Miksi ihminen hankkii luottokortin?
Kommentit (18)
lentojen ja hotellien varaamiseen.
lentojen ja hotellien varaamiseen.
maksan henkilöstöruokalassa koska visaa on nopeampi käyttää siellä kuin muita maksutapoja.
Mulla ihan vaan mukavuus syistä. Ei koskaan tarte miettiä onko rahaa vai ei. Huoletonta elämää.
tarjottu muuta kuin korttia, jossa on sekä pankki- että luottopuoli. En yleensä tarvii korttia muuhun kuin rahan nostamiseen automaatilta ja pankkikortilla maksamiseen.
Ainut hyöty on, että sitten, kun joskus menen ulkomaille, voin nostaa automaatista rahaa Visalla. Näin hoitovapaalla olevana noita ulkomaanreissuja ei kuitenkaan ole ihan just näköpiirissä.
Olen opiskelija ja rahaa on vähän. Siksi siirrän itselleni aina viikon rahat toiselta tililtä korttitilille, jotta ei tule käytettyä yli varojen. Näinollen tuolla korttitilillä on aina vain vähän rahaa. Kuitenkin minulla on budjetoituna tietty summa eri jutuille, esim. nyt vaikka talvitakin ostoon. Sitten olen kaupassa ja näen juuri sopivan takin, mutta tilillä on vain se parikymppiä. Visa pelastaa, voin ostaa takin saman tien ja kotona vain sitten maksaa sen summan pois visalta.
Keväällä voi myös jo vaikka ostaa kesävaatteita visalla, kun tietää että kesätyöpalkat alkaa pian juosta.
Ja myös nettikaupoissa se visa on hyvä olla, tosin electron toimii myös niissä yleensä.
Mm. tällaisia syitä.
Nykyisin voi ulkomailla nostaa ihan sieltä pankkitilin puolelta (debit-puolelta) rahaa automaatista ja se kannattaakin koska luotolta kun nostaa niin menee aika suolainen nostoprovisio. Luottoa kannattaa käyttää maksamiseen, ei käteisnostoihin.
t.Pankkitäti :)
lentojen ja hotellien varaamiseen.
Tosin nyt olen niin köyhä, ettei ole varaa luottokortin vuosimaksuun.
Tosin nyt olen niin köyhä, ettei ole varaa luottokortin vuosimaksuun.
on Stockmann Master Card, siitä ei mene vuosimaksua!
Ja moneen muuhun asiaan.
Esim. USAssa erittäin vaikea toimia, jos ei ole luottokorttia. Se on osoitus, että on maksukykyinen.
Jos joskus maksan jotain luottopuolella, niin maksan sen luottokunnalle aina pois ennenkuin menee korkoa. Eli en siis osta luotolla, ellei minulla ole saman verran rahaa tililläkin.
silloinkin, että jos on toimeentulotukiasiakas - voi ostaa vaikka lennot, mutta tilitiedoissa ei näy, kenelle se on maksettu. Kun siellähän näkyy vain luottokunta. Tai sitten jos summa on iso, voi maksaa sen luotolla ja maksaa luoton pois jonkun toisen tililtä. Omalle tilille kun ei voi laittaa rahaa maksua varten.
Näin sossu ei tiedä, jos poistun maasta pitkäksi aikaa, tai jos maksan kalliimman matkan, mihin minulla virallisesti on varaa.
ja lentojen vsaraamiseen.
Ja autoa on paha vuokrata ilman.
Johonkin erikoisempaan autoon olen tarvinnut kahta kansainvälistä korttia.
kun ostaa kato luotolla kaikkea turhaa roskaa niin voi sitten kato selittää että ukon pitää maksaa laskut kun ei akkakaan tuhlaa, vaan maksaa pois lainamaksuja. eli luottokorttimaksuja. näin meillä.
käytetty koskaan. Mutta totta on, että usassa pitää olla luottokortti, muuten ei saa edes hotellihuonetta varattua. Luottokorttinumero on annettava pantiksi hotellille. Ja nettikaupassa on ihan lyömätön.
Kummatkin vaativat luottokorttin. Mä ihmettelen pikemminkin, miten pärjää ilman. Meillä on miehen kanssa molemmilla Visat ja Masterit. Tai mulla on kaksi Masteria. Toinen on suomalainen ja suomalaiseen pankkiin.
Me emme asu Suomessa.
lennot, hotellit, auton vuokraus, ulkomaanmatkat (esim USA-> lähes kaikki ostot luottokortilla), nettikaupat. En pärjäisi ilman luottokorttia.
bussiliput Singaporesta Malesian puolelle.
Olisi tuo reissaaminen jokseenkin hankalaa ilman luottokortteja.
§§