Miten päästä eroon tästä huono äiti tunteesta. Raastava syyllisyys

8-9tuntia päivässä isossa lapsiryhmässä päiväkodissa, jossa vaihtuvat hoitajat ja mennään päivärytmin, ei ollenkaan lapsen, mukaan.

Eipä kuulosta pahalta lapsesi tilanne

ilkeä mutta ihan utelias olen.

mutta halusin kuitenkin lapsen. En minä asiaa kadu, päinvastoin, en edes osaisi kuvitella elämääni ilman lastani, mutta en nauti hänen kanssaan olemisesta, hoitamisesta jne.

Nytkin on ihanaa kun lapsi nukkuu ja sitten on tämä syyllisyys.. Tuo ihana lapsi nukkuu tuolla ja minä en osaa nauttia hänestä ja lapsi ansaitsisi sen

ap

Luepas sellainen kirja kuin Äitiyden kielletyt tunteet. Saat vähän rauhaa ja armoa.



Mulla on kolme lasta. Mä olen kokenut 1-2 -vuodet kaikista rankimmiksi. Lapsi ei ole enää imetettävä vauva, mutta ei hänestä ole vielä juttuseuraa.



2-vuotiaalla on usein jo juttuja, leikit kehittyy jne. Luonne ja persoonallisuus avautuu ihan eri lailla.



Mun mielestä äitiyteen liittyy juuri tuo syyllisyys. Mutta armahda nyt hyvä ihminen itseäsi. Totta kai on muitakin rooleja kuin äitiys. On ihan ok nauttia työstään. Ja totta kai rakastat lastasi, nyt on vaan rankka vaihe. Isomman mukulan kanssa elämä on ihan erilaista.

Se mua tässä nyt lähinnä ihmetyttää, että miksi kaikki hoitovastuu on joko sinulla tai sitten palkatulla hoitajalla? Jos sulla ei ole siinä miestä mukana arjessa, niin todennäköisesti olet ollut ylirasittunut koko vauva-ajan ja olet vielä nytkin.

hän tekee 8-10tuntista päivää ja illat ollaan omalla perheellä ja sunnuntaisin kans. Joka ilta käyn lenkillä ja hän on lapsen kanssa. Ollaan kuitenkin haluttu lauantaille palkata hoitaja kun mies reissaa paljon työnsä puolesta

Huono äiti on minusta se, joka lemppaa lapsen hoitoon ja illoiksi ja viikonlopuiksi mummolaan ja ei edes tunne syyllisyyttä siitä, että ei halua olla lapsensa kanssa.



Syyllisyys on merkki siitä, että välität lapsestasi.

Toinen asia on, että välität lapsestasi, koska olet halunnut lapsellesi hyvän hoidon. Eli palkannut hoitajan kotiin.



Ei se kotiäitiys mikään suuin onni ole lapselle. Itse olisin lähtenyt aiemmin töihin, mutta minulla ei ollut varaa palkata hoitajaa. Paikkakuntamme päiväkotiin en lasta halunnut, koska tunnen hoitajat ja todellakin tiedän, että siellä ei pienten päässä hoito ole hyvää.



Eli me jokainen teemme lapsemme parhaaksi erilaisia ratkaisuja.



Lastaan rakastaa, vaikka ei aina halua viettääkään sen kanssa aikaa tai nauti sen seurasta. Rakastan minä miestäni ja äitiänikin ja en taatusti jaksaisi kykkiä niiden kanssa ympäri vuorokautta.

siltä, että olet täydellisyyden tavoittelija. Sinulla on pieni lapsi, käyt töissä, lauantaina haluat shoppailla yksin ja joka ilta vielä lenkkeilet.



Kaikkea ei voi saada kerralla. Ei ihme että tunnet syyllisyyttä. Pienen lapsen kanssa ollaan enemmän kuin teini-ikäisen. Niin se vain on.

Pienen lapsen hoitaminen nyt vaan on tylsää. Ei ole synti myöntää sitä. Jatkuvaa vaipanvaihtoa, jälkien siivoamista ja vahtimista...on ihan normaalia, että semmoiseen kypsyy aika ajoin. Kautta ihmiskunnan historian on pienten lasten hoito ulkoistettu aina mahdollisuuksien mukaan. Äidin ei tarvitse ihan kaikkea tehdä, koko ajan.

lakkaa määrittelemästä millainen sinun pitäisi olla. Itse tiedät mitä jaksat ja miten asiat järjestät. Paljonhan sinä puuhaat lapsen kanssa, ihan höpöjä murehdit. Aikuinen ihminen tarvitsee myös omaakin aikaa.



Hienosti olet asiat järjetsänyt, mitä vikaa tuossa on? Itse menin töihin kun lapset olivat 1 v ja ihan ihmisiksi ovat kasvaneet.

mikset yksin uskalla mennä lapsen kanssa uimaan? :O Jos se pelottaa, niin aloittakaa vauvauinnista(tai taaperouintiahan tuo teille jo olisi) eli ohjatusta harjoittelusta.

Mielestäni vauva-aika on haastavaa siksi kun koko ajan odottaa että vauva tajuaa asioita ja oppii. Vauvan kanssa on hankalaa olla kun ei tiedä mitä se haluaa, sen kanssa ei voi puhua asioita. Muistan esikoisen kohdalla, kun oppi todella aikaisin puhumaan pitkiä lauseita, kuinka oli helppo keskustella hänen kanssaan. Kuopus tuntuu olevan hitaasti syttyvä, eikä puhu vielä kuin jonkun pari sanaa, ja nekin nimiä...

Muistan myös sen, kuinka sitä tavallaan tuli ahneeksi sille omalle ajalle ja sitä olikin sitten koko ajan saatava. Kyllä se siitä tasapainottui. Luulen, että sinäkin kun vietät aikaa taas lapsen kanssa ja totut työssä käymiseen, ja lapsi kasvaa, pystyt nauttimaan lapsen kanssa olemisesta ihan eri tavalla.

mä tarttuisin tuohon sanaan, että et nauti lapsesi kanssa olemisesta ja hänen hoitamisestaan. Sen perusteella suosittelisin kyllä, että lähtisit asiaa miettimään terapiaan. Lapsethan ovat äärimmäisen herkkiä vaistoamaan tuollaiset asiat. Jos lapsi vaistoaa, että vanhempi ei nauti hänen seurastaan (toki aina ei tarvitse olla onnensa kukkuloilla...mutta perusvire pitäisi olla se, että lapsen kanssa on hyvä olla) se tulee pidemmällä aikavälillä näkymään hänen itsetunnossaan ja vaikkapa miellyttämisen halussaan (yritän olla kiltimpi jne jotta äiti tykkäisi olla minun kanssa..)



neuvolan kautta pääset varmaan neuvolapsykologin kanssa juttelemaan asiasta ja voidaan jopa kartoittaa hieman millaista vuorovaikutus on sinun ja lapsen välillä ja kuinka sitä voitaisiin auttaa.

Ettet uskalla mennä yksin kylpylään lapsesi kanssa. Siitä päättelen, että olet liian ylisuojelevainen ja -huolehtivainen. Silloin lapsen hoitaminen on tosi raskasta.



Mutta en itsekään nauti jatkuvasti lasten kanssa olemisesta. Kukapa siitä nauttisi. Se on ihan saakelin moista urakointia, etenkin kun lapsia on monta. Jokainen kaipaa rauhaa.



Mutta noilla puitteilla, jotka teillä on. Eli kotona hoitaja, lyhennetty työpäivä, joka ilta käyt lenkillä ja vielä 4h joka lauantai omaa aikaa, jaksat varmasti olla aivan loistava äiti. Ihan kateeksi käy :) Jos mulla olisi noin paljon omaa aika jatkossakin luvassa, jaksaisin vielä sen neljännenkin :)

Tunnen aivan samoin, en vain osaa nauttia lapsen kanssa olemisesta. Se on minulle vain velvollisuus, ja odotan vain kun lapsi menee nukkumaan tai isä/mummi hoitaa..:( kamalaa, mutta totta.



Oma lapseni on hieman yli vuoden, ja aivan ihana onkin. Rakastan häntä yli kaiken, mutta olen aivan liian itsekäs, mukavuudenhaluinen ja laiska ollakseni hyvä äiti. Janoan hiljaisuutta ja omaa aikaa, rakastan työtäni ja häpeän sanoa että laitan sen monesti lapseni edun edelle..en vain jaksa tuon ikäistä (enkä jaksanut vauva-aikanakaan), joka lähinnä tekee mitä ei saisi, itkee ja narisee. EN JAKSA!



Itse olen hirveän huono kestämään lapsen kitinää ja raivareita, hermo menee todella helposti. MIksi sitten tein lapsen? koska halusin hänet, kova oli vauvakuume. Slti tämä arjen rankkuus kauhistuttaa, vaikka on vain yksi lapsi!

Olen aina käyttänyt paljon mll:n hoitajia (mummut ei hoida) ja nyt muksu päiväkodissa. Onneksi viihtyy siellä, ja iloisena sinne menee. No mikä ihme varsinkin viikonlopun jälkeen kun on joutunut mun tylsässä seurassa olemaan..



Mutta syyllisyyttä en suostu kokemaan, koska tämä on nyt parasta mihin pystyn. Yritän parhaani, vain muiden hoidon avulla pystyn olemaan paras äiti sen ajan mitä olen. Minusta ei nyt vain tullut sitä pullantuokuista mammaa, ehkä kun lapsi kasvaa ja voidaan yhdessä tehdä juttuja niin asiat paranee. Sitä odotellessa :)

ettet uskalla lapsen kanssa kylpylään. Ihan ystävällisesti sanon, että jos ei uskalla mennä oman lapsensa kanssa kylpylään, niin kaikki ei ole ihan kunnossa. Mikä tarkalleen ottaen on se asia, jota pelkäät?

Minä painuin heti pari viikkoa synnytyksen jälkeen kasvo- ja vartalohoitoihin, kävin niissä viikon välein ja annoin isän hoitaa muksua. Tekipä hyvää ajatella vaan itseä niinä tunteina, tätä pitäisi mielestäni useamman muunkin mamman harrastaa- siis ajatella VAIN itseä :)

ja sulla on tuohon mahdollisuus, niin ole onnellinen. Mä voin sanoa, että olen todella kiinni lapsessani ja vaikka käynkin töissä, niin monesti iltaisin vituttaa koko penska, samoin viikonloppuisin, koska illat ja vk -loput olen ainoa lapseni hoitaja ja huoltaja. Ikää jo pian 4 mutta koko ajan pyytää äitiä leikkimään, reihuu, kiljuu, rikkoo paikkoja.



Välillä tulee sellainen raivo, että huono äiti -fiilis on taattu. Jos saisin enemmän omaa aikaa, olisin varmasti paljon parempi äiti. Rakastan lastani, mutta en vain välillä jaksa.

että tässä aloituksessa tartuttaisiin työssäkäyntiin ja "omaan aikaan" mutta ap:n tekstissä on oikeasti piirteitä, joiden perusteella hänellä on aitoja ongelmia lapsen kanssa. Hän puhuu lapsestaan kuin vieraasta ihmisestä, kuin hoidettavasta lapsesta joka on annettu hänen perheeseensä, ei kuten omasta lapsestaan, jota ei tarvitse pelätä eikä arastella, ja jonka kanssa ei tarvitse välttää ristiriitoja. Ja jonka seurasta nauttii juuri siksi, että siinä ei pienet kiukut puolin ja toisin haittaa yhtään mitään.



Onko sulla ap vaikeuksia kohdata niitä tunteita, mitä lapsen seura sinussa aiheuttaa? Onko äitiys ollut sinulle pettymys noin kaiken kaikkiaan?

Ei normaalille lapselle ole haittaa siitä, että hänellä on useampia hoitajia, jos hänellä on kuitenkin hyvät kiintymyssuhteet hoitajiinsa. Lastenhoito helpottuu lasten kasvaessa. Olen neljän äiti, ja olen hoitanut omia lapsiani n. 2-vuotiaiksi kotona ja tehnyt osittain vain osa-aikatyötä. En pidä näillä tiedoilla itseäni sinua parempana äitinä. Äidit saavat olaa monenlaisia, ja heillä saa olla muitakin kiinnostuksen kohteita kuin lapset.