Verotoimistosta soitettiin
Olivat löytäneet ristiriitoja ilmoittamieni tietojen ja muuten saamiensa tietojen välillä. Heidän mielestään minulta puuttui osa vuokratuloista ja olin laittanut asiattomia vähennyksiä.
Jouduin selvittämään, että en omista asuntoa osoitteessa XX eikä minulla ole siellä vuokralaista, joten en voi laittaa vuokratuloja itselleni. Enkä omasta mielestäni ole laittanut vähennyksiin ainuttakaan lehteä tai kirjaa.
Jonkin ajan kuluttua verovirkailija soitti uudestaan ja kysyi, miksi olen laittanut autolainan vähennyksiin. Kysyin ihan ystävällisesti pankkia ja lainasummaa ja sanoin, että minulla ei ole tuon pankin kanssa mitään tekemistä, näyttää siltä, että teillä on nyt kahden asiakkaan tiedot sekaisin.
Mitäköhän sieltä on seuraavaksi paperilla tulossa, keväinen veroilmoitus vaati aika paljon täsmennyksiä.
Kommentit (3)
Mulle kävi kanssa toissa vuonna vastaavasti. Oli joku virkailija vähän näpytellyt vääriä tietoja koneelle (?) - oli aika selvittäminen etten omista erästä kiinteistöä enkä myynyt sitä ja jättänyt myyntivoittoa ilmoittamatta (kyse yli sadantonnin myyntivoiton verosta !). Pompoteltiin huoneesta toiseen kun yhdelle kuului myyntivoitot, yhdelle kiinteistöt, yhdelle kiinteistötietojen muutokset jne. Arggghh. Sain aika lailla selvitellä ennen kuin oli tiedot oikein. Juoksin itse sitten hakemassa lippuja ja lappuja. Onneksi on omat paperit järjestyksessä mapissa ja vein koko mapin näytille ja käytiin läpi. Huh. Meni luottamus aika lailla verotoimistoon. Oudosti siellä saa porukka näpytellä tietoja ristiin... pientä tarkkaavaisuutta kiitos!
oli löytyny ylimääräinen asunto kiinteistöverotukseen.. ja kiinteistöverotuksen yhteydestä oli juttu radiossa, kun yhtäkkiä vanhan tilan tontilla olikin uudisrakennus, siis verottajan tietojen mukaan, mutta eipä sitä kukaan muu sitten tiennytkään, eikä myöskään löytänyt..
veli oli tän sotkun alkaessa vasta 17v, ja varaamn 10 v joutui joka vuosi oikomaan, ettei hän valitettvasti omista mitään.