haukkasinkohan liian ison palan lastenhankinnassa!?:(

Niin makaa kuin petaa. Sori, mutta ei heru myötätuntoa sulle. Jouduin koko lapsuuteni kuulemaan samanlaista valitusta kun mutsi teki mulle pikkusiskon tuollaisella ikäerolla!

Lapsilla ikäeroa 1 v 4 kk, eikä tuollaisia ongelmia juuri koskaan. Nyt lapset jo lähes kouluikäisiä.



Ei ehkä lohduta sua ap, mutta kirjoitin tämän siksi, ettei aina automaattisesti kuvitella pienen ikäeron olevan yhtä h***ä.

ja keskity esikoiseen. Vauvalle riittää vielä se, että saa olla lähellä. Mitä enemmän annat huomiota esikoiselle, sen helpommaksi asiat muuttuu.

Sä olet ylirasittunut ja ylivirittynyt kuuntelemaan joka ikinen hetki lapsien tarpeita. Vähemmästäkin hermo on kireällä.

Koeta jotenkin jaksaa, keskity siihen lastenhoitoon ja anna muiden velvollisuuksien olla. Aika pian se tuosta alkaa (jälkeenpäin ajatellen ;) helpottamaan. Tsemppiä!

kaksi lasta pienellä ikäerolla. Sulla on oikeestaan kaksi vauvaa. Nyt älä vaadi itseltäsi liikoja. Kaksivuotias tulee uhmaikään ja reagoi keisariasemansa menetykseen. Olet hormonihuuruissa vielä imetyksen takia. Et ole huono, vain normaali ja rajallinen äiti.



Vauvalle tosiaan riittää melko vähän, ja kantoliina on hyvä vinkki, siinä vauva saa kaiken tarvitsemansa sylin ja kädet ovat vapaat kaksivuotiaan kanssa touhuamiseen.



PIdä huoli siitä että saat olla yksinkin välillä. Muuten tuossa pää räjähtää. PIenessä ikäerossa on juuri tuo varjopuoli, vaikka muutaman vuoden päästä saa ehkä nauttia toistensa kanssa viihtyvistä sisaruksista. Pitäkää kunnon väli seuraavaan lapseen jos mahdollista, niin helpottaa koko ajan.

Kyllä se oikeesti helpottaa vielä, eikä edes niin kamalan pitkän ajan päästä. Meidän vanhimmilla lapsilla on ikäeroa 1v4kk ja esikoinen oli ja on todella temperamenttinen ja kakkonen todella sairas, ts. lepoa, unta tai hermoilumatonta aikaa oli ihan olemattoman vähän. Mutta senkin jälkeen vielä pari lasta hankittiin (ei tosin noin pienellä ikäerolla), eli traumasta selvittiin :) Kivaahan se ei ole, mutta vaikein aika on loppupelissä aika lyhyt ihmiselämässä (nyt se ei lohduta, mutta pitkällä tähtäimellä :)



Sen neuvon annan että ota kaikki mahdollinen apu vastaan ja PYYDÄ APUA. Keskity lapsiisi, ja huomioi esikoinen yksinään. Anna kotitöiden olla vähemmällä ja tarjoo vaikka eineksiä jos sikseen. Nämä on fraaseja kaikki, mutta ah niin tosia.



Voimia, sinä selviät kyllä ja lapset myös.

että on harvinaisen typerää tehdä lapset noin pienellä ikäerolla. Toki jos sattuu saamaan rauhalliset ja ns. helpot lapset, niin mikäs siinä, mutta jos on kaksi tai jopa kolme vilkasta tapausta jaloissa niin eihän siitä seuraa kuin hermojenkiristystä. Kumpaankaan ei pysty keskittymään, päivät menevät jotenkuten selviytyessä.



Mulla itselläni ei ole lapsia pienellä ikäerolla, miehelläni on 2. Lapset ovat nyt 4v ja 3v ja edelleen on rankkaa. Mitään muuta ei ehdi tehdä kuin keskittyä lapsiin, jotka ovat hyvin ehtiväisiä ja vilkkaita. Tästä viisastuneena ajattelin tehdä omani niin, että ikäeroa on vähintään 3 vuotta, mielellään enemmänkin.

että on harvinaisen typerää tehdä lapset noin pienellä ikäerolla. Toki jos sattuu saamaan rauhalliset ja ns. helpot lapset, niin mikäs siinä, mutta jos on kaksi tai jopa kolme vilkasta tapausta jaloissa niin eihän siitä seuraa kuin hermojenkiristystä. Kumpaankaan ei pysty keskittymään, päivät menevät jotenkuten selviytyessä.

Mulla itselläni ei ole lapsia pienellä ikäerolla, miehelläni on 2. Lapset ovat nyt 4v ja 3v ja edelleen on rankkaa. Mitään muuta ei ehdi tehdä kuin keskittyä lapsiin, jotka ovat hyvin ehtiväisiä ja vilkkaita. Tästä viisastuneena ajattelin tehdä omani niin, että ikäeroa on vähintään 3 vuotta, mielellään enemmänkin.

kaikki eivät tyhmyyttään tai ilkeyttään tee lapsia pienellä ikäerolla.

Minulla on samanikäiset lapset (1 v 9 kk ja vauva 5 kk) ja todellakin saa juosta koko ajan. Ja koko ajan "joutuu" huutamaan isommalle. Pienempi vielä allerginen ja isommalla uhma. ja nyt se pienempikin lähti jo liikkeelle, mikä asettaa sitten taas omat haasteensa. Huoh.



Tämä on yhtä kaaoksenhallintaa, mutta ei auta kuin ajatella, että pakko tämän on joskus helpottaa.

niin ne jo leikkii keskenään ja viihdyttää toisiaan

Pieni ikäero on kyllä työläs, mutta toisaalta useimmiten lapsista on enemmän toisilleen seuraa, lastenvaatteet ja -tarvikkeet ovat helpommin kierrätettävissä, pikkulapsiaika on nopeammin ohi jne.

Ap, tuo on rasittava vaihe, mutta koeta löytää itsellesi jotain "henkireikiä" ettei elämä ole yhtä itkua ja hammastenkiristystä.

Noin yleensä ottaen olen sitä mieltä, että kun lapsia on useita, leikit sujuvat paremmin eikä kukaan kiukuttele ihan niin paljon. Lapset saavat toisiltaan huomiota, eikä äiti olekaan enää maailman napa. Joten ehkä ratkaisu onkin lisää lapsia ;)

t. Viiden äiti

että on harvinaisen typerää tehdä lapset noin pienellä ikäerolla. Toki jos sattuu saamaan rauhalliset ja ns. helpot lapset, niin mikäs siinä, mutta jos on kaksi tai jopa kolme vilkasta tapausta jaloissa niin eihän siitä seuraa kuin hermojenkiristystä. Kumpaankaan ei pysty keskittymään, päivät menevät jotenkuten selviytyessä.

Mulla itselläni ei ole lapsia pienellä ikäerolla, miehelläni on 2. Lapset ovat nyt 4v ja 3v ja edelleen on rankkaa. Mitään muuta ei ehdi tehdä kuin keskittyä lapsiin, jotka ovat hyvin ehtiväisiä ja vilkkaita. Tästä viisastuneena ajattelin tehdä omani niin, että ikäeroa on vähintään 3 vuotta, mielellään enemmänkin.

joista osa pienellä ikäerolla, ja niin vaan tappelevat päivät pääksytysten.



Isommat kyllä pienimpien kanssa leikkivätkin.

en voi kuin ihmetellä, miten tulee yllätyksenä se, että pieni ikäero lapsilla voi olla äärimmäisen rankkaa. Itse kuvittelin aina hankkivani lapset sillä kahden vuoden erolla, mutta peruin jopa sen, kun tuttavapiiriin tuli ensimmäiset lapset pienillä ikäeroilla. Hyvänen aika, mitä menoa!



Netistäkin luin kokemuksia ja päätin, etten todellakaan ota riskiä siitä, ettei kaikki sujukaan autuaasti. Tunnen itseni ja voimavarani ja tiedän melko hyvin, mihin rahkeeni riittävät. Hämmästyttävän moni ei näemmä tiedä.



Juu, ainahan vahinkoja sattuu, mutta varmaan voisi raskausaikana luoda turvaverkostoa, että ei seinät kaadu päälle. Ja kuinka monelle todella sattuu niitä vahinkoja? Ehkäisemättömyys ei ole vahinko.

ja kyllähän eka vuosi oli aika työläs, muttei nyt mitään h...vettiä kuitenkaan. Ihan hyvin pärjäiltiin, varsinkin kun mieskin oli lähempänä töissä ja illat kotona. Ekan vuoden jälkeen helpotti merkittävästi ja mun mielestä elämä ollut aika helppoa sen jälkeen, varsinkin kun vähän kasvoivat.

Lapset ovat vähän kuin tuttavaperheen kaksoset, todella läheiset toisilleen vielä kouluiässäkin.



Mustasukkaisuusdraamoja on tullut nyt vasta "vanhemmalla" iällä, pienempänä leikkivät useimmiten sopuisasti yhdessä. Unirytmi muokkautui molemmilla samanlaiseksi melko nopeasti, hyviä nukkujiakin ovat olleet.



Toki pieni ikäero töitä teettää, vaikka lapset rauhallisiakin (ihan vaipanvaihtoa, syöttämistä, pukemista jne.).



Ehkä olemme olleet poikkeuksellisen onnekkaita, tiedä häntä.

Meillä lapsien ikäero 1v 3kk ja alku oli tosiaan raskasta. Mutta otin sellaisen asenteen että mennään päivä kerrallaan, "pahimpina" päivinä tunti kerrallaan. Pudotin sisäisen vaatimustasoni kodinhoidon suhteen; päätin että ensiksi meillä ihmisillä (äiti, isi ja pikkuiset) pitää olla mahdollisimman mukavaa ja jos energiaa riittää sen jälkeen niin se käytetään kodin puunaukseen. Myös se että jos saat apuja mummuilta/ kummeilta/kavereilta niin käytä se!

Nyt omat pikkuiseni ovat jo koululaisia ja on ihana seurata kuinka he tukevat toinen toisiaan kaikissa asioissa. Meille ainakin ratkaisu (pieni ikäero ) oli oikea alkuhankaluudesta huolimatta.

niin, tuntuu että päivät on sellaista selviytymistä vaan. mutta ihana kuulla että vuoden jälkeen helpottaa! toisaalta sittenhän niitä on kaksi joiden perässä pitää juosta :/. mutta joo väsynyt olen tosiaan vain, en millään lailla kadu näitä lapsia tai edes tätä pientä ikäeroa. yritän ajatella että tässä nämä kaksi lasta menevät vähän kuin yhdellä kertaa ja sitten helpottaa. ja niinkuin joku mainitsi niin heillä on aina seuraa ja leikkikaveri sitten vanhempana. ehkä mun pitää vaan koittaa asennoitua päivä kerrallaan ja ajatella että nopeesti tää aika menee. (niinkuin aina kun huomaa että taasko on perjantai!)



kiitos kakkoselle myös viestistä. sääliä en hakenut vaan ehkä juuri näitä kannustavia viestejä. ja hyvän kasvatusohjeenkin sain sulta: en lasten aikana ainakaan koskaa valita että olisivat vaivaksi. muuten heistä saattaa tulla sellaisia kuin sinä.



ap

Meillä myös kaksi pienellä ikäerolla. Mutta ei se nyt ihan niinkään mennyt, että vuoden jälkeen helpottaa. Nyt on kaksi koheltavaa hosulia ja nyt se kaaos vasta kotona onkin...mutta päivä ja hetki kerrallansa.



Meillä molemmat melko villejä. Odottelen aikaa, jolloin yhteisleikit alkavat sujua, ehkä kun kuopus on hitusen päälle 2?

Mulla menee hermot ja muutenkin mielialat miten sattuu, jos joudun heräilemään liian usein. Jos tilanne menee pahaksi mies nukkuu esikoisen kanssa ja minä vauvan. Muuten sujuu ihan hyvin, kunhan pidetään rutiinity yllä. Meillä on ikäeroa lapsilla tasan kaksi vuotta.

2v välein!!! Väsytti koko ajan, suutuin kaikesta ja parisuhde oli kovilla... No, nyt kaikki koululaisia ja tuo hirveä pikkulapsiaika on historiaa. Kyl se helpottaa pian ap! Koita kestää.