Sellainen kokeilu pitäisi ehdottomasti toteuttaa, että suvaitsevaisia..
Ja maahanmuuttajia (etenkin humanitaarisin syin maahaamme tulleita maahanmuuttajia) asutetaan samalle alueelle siten, että 30 % on suomalaisia ja 70 % eri etnisistä taustoista lähtöisin olevia maahanmuuttajia.
Siellä nämä suvaitsevaiset sitten koittaisivat järjestää lastensa koulunkäyntiolosuhteet, turvallisuuden ja alueensa rauhallisuuden yhdessä maahanmuuttajien kanssa. Säädetään erilaisten toimintamallien ja uskontojen välillä. Yllätyksenä tulisi suomalaisille se, miten toisilla ei olekaan lähtökohtaisesti samanlaiset moraaliset käsitykset ja arvot, kun meillä suomalaisilla ja miten rikollisuus suurella todennäköisyydellä alueella tulee kasvamaan.
Alueelta saisi muuttaa pois vasta siinä vaiheessa, kun myöntää ja tunnistaa maahanmuutosta nousevat lukuisat ongelmat; jos ei näitä ongelmia tunnisteta ja tunnusteta, saa jäädä asumaan alueelle hamaaseen tulevaisuuteen.
Koe mittaisi tehokkaalla tavalla suvaitsevaisten suvaitsevaisuutta käytännössä, heidän olisi pakko elää niin kuin opettavat. Mikähän olisi keskimääräinen aika siihen, että maahanmuuttomyönteisistä kasvaisi maahanmuuttotiedostavia / -kriitikoita? Veikkauksia?
Miksi ei tälläistä aluepoliittista mallia toteuteta? Sillä laillahan kaikki voittaisivat.
=)
Kommentit (19)
Ennen aluepoliitiikalla pytittiin juuri tähän eri ryhmien sekottumiseen. Nyt oikeistolaispolitiikot ovat luoneet parhaimmistoalueita joissa ei juuri työ- ja mamuväkeä näe. Minusta se on surullista, sillä haluaisin lapseni tutustuvan eritaustaisiin ihmisiin, mutta en kuitenkaan haluaisi muuttaa jakomäen kaltaisille roskaalueille.
yleensäkään alueita joilla 2/3 asukkaista on maahanmuuttajia - vaikka nykypäivää kai se jossakin päin onkin. Mutta olen asunut itsekin mamu-valtaisella alueella, eikä mitään ongelmia ollut: koskaan en pelännyt ulkona, en nähnyt tappeluja eikä meiltä myöskään varastettu mitään. Juoppoja toki oli paljon - lähinnä suomalaisia.

Siskoni asuu siellä alueella ja kertoi tuolloin 80-luvulla, että alueelta ovat muuttaneet pois ne, jotka eivät tykkää ulkomaalaisista. Tuolla alueella asui ja asuu edelleen paljon ulkomaalaisia. Siskoni sanoi, että sinne asumaan jäivät ne mukavimmat paikalliset. Samassa paikassa asuvat edelleen eikä siellä mitenkään erityisen levotonta tai rauhatonta ole.
jossa on paljon maahanmuuttajia. Muutin n. vuosi sitten pois, muutimme kokonaan pois Helsingistä halvempien asumiskustannusten perässä. Ei ollut mulle maahanmuuttajista riesaa.
vaan ne rasistit, joista valtaosa ei ole nähnytkään metriä lähempää yhtäkään ulkomaalaista, saati asunut heidän lähellään.
Se on tutkittu juttukin itse asiassa, että vähiten ulkomaalaiskontakteja ja kokemuksia ulkomailla asumisesta on rasisteilla. Suvaitsevilla eniten, keskimäärin.
Itse teen paljon töitä ulkomailla, työkielenikin osin englanti. Asun stadissa lähiössä, jossa asuu paljon maahanmuuttajia, 15%. Täällä eivät aiheuta ongelmia maahanmuuttajat, joista valtaosa on hyvin, hyvin siivoa väkeä. Vaan syrjäytyneet suomalaisretkut.
Jos saisin täältä heivattua veks nuo suomalaiset syrjäytyneet, ja saisin tilalle lisää näitä maahanmuuttajia, olisin tyytyväinen.
PS: minä en kuulu kirkkoon, joten minulle sopisi vallan hyvin, että uskonnonopetuksesta ja hartaushetkistä luovuttaisiin päiväkodeissa ja kouluissa. Siitähän monikulttuurisissa yhteisöissä on kyse: uskonnonharjoittaminen jätetään perheiden itsensä asiaksi.
noin puolet ainakin osaksi ulkomaalaisia. Taloyhtiössä asuu ainakin 11 ulkomalaista, sattaahan niiä olla muitakin. Lapseni oettajistakin suurin osa maahanmuuttajia. Kelpaako tää?
Oikein hyvin täällä viihdyn ja lapseni koulu on erinomainen:-)
mamualueista keskellä niitä kauheita mamuja eikä mulle ollut niistä mitään haittaa. Ei siis mitään. Samoin olen joka kesä onnistunut käveleskelemään helsingin rautatieasemalla sekä päivällä että myöhään illalla ilman että olen onnistunut havaitsemaan hirvittävän mamuongelman. Ok, onhan siellä jotain mamuja ollut, mutta ihan rauhassa ne on keskenään keskustelleet. Onko sekin nyt sit rikos? Siis että on useampi mamu yhtä aikaa samassa paikassa keskustelemassa? Kerran täällä kysyttiin yhdeltä mamuvihaajalta että no moten ne on sua siellä rautsikalla häirinneet ja kävi ilmi että gansta-lippis on häiritsevän näköinen :D.
Ap, eivät ne suvaitsevaiset tarvitse lisää kokemuksia maahanmuuttajista, vaan ne rasistit, joista valtaosa ei ole nähnytkään metriä lähempää yhtäkään ulkomaalaista, saati asunut heidän lähellään
Tämän todistaa white flight -ilmiökin; tutkijat puhuvat jo ihan avoimesti siitä, miten valkoihoiset (ylipäätään natiivit) muuttavat pois alueilta, joista tulee maahanmuuttajavoittoisia ghettoja.
Miksi he muuttavat pois? Koska alueista tulee levottomia, koulujen taso kärsii, lähipiirissä saat ratkaista koko ajan ongelmia, joita ei tulisi, jos oltaisiin riittävän saman kaltaisia yhteiselämän onnistumisen kannalta.
Ap.
Ap, eivät ne suvaitsevaiset tarvitse lisää kokemuksia maahanmuuttajista, vaan ne rasistit, joista valtaosa ei ole nähnytkään metriä lähempää yhtäkään ulkomaalaista, saati asunut heidän lähellään
Nimenomaan suvaitsevaisia ovat ne, joilla ei ole maahanmuuttajista läheisiä kokemuksia Tämän todistaa white flight -ilmiökin; tutkijat puhuvat jo ihan avoimesti siitä, miten valkoihoiset (ylipäätään natiivit) muuttavat pois alueilta, joista tulee maahanmuuttajavoittoisia ghettoja.
Miksi he muuttavat pois? Koska alueista tulee levottomia, koulujen taso kärsii, lähipiirissä saat ratkaista koko ajan ongelmia, joita ei tulisi, jos oltaisiin riittävän saman kaltaisia yhteiselämän onnistumisen kannalta.
Ap.
voi tässä ketjussa kertoa (esim. minä), että on asunut tai asuu alueella, jossa asuu myös paljon maahanmuuttajia, eikä ole kokenut sitä ongelmaksi, mutta sun ei tarvitse ottaa mitenkään kantaa niihin, koska ne ei ole sun mielipiteen kanssa samassa linjassa?
Vaikka minulla on läheisiä kokemuksia, koska olen jakanut kotini mamun kanssa jo 20v. Kelpaako edes tämä? Naapurissa asuu mamuja, molemmin puolin. Riitääkö? Lapsenikin on puoleksi mamu! Eikä riitä vieläkään? Itsekin olen kaksoiskansalainen, vaikka syntyperältäni 100 % savolainen.
ulkomaisia oli enempi kuin 70%. olen asunut myös Joensuussa jossa oli skinejä ja silti en ole rasisti.
Tuo aloittajan teksti on typeryyttä; ei ole suvaitsevia kotka antaisi kaiken tapahtua. Vai väitätkö, että maahanmuuttokriitikotkin on mustavalkoisesti rasisteja?
Niissä oli silloinkin syrjäytyneet, nyt vain mamut lisänä. Kyllä 80- luvulla ihan samat alueet oli huonoja. Vai ettekö halua muistaa?
oli syntynyt Suomen suuriruhtinaskunnan ulkopuolla....
Ap, eivät ne suvaitsevaiset tarvitse lisää kokemuksia maahanmuuttajista, vaan ne rasistit, joista valtaosa ei ole nähnytkään metriä lähempää yhtäkään ulkomaalaista, saati asunut heidän lähellään
Tämän todistaa white flight -ilmiökin; tutkijat puhuvat jo ihan avoimesti siitä, miten valkoihoiset (ylipäätään natiivit) muuttavat pois alueilta, joista tulee maahanmuuttajavoittoisia ghettoja. Miksi he muuttavat pois? Koska alueista tulee levottomia, koulujen taso kärsii, lähipiirissä saat ratkaista koko ajan ongelmia, joita ei tulisi, jos oltaisiin riittävän saman kaltaisia yhteiselämän onnistumisen kannalta. Ap.
Maahanmuuttovastaisuus lisääntyy alemmissa sosiaaliluokissa ja sellaisten keskuudessa, joilla on vähän henkilökohtaista kokemusta ulkomaalaisista.
White flightissa itse asiassa muutetaan asuinalueelta siinä vaiheessa, kun maahanmuuttajia on vielä aika vähän. Lisäksi ko. asia liittyy enemmänkin VALKOISIIN ONGELMA-ASUJIIN, ei maahanmuuttajiin. Köyhille asuinalueille keskittyy sosiaalinen asuntotuotanto ja siten sinne asutetaan myös suomalaisia luuseriperheitä, joissa ryypätään ja hakataan vaimoa ja lapsia...
Ap, eivät ne suvaitsevaiset tarvitse lisää kokemuksia maahanmuuttajista, vaan ne rasistit, joista valtaosa ei ole nähnytkään metriä lähempää yhtäkään ulkomaalaista, saati asunut heidän lähellään
Tämän todistaa white flight -ilmiökin; tutkijat puhuvat jo ihan avoimesti siitä, miten valkoihoiset (ylipäätään natiivit) muuttavat pois alueilta, joista tulee maahanmuuttajavoittoisia ghettoja. Miksi he muuttavat pois? Koska alueista tulee levottomia, koulujen taso kärsii, lähipiirissä saat ratkaista koko ajan ongelmia, joita ei tulisi, jos oltaisiin riittävän saman kaltaisia yhteiselämän onnistumisen kannalta. Ap.
Esimerkkinä vaikka juuri lehdessä ollut Metsälä-ilmiö. Vanhemmilla ei ollu mitään kokemusta siitä kamalasta mamukoulusta, oli vaan jotain siskonserkunnaapurinkoiranulkoluttajan huhuja. Se riitti.
Ja kyllä ne suvaitsevimmat on nimenomaan niitä, joilla on kokemusta maahanmuuttajista. Ja kuten sinullekin on jo yritetty selittää, ei se suvaitsevaisuus tarkoita rikosten ja rikollisten hyväksymistä.
Eihän "suvaitsevaisuus" tai "suvaitsemattomuus" termeinä korreloi millään tavalla ihmisen suhtautumisessa maahanmuuttoon, maahamuuttajia kohtaan tai rikollisuuteen.
Eikä maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuvien tarkoituksena ole lisätä ongelmia tai rikollisuutta millään alueella.
lietsovan noita tietoja ja ovat tyytyväisiä aina jos mamu tekee rikoksen. Aika outoa.
Minä en ole rikoksista tyytyväinen, tekee ne mamu tai suomalainen.
Mutta jotkut saa kiksit siitä että mamu tekee, he vahtivat mamujen tekemisiä ja kirjaavat niitä. Iloitsevat ja sitten saavat samalla syyn vihata enemmän. Outoa.
turvattomuutta. Erotuksensa rasistille suvaitsevainen vaan ei tee eroa sillä onko rikkeiden takana ulkomaalainen vai suomalainen.