Vinkkejä vauvamasun peittämiseen
Raskausviikolla 15 mennään ja selkeä kumpu alkaa näkyä jo. Sinänsä olen siitä ylpeä ja iloinen, mutta en haluaisi kaikkien ystävien ja sukulaisten saavan asiaa selville ihan vielä. Lähimmille ollaan tietenkin kerrottu. Olisiko vinkkejä, miten kannattaa pukeutua tai millä alkavaa vauvamasua voisi vähän peittää ja hämätä katsojan silmää?
Kommentit (8)
Tunikoita on kaupat väärällään samoin kesämekkoja. Laita vaikka sellanen leveä vyö lanteille, niitäkin on näkynyt paljon käytössä. Vyön yläpuolelle jää väljää kangasta vatsan peittämiseen, mutta katsojan silmä kohdistuu vyöhön. =0)
Ekat äitiyshousut ostin juuri ja tuntuu, että ne oikein korostaa masua. :)
lapsellista tuollainen piilottelu.
Arvasin, että joku täällä älähtää tästä. Miksi on lapsellista, ettei halua kertoa vauvauutisista vielä ympäri kylää? Meillä on vielä sellainen tilanne, että eräälle läheiselle ei olla uutista pystytty vielä kertomaan ja tuntuisi jotenkin hassulta, jos sattuisi kuulemaan sen jonkun muun suusta ensin.
uutista kenellekaan kerro ellet halua, mutta en ymmarra etta miksi pitaa piilotella. jos joku arvaa tai epailee ("koko kylan" huomio todellakin varmasti on kiinnittynyt juuri sinun vatsanseutuusi) niin mitas sitten.
vaan lapsellista on se, ettei aikuinen nainen keksi itse itsellensä päällepantavaa. Kun ne kaupat nyt vaan on väärällään niitä tunikoita yms.
kaupoilla enkä kyllä nähnyt yhtään sellaista tunikaa, joka auttaisi asiaa. Suurin osa vaatteista tuntuu vaan entisestään korostavan masua. Sellaisia vyötäröltä löysiä paitoja, joissa tiukempi kohta lantiolla (vuoden tai parin takaista muotia) ei tunnu löytyvän mistään.
Olisiko jostakin tukivyöstä tms. apua?
ap
kuro tukivyolla masu tiukasti, niin nakyy vahemman.
ja empirelinjaiset mekot