Haaveena kotiäitiys

Eihän sieltä oravanpyörästä lopullisesti pois tarvitse hypätä. Sitähän saa hoitovapaata siihen asti, että lapsi täyttää 3 v. (siis nuorin lapsi ;) ). Eli on siinä aikaa harkita asioita.



Itse olen nyt ollut töistä pois reilu 4 vuotta ja kohta palaan takaisin töihin.

Minä hyppäsin lopullisesti pois 20 vuotta sitten.

Nyt valitsisin toisin. En toki kadu, että olen saanut olla lasteni kanssa, mutta ehkä paras vaihtoehto olisi esim. osa-aikatyö, mikä ei tietysti välttämättä onnistu kaikissa työpaikoissa.



Nythän olen aivan out kaikesta työelämään liittyvästä. Jos tosiaan saisin uudestaan valita, sopivassa suhteessa töitä/kotielämää olisi valintani.



Jossain vaiheessa murrosikää osa lapsistani on jopa hävennyt sitä, ettei minulla ole työpaikkaa.

Rahallisesti olemme tietenkin joutuneet tinkimään monesta asiasta (matkustelu ym.) ja juuri tuossa murrosiässä se oli hetken aikaa kova pala. Mutta kyllä ne isommatkin lapset tykkäävät, kun on juttuseuraa iltapäivällä. Tosin joskus olisi varmaan kiva tulla kavereiden kanssa tyhjään kotiin ;).



Onnea valinnallesi, miten sitten päätätkin tehdä :). Sanoisin, että kuuntele sydäntäsi, mutta pidä reaaliteetit kuitenkin takaraivossa :).



t. asioilla on puolensa

Olen aina ollut työkeskeinen ihminen ja "luterilaisen moraalin" omaava. Pakon ja inhimillisyyden nimissä jäin kotiäidiksi 6v sitten.



Ensimmäin vuosi oli yhtä tuskaa. En osannut tehdä mitään, en nauttia elämästä, olin masentunut. En löytänyt itselleni ihmisarvoa äitiyden kautta. Kun vuosia tuli lisää, painostus myös patavanhoilliselta suvulta kävi ahdistavaksi. Heidän mukaansa vain makaan kotona ja leipänsä eteen pitäisi tehdä töitäkin.



Tärkeintä on silti ollut miehen ja minun keskinäinen näkemys siitä, että tämä valinta on oikea lapsille ja meille koko perheenä. Olen vähitellen oppinut nauttimaan kotonaolosta ja hoksannut, että on etuoikeus saada käyttää elämäänsä muuhun kuin työpaikalla uhrautumiselle. Ehdin harrastaa, ehdin antaa lapsille aikaa ja miehelläkään ei odota niin täysi työpäivä kotona sen leipätyön päälle.



Valmistaudu siis siihen, että alku voi olla ahdistusta ja masennusta, oman itsensä kanssa keskustelun käymistä. JOudut kohtaamaan todellisen minäsi, joka hukkuu työkiireisiin. Aikamoinen kriisi se oli minulle kolmevitosena.

Oma valintani, johon olen ollut tyytyväinen. Nyt, kun töihin pitäisi vuoden sisään palata, vähän hävettää, kun työkokemusta ei juuri ole vaikka ikää kertynyt ja vuosia vierinyt valmistumisesta

Kiva saada erinäkemyksiä.. Hoitovapaalle en enää voi jäädä, nuorimmaiseni on jo yli kolme vuotta. Toiveissamme oli saada vielä yksi lapsi, jonka vapaiden aikana olisi ollut mahdollista harkita ja miettiä tulevaisuutta. Yrityksestä huolimatta, ei vauvaa kuitenkaan ole siunaantunut.

saamme kesällä toisen. Olen osittaisella hoitovapaalla niin, että työskentelen 1,5-2 pv viikossa. Silloin meillä on hoitaja kotona. Työni on hyvin palkattua, joten tienaan jo näillä tunneilla kivasti. Mieheni on normaalisti töissä.



Mielestäni tämä ratkaisu on aivan ihanteellinen meille. Saan olla vähän töissä ja kuitenkin olen aika paljon kotona vielä pienen esikoisemme kanssa. Hän on viihtynyt hoitajan kanssa oikein hyvin eikä aina muista edes itkeskellä minun tai mieheni lähtiessä, kun on jo kiire leikkimään hoitajan kanssa.



Aiomme toimia tällä tavalla toisenkin lapsen synnyttyä, ehkä jostain puolen vuoden iästä lähtien. Halutessani voin tehdä myös vähemmän töitä.

Minä hyppäsin lopullisesti pois 20 vuotta sitten. Nyt valitsisin toisin. En toki kadu, että olen saanut olla lasteni kanssa, mutta ehkä paras vaihtoehto olisi esim. osa-aikatyö, mikä ei tietysti välttämättä onnistu kaikissa työpaikoissa. Nythän olen aivan out kaikesta työelämään liittyvästä. Jos tosiaan saisin uudestaan valita, sopivassa suhteessa töitä/kotielämää olisi valintani. Jossain vaiheessa murrosikää osa lapsistani on jopa hävennyt sitä, ettei minulla ole työpaikkaa. Rahallisesti olemme tietenkin joutuneet tinkimään monesta asiasta (matkustelu ym.) ja juuri tuossa murrosiässä se oli hetken aikaa kova pala. Mutta kyllä ne isommatkin lapset tykkäävät, kun on juttuseuraa iltapäivällä. Tosin joskus olisi varmaan kiva tulla kavereiden kanssa tyhjään kotiin ;). Onnea valinnallesi, miten sitten päätätkin tehdä :). Sanoisin, että kuuntele sydäntäsi, mutta pidä reaaliteetit kuitenkin takaraivossa :). t. asioilla on puolensa

Olen ajatellut kokonaan kotiin jäämistä. Tein hetken aikaa töitä osapäiväisenä ja jouduin silloinkin projektien myötä tekemään ylitöitä. Sen vuoksi palasin normaaliin tuntimäärääni ja ylityöt painavat edelleen niskassa.

saamme kesällä toisen. Olen osittaisella hoitovapaalla niin, että työskentelen 1,5-2 pv viikossa. Silloin meillä on hoitaja kotona. Työni on hyvin palkattua, joten tienaan jo näillä tunneilla kivasti. Mieheni on normaalisti töissä. Mielestäni tämä ratkaisu on aivan ihanteellinen meille. Saan olla vähän töissä ja kuitenkin olen aika paljon kotona vielä pienen esikoisemme kanssa. Hän on viihtynyt hoitajan kanssa oikein hyvin eikä aina muista edes itkeskellä minun tai mieheni lähtiessä, kun on jo kiire leikkimään hoitajan kanssa. Aiomme toimia tällä tavalla toisenkin lapsen synnyttyä, ehkä jostain puolen vuoden iästä lähtien. Halutessani voin tehdä myös vähemmän töitä.

vain se hyvä koulutus/työpaikka :(. Toki omat lapseni ovat jo 8-21 -vuotiaita, että varsinaisesti ei hoitajaakaan tarvitsisi. Ihana, että olet onnistunut!

t. asioilla on puolensa

Sen määrästä riippuen sillä saa enemmän tai vähemmän kivaa. Lapsi on vain kerran lapsi ja jos jääkin ainokaiseksi niin voipa olla että kadut hänen kasvaessaan sitä ettet vietänyt enemmän aikaa hänen kanssaan. Töitä sen sijaan voit tehdä vaikka kuinka kauan.