Onko sinulla tai lapsellasi pakko-oireita? Millaisia?

Ticit ovat yleensä täysin vaarattomia/ongelmia aiheuttamattomia. Jokaisella meistä on joku oma vika/tapa. Mulla ne on ticit.



Silmien ja nenän painamista, laskemista, tarkistelua, pakkoajatuksia (joku kuolee jos en...), sormien ja varpaiden painamista tietyssä järjestyksessä, painon kontrolointia jne. Oli pahimmillaan 20-vuotiaana. Nyt 30-vuotiaana tulee tosi vähän, eivätkä häiritse.



Sitten kannattaa hakea apua, jos vievät yli 2 tuntia päivässä aikaa ja häiritsevät elämää. Minä sain silloin lääkityksen, joka todellakin vei ticit kokonaan mennessään.



Lääkkeistä tuli kuitenkin ikäviä sivuoireita ja päätin lopettaa ne. Ticit palasivat vuoden kuluttua lääkkeiden lopettamisesta, mutta ne olivat minulle pienempi paha kuin lääkeiden oireet (näköoireet, tunteettomuus, en saanut enää orgasmia, kaikki oli vain pumpulia).



Mua ei koskaan kiusattu niiden takia, lähimmät ystävät lempeästi naureskelivat niille joskus. Olen pärjännyt elämässä hyvin, akateeminen koulutus, perhe, hyvä duunipaikka jne.



Tyttäresi oireet kuulostavat todella laimeilta, enkä olisi niistä ollenkaan huolissani. Ne on ihan normaaleita juttuja, jos eivät rupea hallitsemaan elämää. Mulla meni pahimillaan ticceihin yli 5 tuntia päivässä. Sen kyllä huomaa.



Ehkä voit kysellä lapsen tunteita silloin kun huomaat oireilevan. En nyt tarkoita mitään kotiterapiaistuntoa, vaan kyselet päivän kuulumisia ja mitä hänelle yleisesti kuuluu jne. Yleensa juuri stressi pahentaa oireita.



Tsemppiä!

On luultavasti. Käsien pesu muum muassa, jota ei voi keskeyttää, lyhentää vaikka olisi kova kiire. Ei häiritse toki, mutta mietityttää mitä muita tulee vuosien kuluessa. Asperger- lapsi on hän.

Sama asia?

En tiedä vastasinko siihen mitä kysyit.

T: 2

Mitä tapahtuu, jos lapsesi käsien pesu vain keskeytetään?

Ulkopuoliset ei minusta tietäisi että minulla niitä on, mutta pakonomainen tarve on laskea portaat jos kuljen jossain missä tällaiset sattuu olemaan, jokainen suojatien viiva, purkkaa tietty määrä suuhun, sisarellani oli nuorempana että piti kosketella tavaroita kaupassa kummallakin kädellä..

En nyt tiedä liittyykö tämä asiaan mitenkään kun ei itselläni ole näkyviä mitään oireita

Milloin alkoivat?



ap

Silmien räpsytystä, nenän kutinan tunnetta ja sen poistamista, sormien painelua, imurointia jne.



Ei ole häirinnyt mitenkään, stressin lisääntyessä lisääntyy myös oireet, joten silloin voi olla ilkeämpää. Olen ollut aina suosittu, mulla on akateeminen tutkinto, mies ja lapsia.



Esikoisellemme ticcejä ilmaantui 4-vuotiaana. Ihan lieviä ja menivät ohi. 5-vuotiaana tuli melko vuimakkaana kuukaudeksi pariksi. Oli pään nykimistä, jalan sätkimistä, hengityksen pidättämistä ja ääntelyjä. Se oli muuton aikaan.



Hävisivät itsestään ajan kanssa kun niihin ei kiinnitetty huomiota (annettu lapsen huomata niitä itse).



Aina voimakkaita oireita ilmetessä otin lapsen syliin ja kyselin kuulumisia ja tuntemuksia. Se helpotti oireita.

on tullut tilanteita esim. on kiire bussiin, minuutti aikaa. Saman kaavan mukaan täytyy toteuttaa. Paljon saippuaa, ranteisiin asti. Itse olen ajatellut että parempi olla tekemättä asiasta numeroa. Joskus on toki pakko.

alkoivat kun olin 10. Loppuivat kun olin oin 30. Pahimmillaan kun olin noin 25.



Rituaalista tarkastamista ja käsienpesua ja muita hygieniapakkoja. Mun piti aina palata tarkastamaan ovet kahvinkeittimet pesukoneet tietokoneet jms kun lähdin huoneesta tai rakennuksesta (koti, koulu, työpaikka). Pahimmillaan mun oli pakko palata ensimmäisistä liikennevaloista autolla takaisin tarkastamaan että kaikki ok. Myöskään pöydälle ei saanut jäädä ylimääräisiä papereita tai sotkua.



Käsienpesua tautipelon takia. Pahimmillaan mun piti myös vaihtaa kaikki vaatteet kun olin ollut ulkona tai julkisilla paikoilla. En voinut koska oviin, kaiteisiin, valokatkaisijoihin, yleisiin puhelimiin, pankkiautomaatteihin enkä yleensä myöskään rahaan paitsi hanskoilla tai nenäliinan läpi. Jos käytin hanskoja, ne oli pestävä joka ulkona käynnin jälkeen, koska nehän saastuivat koskiessa noihin yllä mainittuihin..



Pahimmillaan, noin 23-26-iässä, mulla oli myös ortoreksia.



Ja kyllä, todellakin häiristi normaalia elämää. Yritin peitellä tätä koska se hävetti mutta kyllä sen ulkopuoliset huomasivat. Mä kuitenkin pystyi opiskelemaan ja käymään töissä koko ajan, perheenkin perustin, luultavasti koska olen - sori nyt - huomattavan älykäs ja pystyin sillä kompensoimaan paljon.



EN koskaan saanut minkään sortin hoitoa, vaikka parikymppisenä kävin psykologillakin. Opettelin tietoisesti itse eroon tästä. En tiedä olenko terve, mutta en enää ole pakko-oireinen. Muulla ei väliä.

Itselläni on 11-v lapsi, josta olen joskus huomaan pakko-oireisuuden merkkejä. Eivät kuitenkaan häiritse normaalielämää. Kerran hän kysyi, miksi hänen on 'pakko' tehdä jotakin toistuvasti. Kerroin hänelle, mistä on kysymys. Tämä helpotti lastani ja myös oireet jäivät.



Tällä hetkellä oireita ei myöskään näytä olevan, mutta olen miettinyt, missä vaiheessa minun tulisi aikuisena hakea lapselleni apua.



ap