Miten päästä eroon tästä huono äiti tunteesta. Raastava syyllisyys

Ihan totta, miten tuollaisia äitejä voi olla?! Menkää terapiaan tms. Ei ole normaalia jos ei nauti lastensa kanssa olemisesta. En ymmärrä miksi olette tehneet lapsenne? Mitä luulitte saavanne, nuken? Käytöksenne ja asenteenne tulevat vaikuttamaan lastenne tunne-elämän. Pliis, nyt ap apua ajoissa, sillä uhmaikä on ihan nurkan takana ja sitten se lapsi vasta kauhea mielestäsi onkin.

tv:

Viiden lapsen äiti

kun hoitaja tarvitaan? eikö koko perhe voisi mennä yhdessä uimaan/kylpylään??

Samaa mieltä 6:n kanssa.

2-vuotiaan lapsen kanssa on jo ihan toista olla kuin vauvan tai 1-vuotiaan. Mulla oli myös rankkaa vauva-aikana, vaikka poikani olikin suht helppo tapaus. Olin kuvitellut vauva-ajan ja erityisesti itseni äitinä ihan toisenlaiseksi, sitoutuneeksi, onnelliseksi, leikkisäksi ja aina hymyileväksi äidiksi. Tosi asia oli kuitenkin, etten ollut koskaan kokenut mitään niin sitovaa kuin vauvan hoitaminen. Minulla on huono ajantaju, uppoudun ajatuksiini ja olen hieman epäkäytännöllinen eli minulta puuttuu tärkeitä ominaisuuksia vauva-ajasta selviämiseen, saatikka nauttimiseen. Vauvat kun tuntuvat tykkäävän rytmistä. Olen hyvin itsenäinen nainen ja saanut elämässäni kulkea omia polkujani. Nyt poikani on 2 1/2-v. ja hänen kanssaan voi jo kommunikoida ja jakaa elämää. Alkaa helpottamaan, itsellä henkisesti, vaikka pojalla uhmaa pukkaa. Älä koe syyllisyyttä hoitajista ja luota siihen, että elämä helpottuu, kun lapsi kasvaa ja saa ymmärrystä.

Jos todella olet sitä mieltä ettet osaa nauttia lapsestasi niin hanki itsellesi apua. Kiintymyssuhteen luomiseen voi mennä aikaa, mutta lapsesi on jo yli vuoden.

Kuulostaa että lapsi on sinulle pakollinen paha ja sinulle vain yksi projekti monista mikä piti suorittaa.

enkä ikinä voisi laittaa alle 3vuotiasta päiväkotiin isoon ryhmään, vaan todellakin palkkasin hoitajan kotiin kun tähän taloudellinen mahdollisuus.



Kyllä nyt aamulla olin lapsen kanssa puistossa ja käytiin kävelyllä, tein ruokaa ja samalla juttelin lapselle kaikkea mukavaa (hän istuskeli syöttötuolissa)



Eilen kyllä olin kotona pikaista kauppareissua lukuunottamatta kun hoitaja oli meillä. Lueskelin kirjaa rauhassa ja sitten yhdessä tehtiin lapselle värikylpyä.



Koen kuitenkin olevani huono äiti, tiedän sen. En sellainen kärsivällinen ja ihana ja lapseensa hullaantunut. Kuitenkin hän on mulle se kaikkein tärkein, pieni lapseni, enkä voisi enää edes ajatella elämää ilman häntä.



Halusin vakkari lauantaihoitajan, koska tiesin, että toisinaan tarvisin lauantaille hoitajaa, mieluummin aina se sama, en kyllä voisi ottaa esim.mll:ltä jotain outoa ihmistä lastani hoitamaan. Ulkomaanreissuilla lapsi on aina mukana, yökylään en antaisi lasta vielä, en ainakaan ennen kuin osaa kunnolla puhua ehkä muutaman vuoden kuluttua voisi ajatellakin.



Reissaamme perheenä nelisen kertaa vuodessa ulkomaille ja siellä on perheen yhteistä aikaa. Mieheni on siis osittain liikuntavammainen ja siksi hän ei voi/halua mennä uimaan. Mutta kyllä hän voi ajaa autoa, tehdä töitä jne



ap

Oliko äitisi kotiäiti ja vietitkö paljon äitisi kanssa aikaa ja ahdistuit siitä, että et päässyt hoitoon sosiaalistumaan ja nyt et kestä siksi omaa lastasi, etkä koe hoivaviettiä pientä ihmistä kohtaan.

Kotiäitien lapset nimittäin yleensä toimivat näin omien lasten kanssa, että eivät koe halua suojella pientä vauvaa ja vauva koetaan rasitteeksi ja esteeksi omalle ajalle ja kiintymyssuhdetta omaan lapseen ei pääse syntymään.

Tunnen aivan samoin, en vain osaa nauttia lapsen kanssa olemisesta. Se on minulle vain velvollisuus, ja odotan vain kun lapsi menee nukkumaan tai isä/mummi hoitaa..:( kamalaa, mutta totta.

Oma lapseni on hieman yli vuoden, ja aivan ihana onkin. Rakastan häntä yli kaiken, mutta olen aivan liian itsekäs, mukavuudenhaluinen ja laiska ollakseni hyvä äiti. Janoan hiljaisuutta ja omaa aikaa, rakastan työtäni ja häpeän sanoa että laitan sen monesti lapseni edun edelle..en vain jaksa tuon ikäistä (enkä jaksanut vauva-aikanakaan), joka lähinnä tekee mitä ei saisi, itkee ja narisee. EN JAKSA!

Itse olen hirveän huono kestämään lapsen kitinää ja raivareita, hermo menee todella helposti. MIksi sitten tein lapsen? koska halusin hänet, kova oli vauvakuume. Slti tämä arjen rankkuus kauhistuttaa, vaikka on vain yksi lapsi!

Olen aina käyttänyt paljon mll:n hoitajia (mummut ei hoida) ja nyt muksu päiväkodissa. Onneksi viihtyy siellä, ja iloisena sinne menee. No mikä ihme varsinkin viikonlopun jälkeen kun on joutunut mun tylsässä seurassa olemaan..

Mutta syyllisyyttä en suostu kokemaan, koska tämä on nyt parasta mihin pystyn. Yritän parhaani, vain muiden hoidon avulla pystyn olemaan paras äiti sen ajan mitä olen. Minusta ei nyt vain tullut sitä pullantuokuista mammaa, ehkä kun lapsi kasvaa ja voidaan yhdessä tehdä juttuja niin asiat paranee. Sitä odotellessa :)

Tunnen aivan samoin, en vain osaa nauttia lapsen kanssa olemisesta. Se on minulle vain velvollisuus, ja odotan vain kun lapsi menee nukkumaan tai isä/mummi hoitaa..:( kamalaa, mutta totta.

Oma lapseni on hieman yli vuoden, ja aivan ihana onkin. Rakastan häntä yli kaiken, mutta olen aivan liian itsekäs, mukavuudenhaluinen ja laiska ollakseni hyvä äiti. Janoan hiljaisuutta ja omaa aikaa, rakastan työtäni ja häpeän sanoa että laitan sen monesti lapseni edun edelle..en vain jaksa tuon ikäistä (enkä jaksanut vauva-aikanakaan), joka lähinnä tekee mitä ei saisi, itkee ja narisee. EN JAKSA!

Itse olen hirveän huono kestämään lapsen kitinää ja raivareita, hermo menee todella helposti. MIksi sitten tein lapsen? koska halusin hänet, kova oli vauvakuume. Slti tämä arjen rankkuus kauhistuttaa, vaikka on vain yksi lapsi!

Olen aina käyttänyt paljon mll:n hoitajia (mummut ei hoida) ja nyt muksu päiväkodissa. Onneksi viihtyy siellä, ja iloisena sinne menee. No mikä ihme varsinkin viikonlopun jälkeen kun on joutunut mun tylsässä seurassa olemaan..

Mutta syyllisyyttä en suostu kokemaan, koska tämä on nyt parasta mihin pystyn. Yritän parhaani, vain muiden hoidon avulla pystyn olemaan paras äiti sen ajan mitä olen. Minusta ei nyt vain tullut sitä pullantuokuista mammaa, ehkä kun lapsi kasvaa ja voidaan yhdessä tehdä juttuja niin asiat paranee. Sitä odotellessa :)

jollain tapaa samoin kuin AP.

En millään jaksa olla läsnä lapselleni. Vauva-aika on todella tylsää ja odotin vaan että vauva menee nukkumaan ja voin olla omissa ajatuksissani. Tilanne kuitenkin muuttuu ainakin hiukan, kun lapsi kasvaa.

Kyllähän sitä esikoisen kanssa erityisesti odotti juurikin päiväunia ja yöunia, sitten sai hetken vapauden... mutta ajatelkaas kuinka hassua "haluta olla vapaa omasta lapsesta". Harva odottaa, että mies menisi nukkumaan, jotta saisi olla hetken vapaa miehestään...

Mun mielestä ihan oikeasti todelliseksi äidiksi ja perheeksi pitää kasvaa ja päästä ohi tuon vapauden kaipuun. Lapsi ei ole perheessä vieras (toki vauva tullessaan on vieras, mutta siihen tutustutaan ja siitä tulee oma). Lapsi on perheenjäsen ja vanhempien pitää oppia rentoutumaan, nauttimaan ja olemaan oma itsensä vaikka lapsi on siinä, hereillä ja läsnä (ei missään hoitajalla tai nukkumassa omassa huoneessa).

Kyllä jotain on pielessä ja perhe-elämä todella huteralla pohjalla, jos omasta lapsesta koko ajan kaipaa vapaata. Kun rakkaimpien luokse on yleensä kaipuu, ei kaipuu pois niiden luota. On jotenkin tosi lapsekasta janota koko ajan parisuhdeaikaa (se on tarvitsevuutta toisesta) mutta skipata lapsi pois (se pois joka tarvitsee äitiä). Jos toistuvasti toimii näin, janoaa koko ajan tyydytystä omille tarpeilleen, mutta ei pysty antamaan lapselle sitä mitä lapsi tarvitsee.

Jokainen tekee mitä tekee, mutta kyllä jonkin sortin tunnevammaisuutta näin siirretään sukupolvelta toiselle.

Vauva aika on oikeasti lomailua!! Ihme kitinää teillä taas. Odottakaapa, kun se teidän pikkuinen kasvaa uhmaikään tai on mukavassa murrosiässä. Jo loppuu kitinät miten vauva-aika on NIIN rankkaa!

Äitinä saa tuntea kiukkua yms. Sehän on aivan normaalia. Mielestäni ap:n kannattaa tuntea huonoa omaatuntoa sitten vasta jos ei tuntisi mitään lastaan kohtaan. Lapsi sitäpaitsi on onnellinen silloin kun äiti on onnellinen :)

Luepas sellainen kirja kuin Äitiyden kielletyt tunteet. Saat vähän rauhaa ja armoa.

Mulla on kolme lasta. Mä olen kokenut 1-2 -vuodet kaikista rankimmiksi. Lapsi ei ole enää imetettävä vauva, mutta ei hänestä ole vielä juttuseuraa.

2-vuotiaalla on usein jo juttuja, leikit kehittyy jne. Luonne ja persoonallisuus avautuu ihan eri lailla.

Mun mielestä äitiyteen liittyy juuri tuo syyllisyys. Mutta armahda nyt hyvä ihminen itseäsi. Totta kai on muitakin rooleja kuin äitiys. On ihan ok nauttia työstään. Ja totta kai rakastat lastasi, nyt on vaan rankka vaihe. Isomman mukulan kanssa elämä on ihan erilaista.

miksi sulla on hoitaja lapselle tai miksi sun mies ei tule sinne uimahalliin, vaan siitä, mitä sinä tunnet kun olet lapsen kanssa kahdestaan. Sehän se tässä on ongelma. Kun sä kerran näit tämän vaivan että teit aloituksen, niin ota siitä hyöty irti ja kerro, mikä oikeasti lapsen kanssa olemisessa tuntuu sinusta niin vaikealta. Vaikka saisit kuraakin niskaan, niin on täällä niitäkin jotka oikeasti voivat auttaa sua tässä asiassa.

Just....mikäs äidin jatke se lapsi on? Tämä maailma on täynnä vanhempia, jotka elävät "terveen itsekkäästi" sitä ainoaa elämäänsä, menevät ja tulevat kuten haluavat, ja hokevat että lapsi on onnellinen kun vanhemmat ovat onnellisia. Kumma kyllä näiden lapset ei näytä kovin onnellisilta, kun kenelläkään ei ole heille aikaa.

hyvin riittää illat kun lapsi nukkuu. Kaipaan olla yksin. Emme miehen kanssa halua laittaa lasta poissa ja lähteä vaikka kaksin hotelliin yöksi, lomalle, kylpylään.

Lapsen kanssa kaksin.. niin.. en minä sitä pelkää, paljon olen hänen kanssa kaksin, suurimmaksi osaksi kuitenkin. En vain nauti hänestä kuten äidin kuuluisi



Kyllä hänen hymynsä on kauneinta ja se kun eka kerran sanoi "äiti", se tuntui ihanalta. Toki lapseni on ihana ja arvokas ja minulle tärkeä, mutta en osaa nauttia hänen kanssaan olemisesta. Nyt hän rupeaa heräilemään, joten menen antamaan välipalaa ja vaihtamaan vaippaa ja myöhemmin mennään vielä kyläilemään lapseni kanssa, joten siinä tämä ilta meneekin sitten.



Niin en siis tarkoittanut etten uskalla yksin sinne uimaan vaan koen vaivalloiseksi sen, että täytyy itsekin riisua ja vaihtaa uikkariin ja suihkut ja saunat tuntuu hankalalta pienen kanssa. Siksi mieluummin hoitajan kanssa.

Ei ole normaalia. Ap, tarvitset apuja!

Ihan totta, miten tuollaisia äitejä voi olla?! Menkää terapiaan tms. Ei ole normaalia jos ei nauti lastensa kanssa olemisesta. En ymmärrä miksi olette tehneet lapsenne? Mitä luulitte saavanne, nuken? Käytöksenne ja asenteenne tulevat vaikuttamaan lastenne tunne-elämän. Pliis, nyt ap apua ajoissa, sillä uhmaikä on ihan nurkan takana ja sitten se lapsi vasta kauhea mielestäsi onkin.

tv:

Viiden lapsen äiti

Tarvitseeko niitä lapsia tehdä?! Olisit vaan jatkanut itsekästä elämääsi..

Tunnen aivan samoin, en vain osaa nauttia lapsen kanssa olemisesta. Se on minulle vain velvollisuus, ja odotan vain kun lapsi menee nukkumaan tai isä/mummi hoitaa..:( kamalaa, mutta totta.

Oma lapseni on hieman yli vuoden, ja aivan ihana onkin. Rakastan häntä yli kaiken, mutta olen aivan liian itsekäs, mukavuudenhaluinen ja laiska ollakseni hyvä äiti. Janoan hiljaisuutta ja omaa aikaa, rakastan työtäni ja häpeän sanoa että laitan sen monesti lapseni edun edelle..en vain jaksa tuon ikäistä (enkä jaksanut vauva-aikanakaan), joka lähinnä tekee mitä ei saisi, itkee ja narisee. EN JAKSA!

Itse olen hirveän huono kestämään lapsen kitinää ja raivareita, hermo menee todella helposti. MIksi sitten tein lapsen? koska halusin hänet, kova oli vauvakuume. Slti tämä arjen rankkuus kauhistuttaa, vaikka on vain yksi lapsi!

Olen aina käyttänyt paljon mll:n hoitajia (mummut ei hoida) ja nyt muksu päiväkodissa. Onneksi viihtyy siellä, ja iloisena sinne menee. No mikä ihme varsinkin viikonlopun jälkeen kun on joutunut mun tylsässä seurassa olemaan..

Mutta syyllisyyttä en suostu kokemaan, koska tämä on nyt parasta mihin pystyn. Yritän parhaani, vain muiden hoidon avulla pystyn olemaan paras äiti sen ajan mitä olen. Minusta ei nyt vain tullut sitä pullantuokuista mammaa, ehkä kun lapsi kasvaa ja voidaan yhdessä tehdä juttuja niin asiat paranee. Sitä odotellessa :)

Parisuhde on kunnossa ja perheen talous on niin vakaa et lapsi saa olla kotonaan hoitajan kanssa.

Syyllisyyttä ei tunne huonot äidit.

Minä suosittelen myös että ap juttelee tunteistaan neuvolassa.

Kannattaa ottaa myös yhteyttä oman kunnan perhetyön psykologeihin ja perheterapeutteihin.



Neuvolassa voisi ihan varata ajan, ja siellä kertoa, ettei nauti lapsensa kanssa olemisesta, ja ennenkaikkea siitä, miten tuntee suorastaan iloa, ettei hänen tarvitse olla lapsensa seurassa.



Jos neuvola ei reagoi, ota yhteys perhetyön psykologeihin. Jos hekään eivät reagoi, ota yhteys lastensuojelun perhetyön yksikön esimieheen, saisit edes lastensujelun perhetyön kotiisi keskustelemaan tunteistasi, ajatuksista ja opastamaan sinua arjen tehtävissä sekä seuraamaan, miten oikein arkesi elät lapsesi kanssa.



Toivottavasti joku taho tajuaa, ettei tuollaiselle ihmiselle pidä lapsia jättää.



Ja minä olen tosissani.



Luin just jonkun isän kirjoittaman kolumnin siitä, miten rasittavia lapset ovat jne ja mietin, miksi lastensuojelu ei puutu ja kuinka ihmeessä tuo mies voi noin lapsistaan kirjoittaa.



Kun minä neuvolassa purin ajatukseni, jotka eivät edes olleet ap.n kaltaisia - en valittanut lapsistani tms. kuten ap, valitin yksinäisyydestä, aina poissaolevasta miehestä jne, lastensuojelun ilmoituksen sisältö oli sellainen, että ihme että lapseni sain edes pitää.



Joten kerro ihmeessä neuvolassa. Siellä se kirjaus kulkee lapsen tiedoissa halki hänen kouluvuotensa aina opiskeluterveydenhuoltoon asti.

koska tiedostaa kyllä itsekin sen, ettei hän ole normaalisti kiintynyt lapseen. Ei siksi, että hän haluaisi olla parempi äiti tai viettää lapsen kanssa enemmän aikaa. Mielestäni ap tarvitsee terapiaa käsitelläkseen asiaa, lapsen takia ja myös itsensä. On tosi traagista, jos kokonainen ihmissuhde, se perustavanlaatuinen, haaskataan näin. Poikkeuksetta esim. hyvin rikkaiden, kuninkaallisten yms.lapset ovat katkeria tai ainakin hyvin etäisiä biologiselle äidilleen, kun ovat hoitajien kasvattamia. Minusta ap:n pitäisi terapian lisäksi ihan vaan pakottautua olemaan lapsen kanssa enemmän ja unohtaa se lauantaihoitaja - edes joka toinen viikko. Jostain syystä ap pelkää lastaan eikä uskalla tehdä niinkin normaalia asiaa kuin mennä uimaan lapsensa kanssa. Jos ei ole jotain vammaa, kuten todella heikkoa näköä tms.niin en ymmärrä. Uskalla hankkia apua, ap!

Parisuhde on kunnossa ja perheen talous on niin vakaa et lapsi saa olla kotonaan hoitajan kanssa.

Syyllisyyttä ei tunne huonot äidit.

Itselläni on kolme lasta ja jokaista olen rakastanut alusta asti. Mikä olisi ihanampaa kuin pieni tuhiseva vauva, imetys, vauvan kasvun ja kehityksen seuraaminen, taapero mikä oppii koko ajan uutta ja on niin riippuvainen vanhemmasta ja positiivisesta palautteesta?

Olen aina nauttinut lasteni seurasta (toki ollut myös niitä v-päiviä) ja ikävöin heitä jos joudun olemaan pitempään erossa.

Nyt kun he ovat jo hieman isompia, rakkaus ei ole vähentynyt vaan kasvaa koko ajan. Miten olenkaan voinut saada noin ihania ja täydellisiä lapsia? Toki on huonoja päiviä mutta koskaan en ole katunut lapsiani.

Kehottaisin sinua ap todella hakemaan apua itsellesi. Hyvä että olet pohtinut asiaa, se osoittaa, että sinulla on ehkä kuitenkin joku käsitys siitä että kaikki ei ole kunnossa. Lapsesi kuitenkin kärsii etäisestä äidistä joka ei halua/uskalla heittäytyä täysillä lapsen tarpeisiin.

rakastaa omaa lastaan kuin äitiään tai miestään.



Lapsi on lapsi ja tarvitsee äidin hoivaa. Äiti ja mies ovat aikuisia ihmisiä.

Lapsi on hänelle vain logistinen ongelma. Paketti joka tarvitsee hoitoa tietyn tuntimäärän viikossa. Ap tuntee syyllisyyttä tunneista, mutta ei siitä millainen on itse lapsen kanssa olleessaan.



Jos lapseen ei pysty muodostamaan tunnesuhdetta niin eipä siitä äitiydestäkään pysty kamalasti nauttimaan. Ja lapsi kyllä vaistoaa äidin tunnekylmyyden.



Mulla on pari samanlaista kaveria. Molemmilla on erinomainen taloudellinen tilanne. Lasta hoitaa joku kotona yötä päivää. Molemmat korostavat miten tärkeää on saada omaa aikaa ja parisuhdeaikaa. Molemmat puhuvat lapsesta melkein kuin jostain vieraasta tai jostain esineestä.



Jos lapsen kanssa olemisen näkee vain sellaisena että peppu pestään x kertaa päivässä ja tuttipullo lämmitetään y kertaa niin jotain on pahasti pielessä.

syyllistävät itseään milloin mistäkin.Vaikka autolla ajosta kun pitäisi käyttää julkisi tai lian syönnistä kun hiilijalajälki kasvaa.Nämä paineet syötetään meille tiedotusvälineistä ja käyttäydymme luterilaisten oppien mukaisesti tehden katumusharjoituksia.

Elämässä on muitakin asioita kuin äitiys. Vaikka olisit 24/7 lapsen vierellä ei se tee sinusta parempaa äitiä. Lapsi näkee että olet onnellinen ja tasapainoinen. Silloin hän itsekin kasvaa onnelliseksi ja tasapainoiseksi.Lapsesi hoito on kuitenkin täysin turvattu sinun tapauksessa.