Äidin "jos kuolen" puheet.

Mun sukulainen kuoli ja aiheutti aikapaljon kaikenlaista vaivaa. Mä olen vasta 35 v. ja aloin miettimään pitäiskö asioita alkaa valmistelemaan. Moni iäkkäämpi sukulainen alkoi laittmaaan asioitaan kuntoon eli ihan normaalia on. Älä huoli.

mutta eiköhän se ole aika normaalia, että kuoleman lähellä sitä alkaa miettimään omaakin kuolemaa. Ja kun kukaan ei tiedä milloin täältä lähtee, niin onhan se fiksua jo nuorenkin ihmisen hieman uhrata aikaa näihin asioihin. Itsekin äitinä pohdin, että mitä lapsen hyväksi voisi tehdä, jos me molemmat vanhemmat sattuisimme kuolemaan.

Juu hermostuttaa vaan kun ei sitä itsemurha alttiutta oikein osaa arvioida.

Alkaa vaan hermostuttamaan kun puhuu niin paljon ajasta oman kuolemansa jälkeen.

Tuo liikenne kuoleman varalle otettu lisävakuutus oli oikein piste iin päälle.

noi asiat on hyvä käydä läpi.



Mutta jos puheet jatkuu, jos aina alkaa toistua "jos kuolen", niin sitten asiat ole hyvin.

Meillä kuoli lähestulkoon samaan aikaan sekä mun isäni, että äitini isä. Mun isäni kuolemasta saimme itseasiassa tiedon hetkeä ennen kun lähdettiin Vaarin hautajaisiin...



Hautajaisjärjestetlyjä, perunkirjoituksia sun muuta siis piisasi sinä syksynä enemmän kuin tarpeeksi. Samalla kävimme hyvin paljon keskusteluja siitä, miten äitini haudataan aikanaan, miten itse haluan tulla haudatuksi, missä kaikki tärkeät paperit ovat ja kenellä on mitäkin avaimia sun muita. Ei tässä kellään ole aikomusta kuolla ihan lähiaikoina, mutta oikeasti helpottaa tietää, ettei kenenkään tarvitse sitten surun keskellä kissojen ja koirien kanssa kaivaa ties mitä lippuja ja lappuja ja ihmetellä pankkitilejä, joista ei tiennyt aiemmin mitään jne... Eikä tarvi tapella sukulaisten kanssa hautausjärjestelyistä, kun kaikki on etukäteen sovittu ja vainajan oma tahto tiedossa.



Mun äitinikin on reilusti alle 60v, mutta tokihan se oman elämän rajallisuus on tiedossa.

koska se kuolema on niin iso shokki monella tapaa, ja sen keskellä on todella raskasta alkaa tehdä kaikkia niitä järjestelyjä, mitä siihen liittyy.



Toisaalta voi tuohon liittyä sitäkin, että hän ajattelee, että ei hän kauan aikaa elä ilman puolisoaan, mutta surutyö vie aikansa, ja olisin huolissani ainoastaan sitten, jos tuo kuoleman ympärillä pyöriminen jatkuu pitempään eikä ala vähitellen laantua.



Eräs sukulaiseni kävi läpi saman rumban, se oli välillä todella pelottavaa seurata sivusta, mutta jo vuodenkin päästä tapahtuneesta aloimme jo havaita, että hän ei enää niin vahvasti keskittynyt siihen kuolemaan, vaan muihinkin asioihin.



Ja eihän se asiasta juttelu jonkin ammattilaisen/seurakunnan työntekijän kanssa varmaan haittaa, jos omaisenne sellaiseen suostuu.

Isäni kuolemasta on kulunut aikaa n. 6kk.

Onneksi on tulossa kesä!

Äitini rakastaa kesää!!! :)

Sen haluaisin vielä sanoa kaikille että eläkää täysillä ja toteuttakaa asioita puolisoidenne ja lapsienne kanssa.

Ihmiset ajattelevat liikaa "sitten kun".

Äitini oli alle 50-vuotias isäni kuollessa, eikä ollut siihen asti miettinyt "entä jos" oikeastaan koskaan. Minä olin vielä alaikäinen tuolloin, joten äitini piti huolen siitä, että hänen henkivakuutuksensa olisi kattanut asuntolainan, hautausjärjestelyt oli hoidettu ja tädistäni olisi tullut huoltajani. Tästä on nyt parikymmentä vuotta, äiti on yhä elossa ja voi hyvin, mutta onpahan ainakin asiat järjestyksessä.



Elämää pitää elää tässä ja nyt, mutta on hyvä myös hieman miettiä tulevaa, etenkin jos on vielä huollettavia.

Appikin on valmistanut tietokoneeseensa "Leskelle"-nimisen kansion, johon on koottu kaikki tärkeät asiat. Hän sai kimmokkeen siihen saatuaan lievän sairauskohtauksen. Siitä huolimatta hän ei ole jäänyt kuolemaa odottelemaan vaan harrastaa ja elää normaalia, iloista elämää.

presidentti Kekkosen testamentti alkoi sanoilla "Jos minä kuolen..."



Minä huolestuisin jos läheinen puhuisi toistuvasti muodossa "kun (kohta) kuolen", en silloin jos hän sanoo "jos".

..on pitkälti tervettä ja luonnollista. Ensinnäkin fakta on se, että ihmiset ihan liian vähän valmistautuvat kuolemaansa. Se on tietty ihan luonnollista, kun ajatus on niin vaikea.



Kun äitisi nyt on kohdannut läheisen ihmisten kuoleman eikä enää ole itsekään ihan nuori, niin totta kai hän käy noita asioita nyt itsekin läpi. On varmasti henkisesti helpottavaa hoitaa tiettyjä asioita kuntoon perillisiä varten. Toki sinun tehtävä on tarkkailla meneekö homma yli. En tosiaan tajunnut, miksi ihmeessä vanhemman ihmisen pitäisi ottaa vakuutus liikennekuoleman varalle?