Lapset eivät tuota läheskään niin paljon iloa kuin mitä huolta ja murhetta.

Jos haluat helpon elämän, älä hanki lapsia.

Meillä on nytkin vauva- ja taaperovaiheet ja isompia lapsia. Mitä kaikkea tässä teistä pitäisi muka murehtia?



Hankkikaa vaikka elämä!



Voi ne lapset antaa poiskin jos ei oma pää elämää kestä.

Tottakai huolta, varsinkin terveyteen liittyvää. Muuten lapseni on iloinen, kiltti, oikeudenmukainen ja rakastava, joskus rasittavan puhelias. Mutta lapsen seurasta nautin täysillä. Minulla on harvinaisen kiva lapsi varmaan:-)

Jos ei koskaan kanna huolta lapsista, ei ne kovin tärkeitä voi silloin olla.

8-29v enkä ole koskaan joutunut huolehtimaan ja murehimaan heidän takiaan! No yksi paha palovamma, solisluun murtuma ja melkein halkaistu kallo esikoisella mutta niistäkin on jo yli 20v aikaa. Kaikista on kasvanut ihania, iloisia ja menestyviä, hyvin selviytyviä nuoria ja aikuisia. Edes tyttöjen reissut ympäri maailmaa ei ole huolestuttaneet kun on kaveritkin tunnettu pienestä pitäen.

Ai juu, onhan yksi huoli - vanhimman tyttären paniikkihäiriö mutta hän on niin sitkeä sissi ettei anna senkään rajoittaa elämäänsä vaan keksi aina keinot selviytyä.

tuolta (3 pientä lasta, joista 1 moniallergikko), mutta minulla on 2 läheistä kaveria, jotka eivät ole lapsia tehneet, eivätkä enää voikaan, pitkälle keski-ikäisiä ollaan.

Ihan vilpittömästi voin sanoa, etten kadehdi heidän elämäänsä, vaikka voivat kaiken rahansa laittaa itseensä, matkustaa enemmän kuin me ja nukkua silloin kuin itseä huvittaa. Melko tyhjältä heidän elämän sisältö minun silmin näyttää. Toivon, että ovat itse tyytyväisiä.



Toisen kanssa puheen aiheet ovat siinä, että mitä uutta kosmetiikkaa tai vaatetta nyt on ostettu hänelle ja toinen puhuu työstään ja sisarensa perheestä (sisarella paljon lapsia :/)



Itse olin aika vanha, kun lapsia alettiin tehtailla ja olin ehtinyt keskittyä työhän, matkusteluun ja oman navan tuijotteluun yli 10 v. Se tietty helpottaa, kun muistaa miten merkityksettömältä se alkoi tuntua siinä loppuvaiheessa.



Mutta elämä pienten, haastavien tai "helppojen" lasten kanssa on kyllä rankkaa ja huolta tuottavaa.

kärsin pitkään synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. en osannut nauttia äitiydestä ollenkaan ja tuntui pahalta lapsen puolesta kokoajan!lapsi muutti luotani pois muutamaksi kuukaudeksi,jotta saan omat asiat kuntoon. se aika oli niin kauheaa, että nyt kun lapsi asuu taas meillä, olen saanut täysin uuden perspektiivin asiaan.

äitiys on parasta mitä minulle on tapahtunut ja olen niiiiin iloinen ja ylpeä lapsestani!

Se että rakastaa lasteen enemmän kuin mitään, aiheuttaa sen menettämisenpelon. MInulla ainakin ei olisi käytännössä katsoen mitään oikeaa järkeä ja tarkoitusta elämälläni ilman noita lapsia, mikä on todellakin aika pelottavaa. MIestäni rakastan valtavasti, mutta se on silti ihan eri luokassa. En ole mikään pelkääjä, minulla on hyvä työpaikka, ja korkea koulutus, mutta en pelkää työpaikan menettämistä ja työpaikan menettäminen ei olisi iso murhe.



Se rakkaus tuo tuon huolehtimisen. Ja sen kanssa on tässä opeteltu elämään. Mutta on se sen arvoista. Mutta en haluaisia olla suurperheen äiti. Kaksi lasta on hyvä määrä.

enemmän kuin mitään muuta maailmassa ja huolehdin heistä kuin leijonaemo - mutta en kanna murhetta menneistä enkä tulevista vaan nautin tästä päivästä. Enempää ei meillä ole:) Mitä se jatkuva murehtiminen ketään auttaa - mielummin tekee asioita siten ettei tarvitse murehtia: kasvattaa lapset niin että selviävät ja pärjäävät, antaa "juuret ja siivet" kuten viisaasti sanotaan. Opettaa heidät jo pienestä rakastamaan ja arvostamaan itseään ja toisia, eivät sitten potki mummoja kylillä. Jos lapsista on murhetta niin kyllä se on vanhempien aiheuttamaa, ei lasten omaa syytä. Selviämisen eväät saa sieltä rakastavasta kodista:)



23

Se on sisäänrakennettu juttu.

Pieni lapsi on vaikka tavallista kauemmin poissa näköpiiristä, äidillä herää huoli ja tarkistaa että kaikki on kunnossa...

Eihän meidän lajimme olisi edes selviytynyt ilman "emojen" vaistonvaraista huolta jälkeläisistään.



Huoli on huolehtimista!