Vaikea hyväksyä, ettei 9-vuotias eole hyvä koulussa.

Ymmärrä ny toll ainakin kiitollinen siitä, ettei ole huonommin käynyt. Mikä sinusta tekee sen maailman keskipisteen, jolle kaikki pitäisi tapahtua kuten haluat. Ei niin käy muillekaan. Pyöritä päätä ja katsele ympärille.

mutta myöhemmin kirin niin, että peruskoulun päästötodistuksen ka oli 8.9. Kyllä silläkin lukioon ponnisti.

Meillä on erityislapsi ja vaikka ei pahimmasta päästä, kyllä se otti koville pitkän aikaa tajuta että tuosta lapsesta ei koskaan ole tiettyihin juttuihin ja että esim. harrastamisen ilman vanhemman jatkuvaa vahtimista voi unohtaa. Koulut tulee käymään erityisluokalla jne.

Jotenkin pidin itesstään selvyytenä, että lapsi pärjäisi hyvin koulussa, tuo todistuksen, jossa kaikki rastit kohdassa "erinomainen". myöhemmin kokeista kymppejä jne jne. No, eipä oppinut lukemaan ekaluokan aikana, tarvittiin tukitoimia, testejä, palavereja, kaikkea mahdollista. no lukihäiriöhän sieltä paljastui. Pirunmoisella työllä saa matikasta, äikästä ja enkusta 7, ja nykyäänhän se tuntuu jo kympiltä :D



Vieläkin tuntuu aina keväisin ikävältä, kun tämä palsta ja face on täynnä viestejä, joissa porkukka hehkuttaa lapsensa "kympin todistuksia". Kun se ei vain ole IKINÄ täällä mahdollista, huolimatta työn määrästä.

Meillä on kaksi lasta, joista vanhempi on ns. kympin oppilas ja nuoremmalla on oppimisvaikeuksia. Nuoremmalla on ollut myös masennusta. Asiat menevät kyllä oikeisiin mittasuhteisiin, kun lapsella on riittävästi pulmia. Esim. masennuksesta toipuminen on todella paljon tärkeämpää kuin se, saako kokeesta kympin vai seiskan.



En sitä paitsi usko ollenkaan, että hyvä koulumenestys olisi mikään onnellisen elämän tae. Toki se auttaa monissa asioissa, mutta yhtä lailla keskinkertainen oppilas voi kasvaa onnelliseksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi ja tehdä mieluista työtä. En odota lapsistani mitään huipputiedemiehiä - ihan tavallinen elämä riittää.

ei ole liikoja odotuksia vaan kaikista tykkää, on ne millaisia tahansa. Kun sen tajuaa, että kaikki ovat erilaisia.

Jos on vähän lapsia, niistä tulee vanhempien esittelykortteja ja niihin pannaan kamalat odotukset ja sitten ollaan pettyneitä niihin lapsiin.

Varsinkin tyttölapset reagoivat tähän murkkuna viiltelemällä itseään ja masentumalla.

Että onnea vaan ap valitsemallasi tiellä.

Miten ihmeessä voisin hyväksyä paremmin sen, että tyttäreni on koulussa keskinkertainen tai jopa hieman keskitason alapuolella. Itse oli aikanaan koulussa hyvä, en mikään pinko, mutta pärjäsin hyvin vähemmälläkin lukemisella, vähintään tuli ysejä, halutessa kymppejä. Esikoinen on jo kuudennella ja hän on ollut samanlainen koko koulu ajan samanlainen kuin minä pienenä ja tosi helppoa on hänen kanssaan ollut, mutta tälle pikkusiskolle koulunkäynti on paljon vaikeampaa, ja jatkuvasti saa auttaa läksyissä ja silti kokeista tulee seiskoja. Ymmärränhän minä sen, että jonkun se on ne seiskatkin saatava, mutta jotenkin tämä on vaikeaa hyväksyä, ettei lapsen päähän jää asiat niin helposti. Sekä minä, että mies ollaan kyllä kouluja käyty (yliopistotutkinto molemmilla), vaikkei mieskään mikään hikipinko koulussa ollut, ettei pitäisi olla geeneistäkään kiinni.

tytär saa matikasta seiskaa ja kasia, vaikk kuinka harjoittelen hänen kanssaan monta iltaa. Itse sain melkein aina kympin. Todella vaikeaa sietää.



Lukihäiriö ja ehkä lievä tarkkaavaisuusongelmakin, ei adhd-tasoa läheskään.