Se tunne, kun tiesit että lapsilukusi on nyt täynnä?

turha suurennella asiaa, joka ei ole suurentelun arvoinen ja joka on vaan jokaisen kohdalla joskus biologinen tosiseikka

turha suurennella asiaa, joka ei ole suurentelun arvoinen ja joka on vaan jokaisen kohdalla joskus biologinen tosiseikka

Mutta olen 100% varma että aika monelle ihmisille syntyy se tunne. Ja miksi ei ole suurentelun arvoinen? Mielestäni kyseessä ON iso asia!

ap

nimenomaan puuttuu se tunne, että lapsiluku on täynnä.



Minulla oli ko. tunne toisen lapsen jälkeen. Ei mitään haikailua, tiesin, että nämä on nyt tässä eikä lisää haluta.

Kolme on ja ne riittää :)

Ei vain enää yksikään vauva ns. iske tuonne sydämeen, ei tule tunnetta että pitäisi saada antaa mahan pyöristyä ja jännittää milloin tulee lähtö synnytykseen yms. :) Syli on hyvin täynnä, ei ole tyhjää tunnetta :)



Sulla ei ilmeisesti tällaista tunnetta ole.

Silloin olin onnellinen kun olin saanut haluamani 2 lasta ja tiesin, että tämä osuus elämästä on nyt tässä.

En ole koskaan ymmärtänyt naisia jotka tekee lapsia kolmea enemmän. Itse en tunne sellaista tarvetta enkä oikein ymmärrä miksi joku haluaisi useampia lapsia.

Minä tiedän, että lapsiluku on täysi. Tunnen helpotusta.



Sinä kaipaisit vielä lisää? Sun on kai sitten tehtävä surutyötä, jos et enää lisää saa, vaikka haluaisit.

meillä on kaksi biologista lasta enkä voi saada enempää. Erinäisistä syistä joita en tässä käy läpi minut on steriloitu. Haaveilen vielä kolmannesta lapsesta mutta se on sitten adoptiolapsi. Miehellä ei ainakaan vielä ole halua lähteä adoptioprosessiin ja on olemassa mahdollisuus, että asia jää haaveeksi koko loppuelämäkseni. Olen valmis sen kanssa elämään koska meillä on kaksi aivan ihanaa lasta ja näen kaksilapsisessa perheessä paljon hyviä puolia. Missään nimessä en halua jäädä hautomaan asiaa ja katkeroitumaan vaan yritän nauttia siitä mitä minulla nyt elämässäni on.

Ekan ja tokan jälkeen oli ihan selvä tunne siitä että meille tulee vielä lisää lapsia, että porukka ei vielä ole koossa. Vauvakuume iski kun vauva oli n. 6kk.

Mutta kolmannen jälkeen ei vauvakuumetta ole enää tullut, tietää että tässä tämä meidän perhe nyt on. Ei voi edes kuvitella että tässä olis se neljäs.

Vaikea selittää, mutta sen vaan tietää.

niin siitä tunteesta, minulla on vahva tunne siitä että oikea lapsilukumme olisi 3. Mutta antaa ajan näyttää. En anna ajatuksen pilata onneani nykyhetkessä.

Kyllä se tunne jossain vaiheessa kai suurimmalla osalla tulee että nyt riittää. Mulla on 80/20 olo tällä hetkellä, eli just nyt elämäämme ei mahdu enempää lapsia, koen että tämän hetkinen elämäntilanne on huono vauvalle ja mun syli, aika ja huomio riittää just noille kahdelle. Jos tässä olisi vauva, kaksi muuta jäisivät vaille aikaa, juttelua, olemista jne niin paljon kuin he sitä tarvitsisivat kun pieniäkin vielä ovat.



En kuitenkaan ole haudannut lapsihaavetta, vaan asiaa täytyy pohtia uudelleen kun lapset ovat hieman vanhempia ja heilläkin alkaa olla muuta elämää kuin kotiympyrät. Sitten tilaa voisi mahd. olla vielä yhdelle mutta nyt jo tiedän että se on ehdoton max.



Kannattaa pohtia oikeesti sitä ajan jakamista, jokainen lapsi kun kaipaa kahdenkeskistäkin juttelua ja sitä, että vanhemmilla on aikaa kuunnella. Tämän vuoksi en oikein ymmärrä suurperheitä, mun näkemyksen mukaan lapset on niissä ikään kuin yksi iso massa, tuskin äiti tai isä paljon ehtii yhdelle aikaa antaa. Omien resurssien arviointi on tärkeää. Ja vaikka pieni vauvankaipuu jäisikin, eipä niitä vauvoja voi loputtomiin pykätä, täytyy ajatella että aika nyt meni omalta kohdalta ohi, myöhemmin nautitaan muiden vauvoista/omista mahd. lapsenlapsista.

ja tunne ettei halua enää lapsia vain vahvistuu vuosi vuodelta. Meillä on kaksi lasta ja he ovat jo kouluikäisiä...tyttö ja poika.

Kaikki on ok ja rakastan lapsiamme mutta jo synnytyslaitoksella päätin, että tänne en enää tule jos ei ole pakko ;)

Toivottavasti saamme joskus lapsenlapsia..se olisi ihanaa :)

kerron sulle salaisuuden. Tämä tunne on naisella pelkkää biologiaa, siihen päätelmään olen tullut. Naisella on aina yksi vauva liian vähän.



Tämä tunne ei helpota lisää lapsia saamalla. Järjellä kai jossain vaiheessa joutuu päättelemään, mikä omaan perheeseen on sopiva määrä lapsia. Jossain vaiheessa homma käy ehkä niin raskaaksi syystä tai toisesta, tai rahallisesti alkaa olla liian tiukilla, et on vaan paras olla onnellinen näistä ihanista ihmisistä jotka on jo saanut perheeseensä.



Minulle tehtiin viimeisen synnytyksen jälkeen sterilisaatio vakaan harkinnan jälkeen. Siitä huolimatta heräsin seuraavana yönä järkyttävään tunteeseen että olen tehnyt elämäni suurimman virheen!! Ihan oikeasti ei yhtään vauvaa enää. Totuus kuitenkin on, että ratkaisu oli oikea. Ehkäisymenetelmät ei tahdo sopia minulle, ikä tulee vastaan ja uusi raskaus olisi iso riski.



Surullista ja onnellista on, et nautimme mieheni kanssa nuorimmaisemme joka hetkestä suuresti ja surettaa kun lapset kasvavat niin nopeasti. Mutta tunne ja kaipaus elää, mutta sen kanssa on opittava vaan elämään. Voithan jättää uuden raskauden onnen kantamoisen varaan (ilman ehkäisyä) ja unohtaa koko jutun.

aina halunnut kolme lasta. Mutta nyt kun olen toisen raskauden loppusuoralla, on kokoajan vahvistunut se tunne, että kaksi riittää. Aloin puhua siitä miehelleni jo raskauden alkupuolella, ja olen päivä päivältä enemmän sitä mieltä, että kaksi lasta on meille sopivasti. Vähän haikeudella ajattelen tätäkin raskautta, onko tämä nyt todella se viimeinen. Kyllä vaan, ainakin tällä hetkellä.

Tosin ollaan kyllä suht nuoria vielä, jos se kolmas joskus tulisi. Mutta tällä hetkellä nämä ovat tässä :)

en kyllä oikein usko että ikinä tulisi tunnetta että "ei enää lapsia kiitos" tai "tämä oli tässä". Itselläni on kolme lasta ja haluaisin vaikka kymmenen lisää. Ikä on kohta jo 40 ja mies ei enää lapsia halua joten sen takia ei lisää tule.

En ole ns. pentutehtailija vaan akateemisesti koulutettu ja työorientoitunut. Olen terapiassa löytänyt syyn sille miksi haluan paljon lapsia, ja se on oma kurja lapsuus joka oli vanhempieni puolelta paitsi tunnekylmä, myös sadistisen julma ja väkivaltainen.

Omia lapsia rakastamalla ja heille kaiken hyvän tarjoamalla olen tavallaan itsekin saanut elää sellaista lapsuutta jonka olisin tarvinnut, eli rakkautta ja turvallista perhe-elämää.

Olen kuitenkin ymmärtänyt tämän syy-yhteyden asialle, enkä siis enää ala tekemään lapsia vain itseäni terapoidakseni. Lisäksi lapsien määrässä tulee myös tietty "lakipiste" jolloin aikaa lapsille ei ole yksilönä tarpeeksi ja meillä taitaa olla tuo kolme se sellainen raja.



Jos olisi tukiverkkoja (isovanhemmat tms) niin harkitsisin vielä, mutta koska kummatkaan isovanhemmat eivät osallistu elämäämme yhtään millään tavalla (omiin vanhempiini on ymmärrettävistä syistä välit poikki kokonaan) niin omin voimavaroin pärjätessä pitää lasten määrän olla sellainen jonka jaksaa hoitaa hyvin. Ei siis pelkästään jaksa hoitaa, vaan hoitaa niin hyvin että jokainen lapsi saa tuntea olevansa rakastettu ja ainutlaatuinen, ei osa "laumaa".



Eli vastaus: minulle ei tunteen tasolla varmaan tule koskaan sellaista tunnetta että lapset riittävät. Haluaisin niitä aina vain lisää!

Järki se on jolla päätökset pitää joskus tehdä.

että nämä kaksi riittävät (nyt 4 ja 7). Välillä on vähän filis, että mitä jos kuitenkin, mutta tamikuussa oli tilanne, että kuukautiset tulivat myöhässä ja ehdin pari viikkoa miettiä, mitä jos olenkin raskaana. Ja ei ollut postitiivista, kun ajatteli synnytsytsä, vauva-aikaa, kaikkia hoitokuvioita sen jälkeen... Uh. Eli tämä on tässä. Pillit kiinni mahdollisiman pian.

Tiedän, että suurimmaksi osaksi tunteeni johtuu siitä, että lapsilukumme ei ole omissa käsissämme. (no joo, eihän se välttämättä ole kenelläkään, mutta..)

Ja todellakin, minulle ei ole tullut sitä tunnetta, mikä monelle on tullut viimeisen lapsen jälkeen; tässä tämä nyt oli.

Vaikka järjellä yritän asiaa itselleni vakuuttaa, niin tunne kertoo muuta :)

Mutta vastauksissanne oli monta asiaa, joita jään pohtimaan, ja joista voi olla apua tulevaisuudessa.

Eipä auta, kun ajatus täytyy hyväksyä, ja kuten joku kirjoittikin, surutyö on tehtävä ja elämää jatkettava. :)



Niin, ja olen samaa mieltä tuosta ajan antamisesta lapsille. Välillä itse vertaan sitä, kuinka paljon enemmän kuopusta pidetään sitterissä verrattuna esikoiseen; esikoista hyysättiin sylissä yms. mutta karrikoidusti kuopus lasketaan sitteriin ja otetaan sieltä aina syömään :O Ja meillä lapsia siis kaksi, miten lasetn sylittely ja muu ajan antaminen, jos lapsia on vaikka 10!!



ap

mulla on neljä lasta joista nuorin on puoltoista vuotias.ja siitä tiedän että laps luku on täysi,kun ihan kauhistuttaa ajatuskin että olisi raskaana. ei kiitos enempää lapsia meille!

Mies sanoi että haluaa kuudennen lapsen...

Hankalaa, kolmas olisi kiva ja toisaalta en jaksaisi sitä alku-aikaa ollenkaan.

No,minulla kävi näin:



Ajattelimme miehen kanssa, että kolme lasta haluamme, mutta kun kolmas oli syntynyt, tuntui että kyllä vielä yksi. Neljännen jälkeen mieheni rupesi puhumaan, että lapset ovat nyt tässä, mutta minä vielä halusin.. Keskustelimme paljon ja päädyin ajattelemaan, että kai se "viimeinen" lapsi jää aina saamatta.. No, mies suostui viidenteen, mutta kas kummaa. Minusta tuntui jo raskausaikana että lapsilukumme on tässä. Kun lapsi oli syntynyt oli onnellinen viidestä lapsestamme, enkä enää halunnut lisää.



Esikoinen oli jo 10-vuotias ja tuntui että nyt on aika siirtyä vauvavaiheesta eteenpäin. No, tulin raskaaksi, kun kuopus oli 4kk, joten saimme sitten kuudennen vielä tosi pienellä ikäerolla. Raskaus oli hankala ja istukan huonon sijainnin takia jouduttiin tekemään sektio. Pyysin, että jos samalla tehtäisiin minulle sterilointi.. no, jouduttiinkin poistamaan koko kohtu, mutta olin vain tyytyväinen.



En haikaillut silloin sairaalassa enkä ole sen jälkeenkään haikaillut yhtään vauvojen perään. Kun joku tuttu ilmoittaa raskaudestaan, olen iloinen, että minun ei enää tarvitse. Ennen aina mietin, että voi kun ihanaa, jospa minäkin kohta..



eli, kyllä sellainen tunne lapsimäärän täyttymisestä voi jossain vaiheessa tulla. en usko että sitä voi vaan päättää että nyt tuntee näin. Ap:n varmaankin pitää surra lapsihaaveensa pois ja tehdä jotain muuta.