Ónko pojan/veljen vaimo yleisesti suvun hylkiö?

Olen itse miniä, ja minua kohdellaan kyllä kuin kukkaa kämmenellä. Olen saanut kaiken sen arvon, mikä minulle kuuluu ja vielä runsaasti ylikin!

Miniä on sukuun naitu ilmainen piika, jolla ei ole ihmisarvoa. Todella ikävää...

varmaan ovat ihmetelleet ja paikka paikoin hävenneetkin (?) kun olen räväkämpi ja temperamentisempi kuin mies, siskonsa ja vanhempansa yhteensä. Eli hämmentyneitä katseita olen saanut osakseni juhlissa jos toisissakin..



Mutta ei mua hylkiönä tms. pidetä.

ja syntyy silloin, kun ei saakaan olla kaiken keskipisteenä. Siitä nämä miniä/kälykokemukset yleensä syntyvät eli sukuun naitu haluaa, että uusi suku tekee niin kuin hän tahtoo. Ja kun ei tee, alkaa ällittely.



Meillä miehen veljenvaimo ei saa kutsua yhteisiin juhliin, koska tekee aina kaikkensa, että ne menisivät pilalle. Oma ongelmansa, pysykööt poissa.

Juu, kyllähän se näin on perinteisesti ollut, että nainen on aina se syntine nja paha ja ulkopuolinen ja näin pois päin.



Kyllä pätee oman mummoni lapsiin. Eli vaikka miniä tuli taloon ja nain vanhimma pojan, niin kyllähän muistan lapsuudesta, että mummo hänelle teki selväksi ja muu suku, että ei tarpeeksi hyvä ole. Eli mikään ei ole hyvä sama mitä teet.

Pikemminkin on ollut tilanteita, joissa anoppi on ottanut minun kanssani puheeksi suvun raha- ym. asioita, jotka kuuluvat minulle mielestäni vain mieheni kautta. Olen silloin ystävällisesti sanonutkin, että jutteletko poikasi kanssa, turhaan minä olen tässä välikätenä.



Mutta siis tämä osoittaa, että selvästikin anoppi luottaa minuun ja pitää minua tasavertaisena sukulaisena.

Miehen sisko on sitten asia erikseen..

Tiedän useamman tapauksen.

Minä olen ainakin niin ulkopuolinen kuin voi olla. En kuule mitään asioita, kuin vahingossa miehen kautta, jos muistaa mainita. Mielstäni myös oma mieheni on otettu sukuun paremmin sisään kuin veljeni vaimo. Olen pohtinut myös johtuisiko se siitä, että miehillä tuppaa niitä miniäkokelaita olemaan reilusti, ja ikinä ei tiedä kuka näistä sitten meinaa jäädä.

Itselläni ei ole ollut tällaista kokemusta ikinä, ei aikaisemmissa suhteissa eikä nykyisessä liitossa.

mutta mun onni on se, että appiukko otti nuoremman rouvan ja hän on nyt automaattisesti se hylkiö!

vaikka en ole millän tapaa samanlainen kuin miehen siskot ja olen tartuttanut oman tyylini mieheenikin:)



esimerkkejä:



Miehen siskot suunnittelevat kaikki valmiiksi kun ollaan lähdössä johonkin, laukut on pakattu reissua varten viikkoa ennen ja kellonajat milloin lähdetään ajamaan mihinkin on suunniteltu tiptop. Kysymykseenkään ei tulisi lähteä extemporee reissulle tunnin miettimisen jälkeen.



Me taas saatamme yhtäkkiä päättää että lähdetäämpäs anopille ja soitetaan saako tulla, kamat autoon ja ajelemaan, matkaa 250km



Miehen siskot lähettävät nimpparionnittelut kolmannen nimen nimipivänä mä en muista edes ekan nimen nimipäivää...



yms..

ja syntyy silloin, kun ei saakaan olla kaiken keskipisteenä. Siitä nämä miniä/kälykokemukset yleensä syntyvät eli sukuun naitu haluaa, että uusi suku tekee niin kuin hän tahtoo. Ja kun ei tee, alkaa ällittely.

Mua ainakin, jos ei nyt suorastaan inhota mutta eipä kyllä kovasti pidetäkään, sen takia, että en tee niin kuin anoppi haluaa enkä ole samanlainen kuin hän.

Anoppi tykkää leipoa ja on hiljainen hissukka... Sellainen vanhanaikainen kotirouva.

Itse en todellakaan ole sellainen. Olen räväkämpi ja vaadin miestäkin osallistumaan kotitöihin (ja osallistuukin ihan vapaaehtoisesti). Anoppi ja appi vaan on sitä mieltä, ettei heidän poikansa kuuluisi joutua imuroimaan, laittamaan ruokaa tai pesemään pyykkiä, nuo kun ovat vaimon hommia.

Lisäksi kun olen jostain asiasta erimieltä mieheni kanssa niin sehän on ihan kamalaa..

Muistan hyvin kun suhteen alkuaikoina anoppi piti mulle oikein saarnaa siitä, millaisia ruokia mun pitää hänen pojalleen laittaa. Ja kun oli jotain erimielisyyttä miehen kanssa jostain ja anoppi sai sen selville niin soittelipa pojalleen, etteihän se kamala naikkonen sua kiusaa ja sun on opittava sanoon sille "ei!" Joo, osaa kyllä sanoa mulle ei ja asia oli jo meidän (mun ja miehen) välillä sovittu ja kauan ennen kuin anoppi soitteli.

Monia vastaavia juttuja voisin kertoa, mutta eipä ole koko iltaa aikaa tässä kirjoitella (tai pitäisi varmaan sanoa viikkoa)..

Mutta ei. Meidän kohdalla ei ainakaan johdu eripura siitä, että anoppi ei tee niin kuin minä tahdon vaan siitä, että minä en tee (tai ole sellainen ihminen) kuin anoppi haluaa. Alkuun koitn sitä sietää ihan vaan miehen takia, mutta nyt olen päättänyt, että ihan sama. Jos mies mua tällaisena rakastaa, ei hänen äitinsä tarvi. Miehen kanssa minä olen naimissa, en hänen äitinsä. =)

hyvin on miehen suku ottanut vastaan ja hyvin on kohdeltu jo 17 vuotta.