Miten te lestadiolaisuudesta eronneet olette selviytyneet erosta? Veiko selviytyminen kauan aikaa?

murtaminen ollut vaikeaa? Oletko oppinut suhtautumaan luontevasti 'ns. aikaisemmin kiellettyihin' juttuihin?

mutta ihan tuo mun mies osaa ottaa saunakaljat siinä missä minäkin vaikka on entinen uskovainen. salkkaritkin kattsotaan telkusta eikä hävetä yhtään.



sitä en ymmärrä että mikä teitä kyselijöitä vaivaa toisten uskonnollisuudessa? antaisitte olla, mukavia ihmisiä ovat jos vain oikeasti viitsisitte nähdä vaivaa ja tutustua. se on mahdollista eikä kiellettyä.

kuullakseni muiden kokemuksia tilanteessa, jossa olen itsekin kohta. Yritän rakentaa uutta elämääni ilman nykyistä uskoani. Vaikeaa on.



ap

vl-yhteisön ulkopuolella ja välillä on kuitenkin vaikea suhtautua vl-taustaani. Onneksi minulla on henk.koht. usko olemassa ja en tarvitse siihen kys. yhteisöä. Suhtaudun ihan luontevasti ja maltilla kaikkeen 'kiellettyyn' ja lasten (2) kautta se onkin aika luontevaa.Ei varmasti tule olemaan aivan mutkatonta, mutta tärkeää on, ettei menetä omaa henk.koht. uskoaan, joka on siis eri kuin kuuluminen johonkin yhteisöön.

vl miehen kanssa. ihan ok mennyt. vanhat vl kaverit ja ystävät ovat jääneet taka-alalle.

Ero on varmasti vaikea, onneksi ei ole sellaista tilannetta. en tiedä miten siitä voi selvitä.

olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että perheeni ei ole vanhoillislestadioilaisia enkä siis menettänyt perhettäni. Sen sijaan menetin paljon kavereita ja se on ollut iso asia. Tunnen haikeutta suvareiden aikaan. Ja toisinaan mietin olenko tehnyt vääriä valintoja. Usko on edelleen tallella, mutta vl:na se oli helpompi pitää osana omaa elämää. Nyt tulee harvoin mentyä kirkkoon jne.

Päätöksestä olen todella onnellinen. Alku oli hankalaa, onneksi perheeni ei kokonaan ole hylännyt. Ystäviä on kyllä jäänyt tai ehkä sellaisia "ystäviä". Oma perheeni ei ole kovin vanhoillisia.



Äitini esimerkiksi neuvoi minua kasvamaan rauhassa aikuiseksi ennen puolison etsimistä, rohkaisi lähtemään Helsinkiin opiskelemaan, kun se minua kiinnosti. Helsingistä, opiskelijaporukoista löysin sitten mieheni, joka ei ollut vl, vaan ihan tavallinen kristitty. Hänen kanssaan minustakin on tullut ihan "tavallinen" uskovainen.



Elämäämme on helpottanut se että asumme etelä-suomessa ja tavallaan tein itse tänne ihan oman aikuisen elämän. Täällä voi "hukkua" massaan eikä joudu samalla tavalla silmätikuksi. Lapsuuden ystäviä olen menettänyt, samoin sukulaisia. Onneksi sisarukset eivät ole hylänneet, vaikka vähän "vierastavat" (osa)

Olen ollut tyytväinen päätökseeni saa vapaammin elää ei tarvitse miettiä koko ajan ja tuntea syyllisyyttä siitä että kuuntelee vaik musiikkia...Kertominen vl etten ole enään siinä lahkossa on vaikeeta, koska se on heille kova paikka, vaikka kyse onkin omasta elämästä ja valinnoista. Pelkään sitä että käyvät henkisesti kimppuun, mikä on väärin.

Olen ihan tyytyväinen päätökseeni etten ole enään vl. Tietenkin se on niille jotka on vl kova paikka kun "kielsin uskon" siis erosin siitä lahkosta. On ollut paljon parempi olla. Saa rauhassa tuntea kaikki tunteet kun ei tarvii ajatella, et vihamaminen on syntiä tai rakkaus.... Olen eronut miehestäni väkivallantakia ja siitä tulikin aikamoinen meteli jotkut ovat sen hyväksyneet, toiset eivät. elämä vaan on sellaista, mutta se mikä itsestään tuntuu paremmalta ja se mitä sydän sanoo on oikein, ei siinä mitään lahkoja tarvii...