Tunnetko yhtään fyysisesti lahjakasta aikuista NAISTA?
Siis sellaista, joka hallitsisi kroppansa tosi hyvin ja oppisi nopeasti uusia liikuntalajeja. Minä en tunne. Fyysisesti lahjakkaita miehiä sen sijaan on ystäväpiirissä useitakin. Mikäköhän siinä on, että naisille ei tällaisia lahjoja yleensä ole suotu?
Kommentit (7)
Näkyy myös työelämässä siinä, että samalla pätevyydellä mies pyytää enemmän palkkaa kuin nainen.
Myös tuo jonkun esiintuoma jumppapointti oli hyvä. Kun puhutaan urheilullisuudesta, viitataan yleensä ns. miehisiin lajeihin eli pallopeleihin. Se, että miehet tuppaavat olemaan näissä parempia (ja sattumoisin myös yleensä harrastaneet edes lyhyesti nuoruudessan jotakin pallopeliä), sitten jotenkin peittää alleen sen, että naiset ovat yleensä taitavampia ns. ryhmäliikunnassa ja muissa motorisissa jutussa, esimerkiksi luistelussa.
Ymmärrän ap:n peruspointin ja olen itsekin sitä mieltä, että jokin ero on, mutta se ei ole niin suuri kuin voisi kuvitella. Uskoisin, että se liittyy jotenkin siihen, että miehet ovat yleensä kilpailuhenkisiä ja vetävät enemmän tosissaan - ja ovat saaneet myös junnuina harrastaessaan kilpailullisempaa valmennusta. Kunto taas kehittyy paremmin, jos vetää välillä mukavuusalueen ulkopuolella, mitä naiset eivät stereotyyppisesti liikkuessaan tee.
Millaisissa tilanteissa pääset usein havainnoimaan ihmisten "fyysistä lahjakkuutta"? Mulle ei tule yhtään sellaista tilannetta mieleen.
Millaisissa tilanteissa pääset usein havainnoimaan ihmisten "fyysistä lahjakkuutta"? Mulle ei tule yhtään sellaista tilannetta mieleen.
liikunnan harrastamisesta noin yleensä. Tai esimerkiksi työpaikan virkistyspäivillä, kavereiden polttareissa jne. joissa tehdään jotain tavallisesta poikkeavaa liikuntajuttua tms. ap
mutta minä tunnen useitakin. Itse olen myös liikunnallinen ihminen, opin esim. pallopelit nopeasti ja myös pärjään niissä kuten myös kestävyydeltäni olen ihan hyvässä kunnossa.
Juttelemalla liikunnasta tuollaista ei voi tietää, koska ihmisellä saattaa olla aivan erilainen kuva omasta menestymisestä jossain lajissa kuin todellisuus on. Itsetunnosta riippuen joko huonompaan tai parempaan.
Urheilupolttareissa en ole ollut (enkä tiennyt että kukaan urheilee niissä kovin tosissaan) ja työpaikan virkistyspäivillä en ole kytännyt muita.
Jumppatunneilla olen huomannut, että siellä useimmat naiset oppivat koreografiat nopeasti samalla kun harvalukuiset siellä heiluvat miehet törmäilevät ympäriinsä. Tuon perusteella en kyllä lähtisi tekemään johtopäätöksiä. Ehkä ap:nkin kannattaa keskittyä johonkin muuhun.
2
Tai esimerkiksi työpaikan virkistyspäivillä, kavereiden polttareissa jne. joissa tehdään jotain tavallisesta poikkeavaa liikuntajuttua tms. ap
Koska naiset on niin estoisia, miehet uskaltaa helpommin heittäytyä uuteen juttuun ja tottakai siinä on helpompi onnistua jos tekee sen täysillä! Naiset usein "hissuttelevat" eivätkä uskalla heittäytyä, siksi ovat niin "luusereita" esim joukkuepeleissä ex-tempore ilman kokemusta.
Itse olen kestävä ja jaksan pitkäkestoista liikuntaa hyvin, myös punttitreeneissä kehityn hyvää vauhtia. sitten on zumbat sun muut, joissa olen ihan tumpelo, mutta mitä tulee pallopeleihin: pesis, koripallo ja lentopallo, olen aika hyvä. Golfin olen vasta aloittanut ja välillä menee hyvin ja välillä huonosti :)
Mies taas on ihan huippulahjakas urheilussa, mutta notkea se ei ole.