Lapset eivät tuota läheskään niin paljon iloa kuin mitä huolta ja murhetta.

negatiivisia tunteita. Elämä on siis onnellisempaa ennen ja jälkeen holhoojavuosien?

meillä ihan täysin päinvastoin

Uskon siihen, että kun aikuistuvat, jos olet heille ollut rakastava vanhempi, niin saat kaiken monin verroin takaisin sitten?



Mutta jos et saa lapsia ollenkaan tai kohtelet heitä huonosti, niin sitten sulta jää ehkä vanhuksena puuttumaan jotakin?



Vaikeita asioita.

ennen kuin lapset syntyivät. Nyt jo lähikauppaan mennessä pelottaa mitä matkalla vastaan tulee. Ennen elämä oli seikkailua, nyt jatkuvaa pelkäämistä.

Miksi lasi on puoliksi tyhjä? Väärä asenne kenties?

Heillä käy myös lapsia ja lapsenlapsia kylässä.



Toiset taas ovat ilkeitä, eikä heillä käy ketään.



Tiiä sitten liittyykö nää asiat toisiinsa..

sanottua ja mitä taas tuli tehtyä väärin. Ja silläkin kauppareissulla olis joku pedofiili voinut lapseni siepata kun päästin hänet sekunniksi näkyvistä. Ei jaksa enää murehtia koko aikaa.

täydellisesti hallita kaikkea, mitä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa. Eikä kanna turhaa eli hyödytöntä syyllisyyttä.

ennen kuin lapset syntyivät. Nyt jo lähikauppaan mennessä pelottaa mitä matkalla vastaan tulee. Ennen elämä oli seikkailua, nyt jatkuvaa pelkäämistä.

Saako kysyä?

täydellisesti hallita kaikkea, mitä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa. Eikä kanna turhaa eli hyödytöntä syyllisyyttä.

Molemmista on seurauksensa ja ne ovat täysin päinvastaiset keskenään.

Hyvä että joku sanoo tämän poliittisesti epäkorrektin mutta äärimmäisen toden asian vihdoinkin ääneen.

Oikeastaan, paras asia mitä olen maailmalle antanut, on mun lapset.

jälkeen elämää murehtia ja miten elämästä katoaa ilo jatkuvan murehtimisen takia olisin tosiaan jättänyt lapset tekemättä. Mutta mistä sitä voi tietää ennenkuin lapset on tehty???

Kun nyt pohditte jotain koliikkeja, voin vakuuttaa että murrosikäisen kanssa vääntö on ihan toista luokkaa.



Mutta kyllä minä olen onnellinen molemmista lapsukaisistani.

Toinen tuskailee murkkuangstiaan ja minä olen se ainoa kohde, jolle voi olla oma itsensä. Taapero itkee perääni ja lätkii minua (nyt onneksi vähenemään päin). Ja ne taaperon edesottamukset ovat niiiiin pieniä verrattuna teinin kanssa elämiseen.



Mutta he kasvavat.



Tosin vanhemmuus ei ikinä katoa!

Sitten tiedätte, miten toimia:)

16

eiköhän nuo kirkassilmämummoudesta tai muuten vain isovanhemmuudesta haaveksivat luo aikamoisia odotuksia ja paineita omille lapsilleen? ei ne "koskas teille tulee syntymään se pikkuinen?" kysymykset tule tästä maailmasta loppumaan. hieno homma tulevaisuuden mummut ja mammat kun teidän kirkassilmäiset lapsenne kertovat etteivät halua saada lapsia, tai kertovatkin olevansa lapsettomia. siinä sitten hierotaan niitä kirkkaita silmiä.

Mä olen kokenut ihan päinvastoin. Mutta mulla ei olekaan tapana murehtia turhia, riittää kun vaivaan päätäni niillä ihan oikeilla ongelmilla.

paljon paremmin kuin iloitseminen.

Minulle lapseni on ollut ilo ja rikkaus.

8-29v enkä ole koskaan joutunut huolehtimaan ja murehimaan heidän takiaan! No yksi paha palovamma, solisluun murtuma ja melkein halkaistu kallo esikoisella mutta niistäkin on jo yli 20v aikaa. Kaikista on kasvanut ihania, iloisia ja menestyviä, hyvin selviytyviä nuoria ja aikuisia. Edes tyttöjen reissut ympäri maailmaa ei ole huolestuttaneet kun on kaveritkin tunnettu pienestä pitäen.



Ai juu, onhan yksi huoli - vanhimman tyttären paniikkihäiriö mutta hän on niin sitkeä sissi ettei anna senkään rajoittaa elämäänsä vaan keksi aina keinot selviytyä.