Kertokaa miksi bemari kuskit ärsyttävät teitä?
Minulla on ollut tasan vuoden uutena ostamani bmw.
Aikaisemmin olen omistanut jotain +10v vanhoja nissaneita joilla ajellessani en huomannut, että ketään olisi erikoisemmin haitannut ajotyylini.
Nyt vuoden aikana tuntuu että tosi monet vilkuttelee pitkiä valoja yms. muuta kun ohitan heidät. Suurin osa keskisormen näyttäjistä ja valojen väläyttäjistä on Volvon omistajat?
Miksi näin? Minua lähinnä vain huvittaa tuommoinen käytös.
Ihmettelen kuitenkin miksi ennen kun ajelin paljon huonommilla ja vanhemmilla autoilla ei mitään tämmöistä käyttäytymistä ollut huomattavissa.
Minä en ole saanut ainuttakaan sakkoa tuolla autolla enkä omasta mielestäni ole kovin röyhkeä.
Eli en ohittele ohituskielto alueilla tms, mutta jos joku yrittää estää ohitukseni niin kyllä annan vähintään samalla mitalla takaisin.
Kommentit (32)
Ettei olis ihan vaan valoista kysymys...
Tai sitten se on toi "Annan samalla mitalla takaisin"-asenne. Ei liikenne ole mikään leikkikenttä, hullu! Jos joku töppäilee, sä jätät sen asian omaan arvoonsa, olit sitten Nissanin tai Bemarin ratissa.
Minun bemarini on myös omasta mielestäni hieno, unelmieni auto.
Kuuntelen hymyillen kun anoppi sun muut tädit toruu kun olen mennyt ostamaan niiiiin kalliin auton kun piti saada kaikki lisävarusteet ja tietty väri yms.
Hyvä vaan nauraa toisten "päivittelylle" tai kateudelle tai mitä se sit onkin.
Olen siis autostani ylpeä.
T: Ap
ainakaan ärsytä bemarikuskit sen enempää kuin muutkaan. Ehkä se kalliimpi auto pistää vaan silmään enemmän ja herättää kateutta, tai ohitetut kokevat sen lesoiluksi ja näyttämisenhaluksi...!
Bemarit on kyllä mun suosikkeja, hyvä ajettavuus jne. ostaisin itsekin jos olis varaa!
Ettei olis ihan vaan valoista kysymys...
Tai sitten se on toi "Annan samalla mitalla takaisin"-asenne. Ei liikenne ole mikään leikkikenttä, hullu! Jos joku töppäilee, sä jätät sen asian omaan arvoonsa, olit sitten Nissanin tai Bemarin ratissa.
Tiedän että ei ole valoista kiinni,
automaattinen korkeudensäätö valoissa.
Jos joku töppäilee vittuillakseen niin huomaa jäävänsä toiseksi. Jos vahingossa joku vanhus tms, vähän töppäilee se ei minua haittaa.
T:ap
olen huomannut, että mitä kalliimpi auto, sitä vaikeampi se on ilmeisesti käyttää.
Ei käytetä ajovaloja, vilkun näyttäminen on enemmän poikkeus kuin sääntö jne.
Usein se on juurikin bemari, mersu, audi tms., joka kiihdyttää kohti suojatietä juuri kun olen astumassa sille.
Kyse ei ole kateudesta. En kaipaa autoa.
Minulla ei myöskään ole mitään autoja vastaan, sillä on selvää että monelle sellainen on oikeasti tarpeellinen.
"jos joku yrittää estää ohitukseni niin kyllä annan vähintään samalla mitalla takaisin"
Lopeta sellainen. Ei tarvitse "antaa takaisin" tai "näyttää" tai "voittaa". Kokeileppas. Anna muiden hermoilla ja hötkyillä. Ajelet vaan. Kohta käy niin, että muutkin ajavat yhtä hyvin kuin sinä.
Itsellä ollut vaikka minkä merkkistä ja kolmisen vuotta nyt uuden karhea 5-sarjalainen. En ole itse huomannut mitään ongelmaa. Olen toki yksi niistä keskimääräistä paremmista kuskeista joka antaa välittömästi jalankulkijalle tietä oli sitten kuinka pitkä jono perässä tahansa. Monesti saa laskea toistakymmentä autoa ajavan ohi vaikka jalankulkija odottaa, usein pieni lapsi.
Ajotyylisi voi olla myös muuttunut. Kaikki tööttäilyt ja valonvilkutukset mitä olen saanut niin on aivan aiheesta, aina ei kaikkea huomaa tai reaktiokyky ole parhaimmillaan.
Olen kyllä todennut että aika monesti isojen automallien kuskit ovat niitä joilla on raskas kaasujalka ja ilmeisesti hyvä tulotaso tuo stressin ja kiireen elämään. Sääli silloin tuskin osaa nauttia hyvästä autosta ja ajo-ominaisuuksistakaan.
Minulle auto on kulkuväline, en ole siitä ylpeä ollenkaan ja ostin sen ainoastaan hyvien ominaisuuksien ja iso koko ison perheen vuoksi. Olen erittäin tyytyväinen merkkiin mutten huoltoon mutta milläpä merkillä huolto toimisi niinkuin pitäisi.
olen huomannut, että mitä kalliimpi auto, sitä vaikeampi se on ilmeisesti käyttää.
Ei käytetä ajovaloja, vilkun näyttäminen on enemmän poikkeus kuin sääntö jne.
Usein se on juurikin bemari, mersu, audi tms., joka kiihdyttää kohti suojatietä juuri kun olen astumassa sille.Kyse ei ole kateudesta. En kaipaa autoa.
Minulla ei myöskään ole mitään autoja vastaan, sillä on selvää että monelle sellainen on oikeasti tarpeellinen.
Ilmeisesti moni joutuu kalliin auton ostaessaan kuitenkin päätymään karvalakkiversioon, josta esim. vilkut puuttuvat täysin!
ohittelit tai annoit samalla mitalla takaisin? Tuskin niillä vanhoilla romuilla pysyi näyttämään kanssa-autoilijoille kaapin paikkaa.
Et vain ole tajunnut, että oma ajotyylisi ja asenteesi on muuttunut auton mukaiseksi. Ja niinhän metsä tuppaa vastaamaan kuin sinne huudetaan.

Ajelin mielestäni paljon törkeämmin vanhoilla nissaneilla. Aina oli sakkolista täynnä ja 3kertaa menetin korttini. Silti kanssa autoilijat ei kovinkaan usein väläytellyt valoja tms.
Omasta mielestäni olen vain hiljentänyt vauhtia ja muutenkin koittanut olla solidaarisempi.
T: Ap
Jos liikenteessä joku on asshole, se ei ole auton vika, vaan kuskin. En vilkuttele valoja noille moukille, antaa niiden vaan olla "parempia" ihan itsekseen. Hiljennän ja annan tietä, en stressaa moisista moukista. Annan myös tilaa ohittaa, ei se ole minulta pois. Ollaan sitten seuraavissa liikennevaloissa peräkkäin :)
Minun maailmaani ei hetkauta yhtään se, millaisella autolla joku ajaa, miksi pitäisi?

Siis minuakaan ei hetkauta millaisella autolla joku ajaa tai on ajamatta. Sen taki ihmettelen itsekkin miksi pitäisi.
""Jos joku töppäilee vittuillakseen niin huomaa jäävänsä toiseksi. Lupaat myös antaa samalla mitalla takaisin""
Ettei olis ihan vaan valoista kysymys...
Tai sitten se on toi "Annan samalla mitalla takaisin"-asenne. Ei liikenne ole mikään leikkikenttä, hullu! Jos joku töppäilee, sä jätät sen asian omaan arvoonsa, olit sitten Nissanin tai Bemarin ratissa.
Tiedän että ei ole valoista kiinni,
automaattinen korkeudensäätö valoissa.Jos joku töppäilee vittuillakseen niin huomaa jäävänsä toiseksi. Jos vahingossa joku vanhus tms, vähän töppäilee se ei minua haittaa.
T:ap
Mistä sä tiedät että joku "vittuilee" sulle? Ei mulle ole koskaan kukaan vittuillut liikenteessä. Nämä taitaa olla ihan vain sun oman pääsi sisäisiä asioita, ja sitten sä käyttäydyt törkeästi muita kohtaan. Ei ole ihme että bemarikuskeja karsastetaan.
Aiemmin ajelin Audilla, ja nyt meillä on mieheni kanssa yhteinen auto, joka on Bemari. Eiköhän kanssa-autoilijoiden reagointi johdu nimenomaan kuskin ajotyylistä. Minulle ei millään autolla ajaessani ole juuri ikinä kukaan huomautellut mitään.
Ainoa asia, minkä huomaan Bemarilla ajaessani on, että jotkut kuskit pyrkivät haastamaan sitä liikennevaloissa. Autostamme jätettiin tarkoituksella kaikki mallimerkinnät pois, mutta kyllä automiehet tunnistavat, että siinä on tehoja. Minusta liikenteessä tarpeton kiihdyttely on paitsi typerää, myös vaarallista.
Ajelin mielestäni paljon törkeämmin vanhoilla nissaneilla. Aina oli sakkolista täynnä ja 3kertaa menetin korttini. Silti kanssa autoilijat ei kovinkaan usein väläytellyt valoja tms.
Omasta mielestäni olen vain hiljentänyt vauhtia ja muutenkin koittanut olla solidaarisempi.
T: Ap
3x kortin menetys kertoo että olet todellakin ollut holtiton kuski.. toivottavasti osaat käyttäytyä nykyään paremmin!
Huomasin Tukholmassa lastenrattaiden kanssa kulkiessa, että siellä autot antoivat automaattisesti tietä suojatielle tulijoille, täällä Suomen Pk-seudulla saa henkensä kaupalla mennä vaikka olis valot jalankuljikoille vihreänä, koska aina jollakin autoilijalla on kiire päästä kääntymään hitaita jalankulkijoita ennen, vaikka tietävät että jalankulkijalla on etuajo-oikeus. Yleensä nämä itsekkäät kuskit ovat naisia, auton merkistä en ole tehnyt huomioita...
"jos joku yrittää estää ohitukseni niin kyllä annan vähintään samalla mitalla takaisin" Lopeta sellainen. Ei tarvitse "antaa takaisin" tai "näyttää" tai "voittaa". Kokeileppas. Anna muiden hermoilla ja hötkyillä. Ajelet vaan. Kohta käy niin, että muutkin ajavat yhtä hyvin kuin sinä.
Los Angelesin viisikaistaisille freewayille ajelemaan tuhatta ja sataa. Ei siina kerkeisi muiden autojen merkkeja katsella.
Parkkipaikalla voisi tuntea itsensa vahan koyhaksi Bentleyden ja Aston Martinien valissa;).
Minä ajattelen näin: kaikki ihmiset ihailevat autoani. He ihastelevat sitä ja arvelevat että onpa onnekas pariskunta kun saa sillä ajaa.
Olen kiitollinen autosta. Se on hieno.
Opettelin tämän ajatusmallin Louise Hayn positiivisen ajattelun teoriasta. Suosittelen! Kun kävelen kadulla, ajattelen "everybody loves me. I'm beautiful and all is well". Ja tää toimii!