin ravintoloissa. Sukulaisia tavataan lähinnä kesälomalla. Liikunnasta huolehdin pyöräilemällä töihin.

Työstressiä puran juttelemalla mieheni kanssa, jolla myös vaativa työ.

Isoimmat lapset jo koulussa ja he joutuvat aika itsenäisesti huolehtimaan kouluasiansa.

ei ole aikaa tavata ihmisiä kuin Facebookissa. Lapsia ei voi jättää vielä,yksin kotiin illaksi. No onneksi on sentään fb.

Lehdistössä on aina vaan niitä superpaketteja, joille kaikki onnistuu.... onko ketään muuta, joka ei meinaa jaksaa?

Töitä on loputtomasti, iso tiimi vedettävänä. Työstä sinänsä pidän mutta se syö voimat. Viikonloppuisin tekisi mieli itkeä ja käpertyä peiton alle sohvalle mutta on pakko siivota/järjestää/pestä pyykkiä/käydä kaupassa/hoitaa lasten harrastuksia. Ja sitten on taas arki, jolloin työt on päällä noin suunnilleen kaiken valveillaoloajan. Lomaa varmaan voisi ottaa, mutta kun se ei kuin pahenna tilannetta; rästihommien määrä loman jälkeen olisi tolkuton.

Väsyttää. Aina on joku tarvitsija kiskomassa hihasta

Vaikutut tyypiltä joka itse stressaa itseään