Mies kiukuttelee
Hän haluaa enemmän _omaa aikaa_. Tuntuu, että koko ajan haluaa lykätä enemmän vastuuta lastenhoidosta minulle, tekemättömyydellä, unohtelulla, välinpitämättömyydellä.. Jos hoitaa lapsia, äksyilee tai unohtelee heidän juttujaan. Käy 3 kertaa viikossa harrastuksessa, muuten lähinnä tätä kotielämää ja työtä. Minä olen kuitenkin niin paljon sidotumpi perheeseen ja lapsiin, teen suurimman osan kaikesta heihin liittyvästä. Tokihan oma aika olisi mukavaa, mutten valita ja kiukuttele jatkuvasti kun kerran lapset olen tehnyt ja rakkaita ovat. Inhottaa, kun miehelle HÄN ITSE ja hänen juttunsa ovat tärkeintä. Menee lasten ohi. Tekee välinpitämättömästi. Surettaa.
Kommentit (14)
MIehen kiukuttelu on siinä mielessä paljonkin minun ongelma, että kärsin jos hän huolehtii huonosti lapsista tai kiroilee tai äksyilee kotona -> lapset kärsivät. Jos lapsi pyytää lisää maitoa ja mies ei edes ensin kuuntele lasta, sitten lapsi pyytää ja mies ärähtää että mitä siinä vaadit niin kyllähän se meitä muitakin koskee.
Muutaman kerran viikossa pyrin nipistämään vähän omaa aikaa, lähinnä opiskeluun liittyvää kylläkin, pari tuntia.
Mies myös kiroilee herkästi kiukkuisena/väsyneenä. On kyllä vähentänyt paljon lasten takia ja mun sanomisteni vuoksi. Kun tuossa kirosi lasten edessä ja sanoin että mikäli päiväkodissa puututaan isomman kiroiluun niin aion kertoa että opetat näitä lapsille ja saat aivan itse vastata asiasta sitten. Tokaisi että "aaaivan sama mulle". Tuohan nyt oli mun tyhmä uhkaukseni eikä oikeesti näin varmasti kävisi, mutta pääpointti että mies ottaa noin hälläväliä asenteen.
Kyllä miehen haussa pitäisi olla ykköstaktiikana, löytää mies, joka on naisen orjana ilman mitään omaa elämää ja sitten vasta tehdä niitä lapsia.
Voisit myös kokeilla valittamisen sijaan keskittyä tekemään miehesi elämästä nykyistä helpompaa.
Eiköhän kuitenkin miehesi ole ihan perusluontoinen suomalainen mies, joka käy töissä, tyytyy yhteen naiseen, tekee osan kotitöistä, hoitaa lapsia ja viettää sinun kanssa laatuaikaa.
Eikö miehen pitäisi kuitenkin olla kiinnostunut lasten kasvatuksesta? Ettei puhu mitä sattuu, pitää rajoja, huolehtii heidän asioistaan?
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa.
Ajattele asiaa positiivisesti. Keneen sinä sitten suhteessasi tuntisit olevasi parempi tai mistä sinä sitten puhuisit ystäviesi kanssa, kun et voi kertoa, miten huono mies sinulla on.
Nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintoja elämässään kuin mies, varsinkin jos hän haluaa toteuttaa naiselle mahdollisia erityisominaisuuksiaan kuten äitiyttä.
Sulle joka laitoit Surku-kommentin: jotenkin vähättelee miehiä kohtaan. Minulla on kyllä lähipiirissä monia isiä, jotka osaavat asettaa lasten tarpeita omiensa edelle ja tosissaan välittää esim lasten kasvatuksesta. Heihin verrattuna tosiaan koen surua, ettei omani jaksa panostaa. Sanoo että aivan sama jos lapsi oppii häneltä kirosanoja.
En halua kokea ylemmyyttä, vaan tasapainoa ja tasaveroista kumppanuutta ja lasten vanhemmuutta.
Sulle joka laitoit Surku-kommentin: jotenkin vähättelee miehiä kohtaan. Minulla on kyllä lähipiirissä monia isiä, jotka osaavat asettaa lasten tarpeita omiensa edelle ja tosissaan välittää esim lasten kasvatuksesta. Heihin verrattuna tosiaan koen surua, ettei omani jaksa panostaa. Sanoo että aivan sama jos lapsi oppii häneltä kirosanoja. En halua kokea ylemmyyttä, vaan tasapainoa ja tasaveroista kumppanuutta ja lasten vanhemmuutta.
Meidän pitäisi olla tyytyväisiä, että meillä suomessa on noin hyviä miehiä. Silti meillä nähdää parisuhde vain naisen lasien läpi ja leimaa koko suomalaista yhteiskuntaa.
Ja naiset, joilla on ongelmia löytää itselleen hyvää miestä, pitäisi ottaaa parisuhteensa hakuun kokonaan uusi taktiikka. Malttaa seurustella mahdollisemman pitkään ja tutkia miehen taustat tarkkaan.
Ainahan sitä tietysti voidaan sanoa, että mies oli herttainen ja ystävällinen kun tavattiin, mutta nyt, kun on lapsia hän on vain kiroileva sika.
Eikö mies ole kasvanut itsekeskeisyydestä isyyteen (aikuisuuteen)? Jos haluaakin elellä vain yksinään?
Typerää ja ihan turhaa alkaa hölisemään miehen valinnasta, kun nyt ap:n tämänhetkinen ongelma on kyseessä eikä paljoa auta jossitella olisiko pitänyt joskus valita toisin tai miten tähän nyt jouduttiin.
Mun mies on välillä aika samanlainen joten ymmärrän ap:n tilannetta, se on tosi turhauttavaa. Omalla miehelläni on tosin sairaus, joka "kuormittaa" häntä ja siten osittain selittää käytöstä. Väsyneenä ja kiukkuisena hän on todella inhottavaa seuraa eikä aina pysty hillitsemään itseään juuri tuon kiroilun ja äksyilyn suhteen, pahimmillaan heittelee tavaroita ym. Onneksi kuitenkin tiedostaa omat heikkoutensa ja usein pyytää myöhemmin anteeksi.
Minusta kuulosti, että ap:n mies ei ikinä myönnä tehneensä väärin edes jälkeenpäin. Se on kyllä huono homma, koska ei ole toivoa muutoksesta jos mies ei näe tarvetta muuttua. Minusta kannattaisi vaan yrittää antaa olla ja viedä lapsetkin ihan toiseen huoneeseen silloin kun miehellä on "kiukkukohtaus". Yksin oleminen voi auttaa häntä rauhoittumaan ja ehkä myös tiedostamaan, että käytös ei ollut nyt sopivaa. Teatraalinen ei tarvitse olla, pelkästään rauhallinen.
Silloin kun mies on juuri pahimmillaan kiukkuinen, ei kannata edes yrittää jutella. Silloin vaan annat hänen olla, käsket vaikka lähteä jonnekin käymään siksi aikaa että rauhoittuu. Myöhemmin voit sitten ottaa asian puheeksi ja kertoa, miltä miehen käytös tuntuu sinusta ja lapsista.
Toivon vaan, ettei miehesi ole niin lapsellinen, että käyttää tätä hyväkseen niin, että kiukuttelee ikään kuin saadakseen luvan häippästä pois. Hän kuulostaa kieltämättä aika hankalalta, lspselliselta ihmiseltä. Vähän kuin omakin mieheni. ;)
miehet lapsen tekoon, vaikka mies ei olisi ihan innostunut. Ja pakotusta ei muisteta enää jälkeenpäin.
...mies heittäytyi ihan teiniksi. Kiukutteli ja oli koko ajan menossa baariin. Sitten löysi toisen naisen ja lähti sen mukaan. Mutta terapeutti selitti minulle, että sellainen voi tulla miehelle, joka ei ole käynyt murrosikää läpi kotona. Hän ikäänkuin alkaa kohdella sinua äitinään ja kiukuttelee kuin lapsi. Jotkut selviävät tällaisesta vaiheesta (jos jaksat sitä katsella ja suhtautua aikuismaisesti), mutta monet eroavat myös siinä vaiheessa.
Kysele hyvällä hetkellä, millainen murrosikä miehellläsi oli...
Meillä nyt lapset 18v,16v ja 13v , joten nyt sitä alkaa jo enemmän saadakin. Teillä on varmasti aika pienet lapset , joten voi olla vaikeaa saada miehelle lisää omaa aikaa.
Kiinnostaa nyt lähinnä se, että onko sinulla harrstuksia ? Oletko aina kotona kun mieskin on ? Ehkä sinua harmittaisi vähemmän miehen harmitus, jos jättäisin pari kertaa viikossa meihen viettämään aikaa lasten kanssa ja rentoutuisit omissa harrastuksissa.
Miehen kiukutteulu on hänen ongelmansa , ei sinun.