alone
Olen yksinäinen.
Minulla ei ole ystäviä. Jollen itse aktiivisesti soittele ihmisille, ajele heidän luokseen kahville tai ehdottele tapaamista, kukaan ei ota yhteyttä minuun.
Kuulen "ystävistäni" vain silloin kun he tarvitsevat jotain. Minä en ole kenellekään se ihminen, jonka kanssa haluaa viettää aikaa ja tehdä juttuja, jakaa ajatuksia, käydä kahvilla tai syömässä tai elokuvissa tai lenkillä. En edes omalle miehelleni.
On aivan käsittämättömän surullista, että tuntuu että en kelpaa kenellekään.
Asiasta tekee vaikeamman sen, että olen tällä hetkellä kotiäitinä (lapset esikoulussa) enkä todellakaan tapaa ketään missään.
Tämän päivän olen viettänyt itkien.
Kommentit (2)
voi, itse olen Turusta, joten hiukan liikaa taitaa olla matkaa. Kuulostaa todellakin kamalalta tilanteelta. Jos tämä olisi jokin kausi, ohimenevä sellainen? Itselläni ainakin on olo, että välillä seuraa löytyisi liikaakin ja välillä sitä vain istuu kotona.
Helsingissä. On siis mies ja perhe.
Olen ollut todella aktiivinen moneen suuntaan, yrittänyt löytää uusia ystäviä, tutustua. Mutta heti jos en itse ole koollekutsujana, mitään ei tapahdu.
Yhtä vanhaa ystävää näin esim. 1,5 vuotta sitten, hän vannoi kutsuvansa minut pian kahville. No ei kutsunut, Soittelin perään. Ei ole kutsunut vieläkään.
Ymmärrän että monet ovat niin kiireisiä.
On vain niin surullista, että kukaan ei ajattele minua koskaan. Tai kaipaa seuraani.
Tunnen oloni ihan paskaksi taas.