Onko susta ok jos 16veelle tarjoaa muutaman kaljan?
Kommentit (81)
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Jos joku jostain kohtalon oikusta sinne päättäisi kirjoittaa, tappakaa toinen toisenne niin sinähän tekisit työtä käskettyä. Omilla aivoillakin voi ajatella, jokaisella on moraali. Jotkut haluavat antaa nuorillee oluen, jotkut eivät, no big deal jumalauta.
Ja siihen ylempään tekstiin.........
ja sinä sitten esim.tapat ihmisiä koska laki kieltää,ja sitä on aivan pakko rikkoa,koska se lukee siellä.
ehkä se teini kykenee elämään ilmankin sitä olutta.
ottakaa huomiooon että keski-euroopassa monissa maissa 16-vuotiaat saavat jopa itse ostaa viinaa kaupoista ja käydä baareissa. Se todistaa sen että sen iköäisen elimistölle alkoholi ei ole haitaksi kunhan pysytään hyvin kohtuullisissa määrissä ja pyritään ennemin opettamaan suhtautumaan alkoholiin kuin se ei olisi mikään mystinen asia.
Meinasin sanoa että yks ei haittaa, ja sillä voi jopa oppia tavoille että olutta ei ole pakko kiskoa kaksin käsin, ja yksikin hoitaa hommansa.
Mutta muutama on 16 vuotiaalle jo puhdasta känniryyppäämistä. Itsekin tulen kolmesta selvään humalaan vaikka juon monia kertoja viikossa, kokemattomamman teininä tuo on just sitä ryyppäysmallia mitä nuoren ei tarttis oikeastaan koskaan oppia.
kirjaan.
Naisen prototyyppi on se, että illat istuu nyppimässä alapäätään kalkkunaksi ja raivoisasti puolustaa sitä, että saa ostaa lapsilleen alkoholia. Itse ei koskaan ota kuin lasin viiniä ruoan kanssa, eikä ikinä ole humalassa kun hänellä on terve suhtautuminen alkoholiin.
Lisäski joka päivä aloitetaan ketjuja, missä kysellään neuvoja, miten päästä jokailtaisesta viinintissuttelusta eroon kun alkaa mies hermostumaan känniseen vaimoonsa. Lisäksi jaellaan päivät pitkät vinkkejä, millaisilla pillereillä elämä tuntuisi mukavammalta.
Suomalainen nainen...tule aaveelle niin saat todella kirjaasi hänestä oivan mallin.
en antaisi omalle enkä vieraalle. mikä kiire sitä kaljaa on lipittää alaikäisenä? jos sitä alkaa juomaan 18v niin ehtii juoda keskimäärin 60v , kun ihmisten elinikäodote senkun vaan kasvaa.
alkoholia, teini ei itse hanki sitä jostain lisää.
Mitä todennäköisimmin ostaa/hankkii, se äidin ostama olut on vaan "pohjana".
Kas, kun äiti jo tulee siinä opettaneeksi, että alaikäisenä alkoholin juominen on ok, ja että lait on tehty rikottaviksi´. "Käyttäkää omaa järkeä!" on oiva tekosyy, kun huvittaa ajaa ylinopeutta, näpistellä tai vaikkapa vetäistä kaveria turpiin.
Kyllä, jokaisella on oma moraalinen säännöstönsä, jonka mukaan hän luovii elämässä - mutta on silkkaa typeryyttä opettaa teinille, että lakeja voi noudattaa tai jättää noudattamatta siten kuin itseä sattuu huvittamaan.
Ja oikeasti: sitä viinaa tosiaan saa muualtakin kuin kotoa, myös se jolle äiti on sen kotipullon ostanut.
En kuvittele siis, etteikö teinini saattaisi sitä alkoholia käyttää - ja jos niin käy, hoivaan humalaisen ensin ja ripitän vasta jälkikäteen.
Mutta haluan viestittää hänelle, että ajatus on huono ja lakia kunnioitetaan.
Missä lapset juo perseet?
Miksi lapset on yleensäkään paikassa jossa vetää rauhassa perseet?
Omat vanhemmat on juoneet aina ja juo yhä viinaa. Perjantaipullo on se tapa jolla viikonloppu korkataan ja tätä oli oma ja veljen perjantaitkin (myös lapsena äiti ja isä osti vähän).
On ollut kovan työn takana päästä tästä eroon.
Alkoholi ei kuulu lapsille ja nuoria voi hakea kotiin kartsalta kuin odottaa missä kunnossa tulee vai joutuuko nuori ongelmiin.
Mutta ei taida eräät olla itsekään ajokuntosia viikonloppuna?
Miksi joillakin täällä on aivan sairaanloisen vihamielinen suhtautuminen alkoholiin? Mitä pahaa teille on tapahtunut, että teistä tuli tuollaisia. *ei millään pahalla*
Mutta on eri asia, onko 16-vuotiaan teinin sitä juotava ja rikottava lakia.
En vastaavasti ajattele, että koska minä ajan autoa, myös teinin on saatava sillä ajaa. Tai koska äänestän, lapsenkin pitäisi.
-edellinen, muistaakseni nro 47-
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Lakia tulee noudattaa, eikö vain?
Skenaario: perheenne lähtee Saksaan lomareissulle. Mukana on teidän 16-v lapsi. Saksan lain mukaan hän voi ostaa olutta halutessaan.
Ennakoin, ettet anna lapsen ostaa. Miksi et? Lakiahan tulee noudattaa. Sen maan lakia, missä maassa ollaan. mekin täällä edellytetään maahanmuuttajilta jotta noudattaisivat Suomen lakia.
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Lakia tulee noudattaa, eikö vain? Skenaario: perheenne lähtee Saksaan lomareissulle. Mukana on teidän 16-v lapsi. Saksan lain mukaan hän voi ostaa olutta halutessaan. Ennakoin, ettet anna lapsen ostaa. Miksi et? Lakiahan tulee noudattaa. Sen maan lakia, missä maassa ollaan. mekin täällä edellytetään maahanmuuttajilta jotta noudattaisivat Suomen lakia.
Tulimme juuri Berliinistä ja meidän 17 v kävi ostamassa itselleen siiderin. Hän noudatti lakia
Ja myös Tanskassa on 16 v ikäraja mietoihin. Eli lapsenne taas juoda Tanskassa ja Saksassa mutta ei suomessa ?
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Lakia tulee noudattaa, eikö vain? Skenaario: perheenne lähtee Saksaan lomareissulle. Mukana on teidän 16-v lapsi. Saksan lain mukaan hän voi ostaa olutta halutessaan. Ennakoin, ettet anna lapsen ostaa. Miksi et? Lakiahan tulee noudattaa. Sen maan lakia, missä maassa ollaan. mekin täällä edellytetään maahanmuuttajilta jotta noudattaisivat Suomen lakia.
Tulimme juuri Berliinistä ja meidän 17 v kävi ostamassa itselleen siiderin. Hän noudatti lakia Ja myös Tanskassa on 16 v ikäraja mietoihin. Eli lapsenne taas juoda Tanskassa ja Saksassa mutta ei suomessa ?
nehän asuvat tynnyrissä....

Kaksi eri asiaa.
Se antaa luvan 16-vuotta täyttäneelle ostaa olutta, mutta ei käske ostamaan. Ostaminen jää siten moraaliseksi valinnaksi.
Suomen laki taas kieltää alle 18-vuotiaalta alkoholin oston ja hänelle sellaisen välittämisen. Toisin sanoen: jos äiti ostaa lapselleen olutta, sekä hän itse että lapsi rikkoo lakia. Tässä ei ole enää moraalisesta valinnasta kyse, vaan laista.
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Lakia tulee noudattaa, eikö vain? Skenaario: perheenne lähtee Saksaan lomareissulle. Mukana on teidän 16-v lapsi. Saksan lain mukaan hän voi ostaa olutta halutessaan. Ennakoin, ettet anna lapsen ostaa. Miksi et? Lakiahan tulee noudattaa. Sen maan lakia, missä maassa ollaan. mekin täällä edellytetään maahanmuuttajilta jotta noudattaisivat Suomen lakia.
Tulimme juuri Berliinistä ja meidän 17 v kävi ostamassa itselleen siiderin. Hän noudatti lakia Ja myös Tanskassa on 16 v ikäraja mietoihin. Eli lapsenne taas juoda Tanskassa ja Saksassa mutta ei suomessa ?
nehän asuvat tynnyrissä....
nyt meni av-mammalla sormi suuhun... lakia pitää noudattaa, mutt ajos eri maissa on eri laki niin mitäs sitten...
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Lakia tulee noudattaa, eikö vain? Skenaario: perheenne lähtee Saksaan lomareissulle. Mukana on teidän 16-v lapsi. Saksan lain mukaan hän voi ostaa olutta halutessaan. Ennakoin, ettet anna lapsen ostaa. Miksi et? Lakiahan tulee noudattaa. Sen maan lakia, missä maassa ollaan. mekin täällä edellytetään maahanmuuttajilta jotta noudattaisivat Suomen lakia.
Kaksi eri asiaa. Se antaa luvan 16-vuotta täyttäneelle ostaa olutta, mutta ei käske ostamaan. Ostaminen jää siten moraaliseksi valinnaksi. Suomen laki taas kieltää alle 18-vuotiaalta alkoholin oston ja hänelle sellaisen välittämisen. Toisin sanoen: jos äiti ostaa lapselleen olutta, sekä hän itse että lapsi rikkoo lakia. Tässä ei ole enää moraalisesta valinnasta kyse, vaan laista.
sinun 16 v teini saa ostaa mietoja juomia saksassa ja tanskassa. SINÄ et voi sitä kieltää, koska LAKI SALLII sen. Älä puhu paskaa moraalista idiootti

Tuossa jo vastasinkin sinulle. Laki ei missään KÄSKE ostamaan alkoholia 16-vuotiaana, mutta joissain maissa se sallii oston - jolloin se jää yksilön moraaliseksi päätökseksi, ostaako vai ei.
Suomessa se ei ole yksilön päätettävissä, jos haluaa lakia noudattaa.
Tuleeko sinulle mieleen, että maailmassa lainsäädännöt eroavat monessa muussakin seikassa? Oikeasti. Ja silti se sääntö menee niin, että kulloisenkin oleskelu/asuinmaan lakeja noudatetaan.
Mikä on, että et kykene asialliseen keskusteluun aiheesta, vaan sinun on leimattava toisinajattelevat lestoiksi tai alkkis-perheiden vesoiksi tai muuten vaan absolutisteiksi?
En ole lesta, en alkkis, en alkkisperheen vesa, en absolutisti. Korkeakoulutettu pk-seutulainen olen, ja juu, ITSE kyllä aikuisena ihmisenä nautin alkoholista aina satunnaisesti.
Olen silti kanssasi eri mieltä.
Mutta taidan lopettaa tämän hedelmättömän ja alatyyliseksi lipsahtaneen keskustelun omalta osaltani tähän.
-47-
kun menette 16-vuotiaanne kanssa Saksaan tai muihin maihin jossa 16-v saa ostaa alkoholia, antakaa hänen ostaa. Antakaa hänen ostaa myös viinapullo kotiin vietäväksi, mutta tehkää selväksi että muita viinoja hän ei sitten kotoa saa. Silloin hän kaataa Saksasta ottamastaan viinapullosta vain muutaman fingerborillisen taskumattiinsa kun lähtee ulos perjantai-iltaa viettämään ja viinapullo-aarre säilyy pitkään, joko kunes hän täyttää 18 v ja saa ostaa laillisesti Suomesta tai kunnes hän pääsee seuraavan kerran, ehkä vasta vuoden päästä Saksaan.
Sellaien systeemi meillä oli kun itse olin teini ja se toimi.
ei sitä lakia olla vitsiksi tehty.
Lakia tulee noudattaa, eikö vain? Skenaario: perheenne lähtee Saksaan lomareissulle. Mukana on teidän 16-v lapsi. Saksan lain mukaan hän voi ostaa olutta halutessaan. Ennakoin, ettet anna lapsen ostaa. Miksi et? Lakiahan tulee noudattaa. Sen maan lakia, missä maassa ollaan. mekin täällä edellytetään maahanmuuttajilta jotta noudattaisivat Suomen lakia.
Kaksi eri asiaa. Se antaa luvan 16-vuotta täyttäneelle ostaa olutta, mutta ei käske ostamaan. Ostaminen jää siten moraaliseksi valinnaksi. Suomen laki taas kieltää alle 18-vuotiaalta alkoholin oston ja hänelle sellaisen välittämisen. Toisin sanoen: jos äiti ostaa lapselleen olutta, sekä hän itse että lapsi rikkoo lakia. Tässä ei ole enää moraalisesta valinnasta kyse, vaan laista.
sinun 16 v teini saa ostaa mietoja juomia saksassa ja tanskassa. SINÄ et voi sitä kieltää, koska LAKI SALLII sen. Älä puhu paskaa moraalista idiootti
Se on todellakin kaksi eri asiaa. Tanskassa ja Saksassa ON mahdollista 16-vuotiaan ostaa alkoholia, jos annan hänelle siihen luvan (se on meidän perheessä edelleen vanhempien kädessä antaa lupa tai kieltää, jos teinimme kulkee samassa porukassa meidän kanssamme) ja jos hänen oma moraalinen ajatusmaailmansa antaa siihen luvan.
Totta kai minä voin kieltää lapseltani kaikenlaista lain sallimaa. Voin kieltää esimerkiksi häntä lähtemästä perjantaina ulos kaverien kanssa, jos ei ole siivonnut huonettaan ensin. Hui kauheaa.
Suomessa kuitenkin alaikäisten alkottelu on jopa ihan laissa kielletty.
-47-
alkoholiin? Mitä pahaa teille on tapahtunut, että teistä tuli tuollaisia. *ei millään pahalla*