1,5-vuotias taapero pyörittää perhettä. Voi luoja.

Ja joku uskoo tuon..?

Todellakin se taapero määrää, mitä tehdään, eikä vanhemmat kiellä mitään.

Vanhempien iällä tosin ei mitään väliä, näitä löytyy ihan joka ikäryhmästä. Ei kuitenkaan enää 2-3 lapsisista perheistä. Onneksi.

ohis

Tiedän perheitä, joissa tehdään naurettavuuteen asti, mitä lapset haluavat. Toisaalta kai useimmat ovat niitä välimuotoja eli mukaudutaan lapsen useimpiin pyyntöihin, mutta ei mennä sentään äärimmäisyyksiin asti. Jotkut sitten ylittävät kaikki rajat.

Aivan uskomatonta touhua.!



Ajatelkaa kuin kamala siitä lapsesta tulee.



Tiedän perheen, missä äiti teki neljä eri ruokaa jos kaikki halus eri ruokaa, oli 2 lasta ja hän ja miehensä. Heillä myös syödään silloin kun lapsi haluaa, kun on vieraita, kahville mennään vasta kun lapset haluaa, niiden kanssa leikitään vaikka olisi vieraita jos ne vaan haluaa. Ne pyörittävät koko perhettä.

On yhteydenpito vähän vähentynyt, kun ei koskaan päästä mihinkään ja kaikki on niin hankalaa.



Tuntuu olevan aika yleistäkin.

Aivan uskomatonta touhua.!

Ajatelkaa kuin kamala siitä lapsesta tulee.

Tiedän perheen, missä äiti teki neljä eri ruokaa jos kaikki halus eri ruokaa, oli 2 lasta ja hän ja miehensä. Heillä myös syödään silloin kun lapsi haluaa, kun on vieraita, kahville mennään vasta kun lapset haluaa, niiden kanssa leikitään vaikka olisi vieraita jos ne vaan haluaa. Ne pyörittävät koko perhettä.

Nimenomaan tuo "jokaiselle eri ruokaa". Tehdään neljänlaista erilaista makaronilaatikkoa, kun kaikki haluaa erilaisia makaroneja.

Lapset ihan kuninkaita, vanhemmilla ei mitään sanavaltaa mihinkään. Sääli niitä opettajia, kun kouluun menevät.

meilläkin lähipiirissä tällainen. Ainoa lapsi. Eihän tuollaista sirkusta monen kanssa voisikaan tehdä. Äiti valittaa kun on selkä kipeä lattialla nukkumisesta, koska LAPSI nukkuun isän vieressä parisängyssä ja äiti siinä vieressä lattialla. Lapsi on usein kipeä, koska ei HALUA pukea kumisaappaita ja jalat on aina märät vesikelillä. Menee kaapeille ja syö sieltä keksipaketin ja puolikkaan suklaalevyn koska se HALUAA...mitäs paino-ongelmista. Eivät mene kauppaan jos lapsi EI HALUA lähteä, lähtevät kylästä pois heti kun lapsi HALUAA lähteä, vaikka suoraan kahvipöydästä (jonka tämä kultamussukka on tyhjentänyt). Juonut kaksivuotiaasta kahvia, koska se HALUAA.



Esimerkkejä on loputtomasti...



Odotamme mieheni kanssa innolla lapsen teini-ikää. Mahtaa olla kivaa sivusta seurattavaa XD

Itse sain lapseni kaksikymppisenä ja olin tosi mustavalkoinen kaikessa, ehkä liiankin tiukka lastenkasvatusasioissa. Nyt kolmen lapsen äitinä olen oppinut ottamaan rennosti, kun en voi minuutilleen antaa ruokaa ja ehdi kieltää ihan kaikkea.



Mutta nyt, kun olen keskimääräisessä ensisynnyttäjäiässä ja kaverit alkaa saada lapsia, kaikilla tuntuu olevan hirveitä ongelmia nimenomaan kieltämisen kanssa. Sallitaan ihan kaikki, kun se mukamas on niin stressaavaa lapselle kieltää koko ajan. Ja sitten ne lapset kaivavat kukkamullat ruukuista oikein luvan kanssa, piirtävät seinille (kun se on niin hauskaa ja söpöä) ja heittävät ruokaa äidin naamaa, kun se niin naurattaa. Hohhoijaa.

Kyllä mää nauroin (ei nyt kovin tähän liity, mutta kuitenki edes vähä :D )ku idols kilpailussa se yks siinä rääky ja ruikutti, että se olis pakko ottaa sinne jatkoon.!

Huomas, että on neiti saanut kaiken periksi.

Ottamatta kantaa juuri tuttavaasi...



... on olemassa lapsia, joille siirtymiset paikasta tai tilanteesta toiseen ovat tosi hankalia. Jokainen uusi tilanne vaatii totuttelua ja se vie aikaa. Tuollaisen taaperon kanssa ei vielä voi oikein tilanteita ennakoida, mutta kun lapsen järki ja kyky hallita omia tunteitaan kasvaa, nämä tilanteet helpottavat.



Meillä on kaksi lasta, joista nuoremmalle siirtymiset ovat helppoja, vanhemmalle taas eivät. Varmasti monet tilanteet ulkopuolisen silmiin näyttävät siltä kuin esikoinen pyörittäisi koko perhettä. Tietyssä mielessä se on jopa totta: arki meillä on ollut hänen vuokseen hyvin kaavoihin kangistunutta ja kaikki erikoisemmat jutut ovat vieneet tosi paljon aikaa, kun lapsi on pitänyt saada jollain lailla kuitenkin sopuisana liikkeelle. Siinä ajassa missä kuopuksen huuto loppuu, esikoinen ottaa vasta vauhtia eikä esimerkiksi kyläilystä tule yhtään mitään, jos lapsi koko vierailun ajan huutaa tauotta.



Edelleenkin hänelle on tärkeää leikkiä leikki "loppuun" ennen kuin lähdetään, mutta eskari-ikäinen alkaa jo tuntea kellon ja ymmärtää, että lähdettävä on ja että leikki on ajoitettava niin, että se on loppuun leikitty, kun lähtöaika koittaa. Ja se omien tunteidenkin hallinta alkaa olla sillä tasolla, että vaikka lähdössä tulisi riitaa, niin perillä ei enää huudeta.



Kun on tällaista arkea esikoisen kanssa elänyt on kyllä aivan ihanaa, miten kuopus on aina valmiina lähtöön, kun äiti vain sanoo, että "nyt mentiin". Ja vaikkei olisikaan, niin huuto taukoaa viimeistään hississä.

sä siitä murhetta kanna. Ystäväsi sai mitä halusi, ilmeisesti, kun iltatähden pusasi.



Ja tuntuu se vanhemmuus olevan hukassa aika monelta muultakin...

Mutta ei se kyllä vanhempien iästä mielestäni ole kiinni...

Ottamatta kantaa juuri tuttavaasi...

... on olemassa lapsia, joille siirtymiset paikasta tai tilanteesta toiseen ovat tosi hankalia. Jokainen uusi tilanne vaatii totuttelua ja se vie aikaa. Tuollaisen taaperon kanssa ei vielä voi oikein tilanteita ennakoida, mutta kun lapsen järki ja kyky hallita omia tunteitaan kasvaa, nämä tilanteet helpottavat.

Meillä on kaksi lasta, joista nuoremmalle siirtymiset ovat helppoja, vanhemmalle taas eivät. Varmasti monet tilanteet ulkopuolisen silmiin näyttävät siltä kuin esikoinen pyörittäisi koko perhettä. Tietyssä mielessä se on jopa totta: arki meillä on ollut hänen vuokseen hyvin kaavoihin kangistunutta ja kaikki erikoisemmat jutut ovat vieneet tosi paljon aikaa, kun lapsi on pitänyt saada jollain lailla kuitenkin sopuisana liikkeelle. Siinä ajassa missä kuopuksen huuto loppuu, esikoinen ottaa vasta vauhtia eikä esimerkiksi kyläilystä tule yhtään mitään, jos lapsi koko vierailun ajan huutaa tauotta.

Edelleenkin hänelle on tärkeää leikkiä leikki "loppuun" ennen kuin lähdetään, mutta eskari-ikäinen alkaa jo tuntea kellon ja ymmärtää, että lähdettävä on ja että leikki on ajoitettava niin, että se on loppuun leikitty, kun lähtöaika koittaa. Ja se omien tunteidenkin hallinta alkaa olla sillä tasolla, että vaikka lähdössä tulisi riitaa, niin perillä ei enää huudeta.

Kun on tällaista arkea esikoisen kanssa elänyt on kyllä aivan ihanaa, miten kuopus on aina valmiina lähtöön, kun äiti vain sanoo, että "nyt mentiin". Ja vaikkei olisikaan, niin huuto taukoaa viimeistään hississä.

Hänen kanssaan on tärkeä ennakakoida tilanteet, sanoa ajoissa mitä tapahtuu seuraavaksi ja ajoittaa esim. ruokailut niin, ettei verensokeri pääse romahtamaan... ja pojalla on ikää jo 9v. Tässä ei mielestäni ole kumminkaan kysymys siitä, että lapsi pyörittäisi perhettä vaan siitä, että vanhemmat päättävät mitä tehdään milloinkin ja ajoittavat toimintansa niin, että ne voivat toteutua mahdollisimman jouhevasti :)

Olivat ex-mieheni ystäviä. Asuttiin kaksikerroksisessa asunnossa. Perheen isä ei ehtinyt seurustella kanssamme ollenkaan, koska hänen piti koko ajan seilata toisen lapsen kanssa yläkerrasta alakertaan ja takaisin. Kun lapsi ei osannut päättää, kummassa haluaa olla (lapsi noin 3-vuotias). Lisäksi he ihmettelivät kovasti, miten meillä voi olla niin siistiä. Itse eivät kuulemma olleet pystyneet / ehtineet siivoamaan ainakaan puoleen vuoteen, lasten takia. Meillä oli vauva ja kaksivuotias, heillä 1- ja 3-vuotiaat. Muistan, että olin ihan hoo moilasena.



Sittemmin jäin yksinhuoltajaksi ja edelleen pystyin siivoamaan ja tekemään muitakin asioita, vaikkei ex juurikaan lapsia hoitanut :-)

tuo ap:n kertoma ja tuo 4 eri ruokaa ym., mutta minusta tuo leikkiminen pienten lasten kanssa voi olla ihan ok. Minulla on vasta 1 lapsi (jonka kyllä sain alle 30v), joten kokemusta ei ole paljoa, mutta minusta on ihan normaalia, että alle 3v ei jaksa olla yksin ja ilman kunnon huomiota tuntiakaan, saati sitten paria tuntia, jos äiti istuu vaan kahvilla ja juttelee. Ehkäpä lapseni on sitten hemmoteltu, mutta olen kyllä hänen kanssaan aina välillä jotain leikkinyt vieraidenkin läsnäollessa (jos siis vierailla ei lapsia, silloin leikkii niiden kanssa).

Aivan uskomatonta touhua.!

Ajatelkaa kuin kamala siitä lapsesta tulee.

Tiedän perheen, missä äiti teki neljä eri ruokaa jos kaikki halus eri ruokaa, oli 2 lasta ja hän ja miehensä. Heillä myös syödään silloin kun lapsi haluaa, kun on vieraita, kahville mennään vasta kun lapset haluaa, niiden kanssa leikitään vaikka olisi vieraita jos ne vaan haluaa. Ne pyörittävät koko perhettä.

Noin 35v olivat molemmat kun vauva syntyi. Tämä lapsi on ainoa ja vanhemmat myös ainoita lapsia.

Ovat ihan hukassa. Nyt lapsi on vuoden ja ei ole koskaan käynyt kaupassa. Tv:tä ei heillä enää saa kattoa koska lapsi näki siellä kerran jotain pelottavaa ja itki tunnin. yms. yms.

Ottamatta kantaa juuri tuttavaasi...

... on olemassa lapsia, joille siirtymiset paikasta tai tilanteesta toiseen ovat tosi hankalia. Jokainen uusi tilanne vaatii totuttelua ja se vie aikaa. Tuollaisen taaperon kanssa ei vielä voi oikein tilanteita ennakoida, mutta kun lapsen järki ja kyky hallita omia tunteitaan kasvaa, nämä tilanteet helpottavat.

Meillä on kaksi lasta, joista nuoremmalle siirtymiset ovat helppoja, vanhemmalle taas eivät. Varmasti monet tilanteet ulkopuolisen silmiin näyttävät siltä kuin esikoinen pyörittäisi koko perhettä. Tietyssä mielessä se on jopa totta: arki meillä on ollut hänen vuokseen hyvin kaavoihin kangistunutta ja kaikki erikoisemmat jutut ovat vieneet tosi paljon aikaa, kun lapsi on pitänyt saada jollain lailla kuitenkin sopuisana liikkeelle. Siinä ajassa missä kuopuksen huuto loppuu, esikoinen ottaa vasta vauhtia eikä esimerkiksi kyläilystä tule yhtään mitään, jos lapsi koko vierailun ajan huutaa tauotta.

Edelleenkin hänelle on tärkeää leikkiä leikki "loppuun" ennen kuin lähdetään, mutta eskari-ikäinen alkaa jo tuntea kellon ja ymmärtää, että lähdettävä on ja että leikki on ajoitettava niin, että se on loppuun leikitty, kun lähtöaika koittaa. Ja se omien tunteidenkin hallinta alkaa olla sillä tasolla, että vaikka lähdössä tulisi riitaa, niin perillä ei enää huudeta.

Kun on tällaista arkea esikoisen kanssa elänyt on kyllä aivan ihanaa, miten kuopus on aina valmiina lähtöön, kun äiti vain sanoo, että "nyt mentiin". Ja vaikkei olisikaan, niin huuto taukoaa viimeistään hississä.

Todellakin haluaisi leikkiä leikit loppuun edelleen, vaikka on jo 11v. Mutta meillä ei olla annettu periksi. Kun lähdetään, otetaan vaikka kainaloon ja kannetaan. Mutta tasan lähdetään silloin, kun on lähdettävä. Huutakoot. Ja pienempänä ei annettu periksi. Ei se vaan onnistu.

Meillä on tytöllä asperger ja siirtymiset aivan käsittämättömän hankalia.

Todellakin haluaisi leikkiä leikit loppuun edelleen, vaikka on jo 11v. Mutta meillä ei olla annettu periksi. Kun lähdetään, otetaan vaikka kainaloon ja kannetaan. Mutta tasan lähdetään silloin, kun on lähdettävä. Huutakoot. Ja pienempänä ei annettu periksi. Ei se vaan onnistu.

Eli siis ymmärrät mistä on kyse. ;) Minä luulen, että meidän esikoisemme on yksitoistavuotiaana jo niin paljon minua isompi ja voimakkaampi, että silloin viimeistään olisi ihan pakko olla käytössä muitakin konsteja kuin huudattaa, ottaa kainaloon ja viedä väkisin. Onneksi on jo nyt - siis eskari-iässä.

Tytöt ovat tietenkin siinä mielessä helpompia, että kasvavat harvoin ainakaan isäänsä isommiksi.