Voiko 3-vuotiaalta kysyä otatko leipää?

sinua estää kysymästä, joku laki vai?

Kyllä mä olen lapselta kysynyt tosi pienestä pitäen ottaako jotain ruokaa, jos on ollut vaihtoehtoja mistä valita. Ja huitomalla lapsi ilmaisi jo kauan ennen kuin oppi puhumaan mitä haluaisi. (Eri asia tietty saako aina mitä haluaa, mutta joissakin asioissa voi antaa valita.)

Vastaus ei. Heti kun istun pöytään tai teen itselleni leivän alkaa parkuminen otan leipää tai pöllii minun leivän. Kauanko hypin lapsen pillin mukaan ja menen aina tekemään sen leivän tai muun ruoan mitä ei alunperin halua?

Ap

että lapsi on vielä niin pieni ettei kunnolla ymmärrä. Anna leipää kysymättä.

Olenkohan ankara?

tietenkään et uhmaikäiseltä kysele liikoja. uhmaikäinenhän haluaa aina sitä toista vaihtoehtoa. Kysy ainoastaan silloin, kun kumpikaan vaihtoehto ei hankaloita elämääsi.

Vastaus ei. Heti kun istun pöytään tai teen itselleni leivän alkaa parkuminen otan leipää tai pöllii minun leivän. Kauanko hypin lapsen pillin mukaan ja menen aina tekemään sen leivän tai muun ruoan mitä ei alunperin halua?

Ap

antaa lapselle niin, että EI kysytä, "haluatko tätä" tai "mitä haluat".



Sanotaan, että nyt syödään leipää, SAAT OTTAA joko ruisleipää tai paahtoleipää".

Ymmärtäisi kysymyksen, hän ei välttämättä tiedä, haluaako vai ei. Sitten kun sinulla on se leipä, hän yhtäkkiä hoksaa, että nam leipää, mulle kans. Oikeasti pieniä lapsia saa minusta myös "paapoa" tällaisissa asioissa, he eivät mene siitä pilalle.



Lapsi ei juuri koskaan ajattele tahallaan kiusaavansa aikuista, vaikka temppuilisikin. Lapsi on vain lapsi. Lempeydellä saavutetaan aina parempi tulos kuin jyrkillä säännöillä.

Olenkohan ankara?

Se ei ole katastrofi, jos lapsi oppii asian kanssa tulemaan toimeen. Mutta jos lapsella on kehityksellisiä ongelmia, eikä hän opi lukemaan vanhempaansa, tuosta tyylistä "täytyy" päästä eroon.

kyllä minä kysyn 3v. ja 4v. lapsilta ottavatko leipää tai esim. maitoa vai vettä.

Annan yleensä kaksi vaihtoehtoa, "otatko maitoa vai piimää?" Yleensä vastaus on maitoapiimää. Eli tarkennan sitten vielä uudelleen, että "tätä vai tätä"? Joskus menee pieleen, ja tulee kiukuttelua. Vänkääminen ei yleensä kannata, sillä hiljenee sitten kun saa sitä, mitä oikeasti halusi.



Jostain neuvolan lippulappusista luin, että se kasvattaa lapsen itsetuntoa kun taapero saa itse tehdä päätöksiä, mutta vaihtoehtojen määrä on tosiaan syytä rajata pieneksi.

Vastaus ei. Heti kun istun pöytään tai teen itselleni leivän alkaa parkuminen otan leipää tai pöllii minun leivän. Kauanko hypin lapsen pillin mukaan ja menen aina tekemään sen leivän tai muun ruoan mitä ei alunperin halua?

Ap

tai kysyt sen väärässä vaiheessa. Jos olet ottamassa itsellesi leipää, tee ensin se ja sen jälkeen kysyt lapselta ottaako hänkin. Ilmeisesti silloin osaa ajattella asian paremmin ja osaa vastata.

Jos joku menee aina pieleen, ei sellaisen jutun kanssa kannata hakata päätään seinään vaan muuttaa käytöstään niin, että se sopii lapsen kykyyn käsitellä asioita.

Sitten jos heti hetken päästä muuttaakin mieltään, niin muistutan, että juuri kysyin ja mitä silloin vastasi. Enkä hypi sitten heti antamaan sitä leipää tai jos on halunnut leipää, antamaan jotain muuta mitä päättikin leivän sijaan haluta. Minusta normaalia tuonikäisen tahdon ja rajojen kokeilua. Oma mielipiteeni on, ettei tosiaan kannata hyppiä sen lapsen pillin mukaan ja opettaa siihen, että voi tahtoa ja haluta mitä vaan ja muuttaa jatkuvasti mieltään. Julma ei kuitenkaan pidä olla. Itse tekisin ehkä niin, että söisin sen oman leipäni rauhassa ja antaisin lapselle leipää vasta sen jälkeen, jotta lapsi oppii sen, että sitten voi joutua hetken odottamaan, jos ei juuri sillä hetkellä halua, kun tarjotaan.

Äitini perhepäivähoitajana kyselee kaikilta lapsilta jotka meillä syö, pienestä pitäen että otatko maidon kanssa leipää. Ja tummaa vai näkkäriä. Kyllä ne pienetkin osaa kertoa mitä haluaa ja oppii näyttämään mitä ottaa. Juuri vastaavia maitopiimä tilanteita tulee mutta niistäkin jopa selvitään.

Olenkohan ankara?

Ja parista kerrasta oppii. Ei ole ankaruutta vaan johdonmukaisuutta.

ja lapsi niistä voi valita.

Syö määrän jonka syö.

Siis tuo valintojen tekemisen mahdollisuus kannattaa antaa lapselle niin, että EI kysytä, "haluatko tätä" tai "mitä haluat".

Sanotaan, että nyt syödään leipää, SAAT OTTAA joko ruisleipää tai paahtoleipää".

Minäkin annan 2v:lle kaksi vaihtoehtoa ja niistä ottaa sen mieleisen.

Maitoa vai piimää?

Ruisleipää vai paahtoleipää?

Jogurttia vai viiliä?

Homma toimii.