Miksi eksää kaipaa?

Erosin aviomiehestäni kaksi vuotta sitten. Meillä on alle 4-vuotias yhteinen lapsi. Olen lapsen lähivanhempi, mutta lapsi on isällään puolet ajasta.



Erosimme minun aloitteestani, miehelle se oli paha paikka. Minusta oli eron jälkeen vain hauskaa juhlia aina "lapsivapaina" aikoina. Sittemmin olen tajunnut, että kärsin jonkinlaisesta mielenterveysongelmasta tuolloin. Ex-mieheni yritti minua jo eroa ehdottaessani saada minua menemään puhumaan ammattiauttajalle, mutta mielestäni se oli silloin naurettava ajatus.



Nyt sitten miehellä on uusi nainen, tai ollut jo vuoden verran. Hyvä isä mieheni on aina ollut ja ilmeisesti on löytänyt hyvän naisenkin, lapsi ei tunnu muusta puhuvankaan kuin mitä on leikkinyt tämän naisen kanssa ja kuinka tämä nainen osaa tehdä sitä ja tätä.



Eli siis, sinä hetkenä kun viime keväänä kuulin tästä eksäni uudesta suhteesta, tajusin millaisen virheen olin tehnyt. Kerroin ajatuksistani eksälle ja hän kuunteli kiltisti, mutta ilmoitti rakastavansa tätä uutta naista.



Miten pääsisin eteenpäin, miehiä kyllä riittäisi, mutta kukaan ei tunnu miltään eksääni verrattuna. Onko tämä vain naurettavaa mustasukkaisuutta vai menetinkö tyhmyyttäni elämäni tilaisuuden?



Olen vieläpä niin utelias, että kutsuin eksäni ja tämän naisen luonani käymään parin viikon päästä "tutustumismielessä", ja nyt pelkään että romahdan jos nainen vaikuttaa mielestäni itseäni paremmalta.



Pahoittelut tästä päättömältä vaikuttavasta viestistä, mutta yksinäinen perjantai-ilta saa taas pohtimaan typeriä. Tiedän että entinen suhteeni on ohi, enkä sitä takaisin saa, vaikka nyt tuntuu että niin haluaisin, muuta miten siitä pääsisi yli? Haluan olla onnellinen.