Ihanaa, valokuvat minusta ovat muuttuneet siedettäviksi :D

Lihoin lasten ollessa pieniä, reilusti, pahimmillaan olin 169/90kg. Mutta omissa silmissäni peilistä katsoi ihan normaali kotiäiti. Varsinkin kun pukeuduin ns. paremmin lähtiessäni juhliin tai vain muuten "ihmisten ilmoille" olin peilikuvan mukaan ihan ok, nätti ja normaali.

Mutta aina kun näin itsestäni valokuvia - häpesin. Valokuvissa näytin hirveältä sotanorsulta, kasvot olivat vieraat, turvonneet, minulla oli kaksoisleukaa, silmiin sattui kun katsoin omia käsivarsiani!

Sitten vihdoin pari vuotta sitten sen päätin: Nyt tämä saa riittää. Sain vuodessa karistettua 25kg liikuntaa lisäämällä ja ruokapäiväkirjaa pitämällä. Tänä aamuna vaaka näytti 64kg, olen nyt vuoden verran saanut pidettyä painoni tässä 62-65kg.

Nyt minua katsoo peilistä löysä keski-ikäinen nainen. Minun on vaikea pukeutua siten, että olisin itseeni täysin tyytyväinen, ellei vatsa pömpötä, niin ainakin reidet näyttävät kauhean paksuilta :/

Mutta eilen näin itsestäni tv-ruudun kokoisena valokuvan. Ja i h a n a a, näytän ihmiseltä!! Minullahan on lihaksikkaat nätit käsivarret, kapeat posket, minulla ei olekaan enää kaksoisleukaa (nyt vasta huomasin tuonkin). Ja ehkä se vatsa ja ne reidetkin menettelee...



Miksi ihminen ei näe itseään peilistä samoin kuin valokuvasta? Miten helppoa itselleen onkaan valehdella! Onko muilla sama ongelma?