Sinä, joka olit pitkään työttömänä 90-luvun alun laman aikana,

päässyt oikeisiin töihin. Sitten tein lapset, sairastuin, ja nyt kidun lopun elämääni minimieläkkeellä.

Perustin sitten yrityksen että työllistäisin itseni, myyntiä ei tullut tarpeeksi, velkaannuin ja jouduin lopettamaan yrityksen, nyt maksan velkaa varmasti lopun elämääni.

Kyllä se on käynyt itsetunnon päälle kun tietää että pystyisi helposti tekemään moniakin töitä, on koulutusta, ja jopa työkokemustakin. Mutta mihinkään ei pääse, ei edes aina työkkärin työllistämistuella.

Olen koko aikuisen elämäni tuntenut itseni B-kansalaiseksi ja kun on luottotiedotkin menneet, ei tee vaikutusta missään.

-92 valmistuin kauppiksesta suoraan kortistoon 17 vuotiaana. Silloin ei ollut töitä edes Helsingissä, vaikka vielä pari vuotta aiemmin sai kesätyöpaikankin valita kymmenistä, jos ei sadoista paikoista.

vapaaehtoistöitä. Olin kyllä pitkään tytöttömänä 90-lvulla ja ilmn noita vapaaehtoistöitä olisin varmaan menettänyt uskoni. Päivitin kyllä osaamistani silloin.



Pääsin kyllä sittemmin töihin ja töissä olen edelleen. Henkisesti työttömyysaika ehkä jätti mieleen jotain nöyryyttä elämän edessä, kun ei omalle tilanteelle mitään voinut. Ei kylläkään mitään nöyristelyä = pidän kyllä puoleni niin työelämässä kuin muutenkin



Eläkekertymä siltä ajalta on jäänyt huonoksi mutta eiköhn tässä pärjätä jos nyt eläkettä ehtii aikanaan nauttimaan :)

93 ammattikoulusta työttömäksi, pari vuotta työttömänä ja yksi 6kk pitkäaikaistyöttömän työllisyysjakso.



Koko ajan oikea asenne päällä, nykyään oma yritys, 2011 tulot reilu 70T,eur. Vaikka olin työtön ja rahaton, pidin aina köyhiä ihmisiä itseäni huonompana.



Suomessa ei ole pakko olla köyhä, tosin moni ei viitsi töitäkään tehdä, joten heistä tulee köyhiä. Mikä on ihan luonnollista.

Menin keikkatöihin, sitten tein enemmän duunia ja eten uralla. Sama firma, ollut 7 eri titteliä.

10 vuotta. Sinä aikana kulutin päiväni vapaaehtoityössä siten että lapset saivat olla mukana . Sielä oli runsaasti myös muita lapsia joten elämä oli todella sisältörikasta.

Sitten lapset kasvoivat ja ajat paranivat. Perustimme mieheni kanssa firman jonka taloutta aloin hoitamaan. Firma on kasvanut nyt aika suureksi ja työllistää todella paljon. Myös kaksi lapsistamme on töissä omassa firmassamme.

Olen kyllä varoittanut kaikkia muita perustamasta firmaa koska siinä on niin suuret riskit. Samalla putoaa pois sosiaalituilta ja voi velkaantua loppu elämäksi.

aiemmin kaksio ensiasunnoksi. Äitiysloman jälkeen oli tarkoitus vaihtaa asunto isompaan, mutta potkujen vuoksi asia piti unohtaa. Tehtiin sitten toinen lapsi pari vuotta myöhemmin ja pidin kolmen vuoden hoitovapaan.



Me siis asuttiin ja asutaan ahtaasti, samassa asunnossa ollaan vieläkin. Sain myöhemmin osa- ja määräaikaisia töitä, joita tein vuosien ajan. Sitten kun sain vakituisen kokoaikatyön, lapset oli jo sen verran isoja, ettei velan ottaminen innostanut muutaman vuoden takia.



Säästäminen tuli tärkeäksi ja säästimmekin lapsille yli kymppitonnin (euron) opiskelurahat ettei heit tarvitsisi ottaa opintolainaa. Tämä säästäminen aloitettiin kun isompi lapsista oli ekaluokalla.



Mulla ainakin turvallisuuden tunne katosi. Elämä oli yhtä markan laskemista asuntolainan ja pienten tulojen vuoksi. Häpesin työttömänä oloa ja joiden älykääpiöiden kommentit satuttivat vaikka irtisanominen ei ollut omaa syytä.



Siitä olen iloinen, että lapset tuli tehtyä. Jos olisin lykännyt toisen lapsen tekemistä muutamalla vuodella, en olisi enää kyennyt saamaan lapsia. Lapset itse kokevat, että heillä on ollut onnellinen lapsuus.