Vihaan äitiäni!!!!

sanoa, että olen tyhmä ja lapsellinen, eikä minulla ole mitään käsitystä oikeasta elämästä, kunnes oikeasti vittuunnuin 36 vuotiaana ja mainitsin, että älykkyysosamääräni on 136, olen lukenut kaksi yliopistotutkintoa ja olen saman ikäinen kuin äitini oli tehdessään viimeisen lapsensa. tämän jälkeen kysäisin mitä äiti on elämässään saanut aikaiseksi. olihan se törkeää, mutta oikeasti olin kuunnellut tuota 36 vuotta vastaansanomatta _koskaan_. eikä tuo ollut edes pahinta mitä äitini on tehnyt. hän on saanut minut 16-vuotiaana, eikä ole koskaan tainnut itse kasvaa aikuiseksi. hän on kaksi kertaa "testannut", josko poika-/miesystäväni ovat minulle uskollisia menemällä heidän kanssaan sänkyyn. no, eivät olleet. toisen kanssa olin seurustellut kuusi vuotta, toisen kanssa onneksi vasta puoli vuotta. sen jälkeen en ole mielelläni miesystäviäni hänelle esitellyt, vaikka tiedänkin, että pettäminen on ollut yksinomaan miesten päätös - vaikkakin houkuteltuna. nykyisen mieheni kanssa olin kuusi vuotta, ennen kuin edes kerroin seurustelevani kenenkään kanssa, saati, että olimme menneet kihloihin tai naimisiin.

Ja ei kyllä käy kateeks teitä muitakaan.

Oma äiti alkoi tämän ketjun jälkeen kummasti vaikuttamaan normaalilta...

En ole itse vielä elämäni aikana tuntenut vihaa ketään kohtaan.

Lihavuus ei ole terveellistä. Voisit varmaankin itsekin paremmin jos tiputtaisit painoa? Jos tämä on ainoa asia mikä saa sinut vihaamaan äitiäsi, itsetuntosi ei varmaankaan ole kohillaan.

Lihavuus ei ole terveellistä. Voisit varmaankin itsekin paremmin jos tiputtaisit painoa? Jos tämä on ainoa asia mikä saa sinut vihaamaan äitiäsi, itsetuntosi ei varmaankaan ole kohillaan.

Onko ikinä kukaan ihminen saanut motivaatiota ja inspiraatiota laihduttamiseen siitä että heille siitä kuittaillaan ilkämielisesti joka käänteessä? Tuskinpa. Jos äiti todella olisi huolissaan tyttärensä terveydestä, hän käyttäisi aivan toisenlaisia keinoja.

Lihavuus ei ole terveellistä. Voisit varmaankin itsekin paremmin jos tiputtaisit painoa? Jos tämä on ainoa asia mikä saa sinut vihaamaan äitiäsi, itsetuntosi ei varmaankaan ole kohillaan.

Onko ikinä kukaan ihminen saanut motivaatiota ja inspiraatiota laihduttamiseen siitä että heille siitä kuittaillaan ilkämielisesti joka käänteessä? Tuskinpa. Jos äiti todella olisi huolissaan tyttärensä terveydestä, hän käyttäisi aivan toisenlaisia keinoja.

Olet aikuinen ja saat sanoa aidillesi vastaan. Itse sanoisin hyvin karkkaasti ja kovaan aaneen etta tuo on todella loukkaavasti sanottu, kuinka kehtaat olla noin ilkea ja etta loukkaatko tahallasi vai oletko vain noin ajattelematon. Viesti voi menna perille kun on muutaman kerran toistanut samaa virtta.

No ainakaan alkuperäisen kirjoittajan kohdalla ei ole tähän mennessä toiminut jonka äitikin on varmasti havainnut, eli ilkeämielinen nimittely ja huomauttelu on vain pahansuopuutta.

huonoa käytöstä, jopa äidiltä! jos äitisi ei hyväksy sua sellaisena kuin olet, ei auta vaikka kuinka laihduttaisit tms. vika on hänellä pään sisällä, syy voi olla esim. kateus tai oma katkeruus...

mun oma vaan kommentoi, ettei kannata edes yrittää olla ihmissuhteessa, kun mun seurustelusuhteet ja avioliitto on aina ennenkin menneet karille -ja totta kai mun takia...



mä en ehkä vihaa äitiäni, mutta en kyllä rakastakaan. olen sen kanssa tekemisissä lähinnä tottumuksen voimasta. tiedän, ettei hänkään minusta erityisemmin piittaa, on sen sivumennen sanonutkin. en kai ollut toivottu lapsi ja pilasin näin hänen elämänsä.



koita jaksaa ja kanna kilot kunnialla, olisin ennemmin ylipainoinen, kuin tällainen syömishäiriöinen luuseri... :D hyvää kevättä!

"Ihanaa" että muillakin on kokemusta tälläiseestä äiti-tytär-suhteesta. Surulliseksihan se minut saa ja kuten joku mainitsikin, niin ei todellakaan auta yhtään itsetuntoONGELMIINI että kokoajan joku huomauttaa kuinka taas on mahamakkara kasvanut tai naama turvoksissa. :(



Ja itse tiedän aikoinani 10 kiloa laihduttaneena (mikä sekään ei äidilleni riittänyt, lisäälisää piti tiputtaa tahtiin tämäjatämä) että se lähtee musta ITSESTÄNI ei kenestäkään muusta se kilojen tiputtaminen.



Mutta siis iso kiitos vielä kaikille, ehkä tämä ei olekaan täysin minun pääni sisällä, kun ajattelin että kaikki äidit ovat tälläisiä kuittailijoita.



Ja minun äitini heikko kohta on tosiaan vanheneminen. Hän edelleen kuvittelee olevansa nelikymppisen näkäöinen, vaikka kohta jo 60. Mutta miksi minä en kuittaile hänelle? Olen liian kiltti. Monesti nuorempana kun vierailin viikonlopun äitini kotona, hän aloitti kuittailemisen ja itkua nieleskellen lupasin ja vannoin etten enää vieraile hänen kotonaan... kunnes parin viikon päästä hellyin taas kun äitini soitti ja sanoi että olisi kiva jos kävisit..







ap

Mutta tiiäkkö mitä?



Se olet SINÄ, kun sanelet, miten sinua saa kohdella. Olet ottanut kommenttia niskaasi (ymmärrettävästi, kun nuori olet ollut ja tytär-äiti-suhteesta kyse) jo kauan niin äitisipä katsoo oikeudekseen nälviä aiheesta, joka selvästi herkkä paikka hänellä.



Mutta tosiaan, pistä vihdoin viimein kovat piippuun ja osoita äidillesi, miten sinua tulee kohdella.



Armoton maailma tämä...ei edes äiti pitämässä puoliasi tässä asiassa.



Tsemee ja tervettä tulevaisuutta!

Voi kunpa olisi nsaanut näin hyvän ehdotuksen silloin kun äitini vielä eli. Uskon tämän tepsivän, sillä ruo rallatus ei vain jätä sijaa eipäs-juupas -väittelylle.

Toisin on seuraavan ehdotus kirjoitettavalle kirjeelle. Minä toimin niin. Ja sain aivan kauheata syyttelevää tekstiä takaisin äidiltäni. Vasta siinä vaiheessa, kun hän oli itse kirpeästi avun tarpeessa, hän muuttui hetkestä toiseen.

Jos olet sanonut suoraan ja selkeästi, että et kaipaa kommentteja ulkonäöstäsi, suosittelen että aina kun alkaa tulla tyhmää juttua painosta ym. niin alat *erittäin* kovaan ääneen laulaa jotain laulua. Jokin lasten rallatus esim. käy hyvin. Ja tee se myös julkisella paikalla. Lopeta sitten heti kun äitisi lopettaa puheenaiheen, ja alota uudestaan kun hän aloittaa. Melko pian nämä keskustelunaiheet jäävät pois, tämä on eräänlainen pavlov-koirakoulutusmetodi. Kuulostaa aivan älyttömältä, mutta toimii!

että vika on äidissäsi, ei sinussa tai kiloissasi. Totuus on, että vaikka laihduttaisit itsesi ihannepainoosi, et kelpaisi hänelle vaan sitten hän alkaisi nälviä jostain muusta asiasta. Hän yrittää siis nostaa omaa itsetuntoaan painamalla sinua alas - luultavasti juuri siksi, koska olet nuori ja hän taas vanha. Törkeää häneltä lisäksi vielä haukkua ystäviäsikin. En ymmärrä tuollaista käytöstapojen puutetta. Onko ystävilläsikin huono itsetunto? Eivätkö he voisi joskus sanoa äidillesi suoria sanoja, jolloin myös itsekin rohkaistuisit ja sanoisit asiat aivan suoraan (siis sen, miten lapsellisesti ja röyhkeästi äitisi käyttäytyy ja että sinä saat todella hävetä häntä etkä siksi esim. halua tavata häntä tai esitellä hänelle ystäviäsi). Mielestäni ei kannata ryhtyä tunnepohjaiseen kinaamiseen vaan ihan miettiä valmiiksi, mitä hänelle seuraavan kerran sanot ja ladella sitten rauhallisesti totuuksia äitisi käytöksestä.

sanoa, että olen tyhmä ja lapsellinen, eikä minulla ole mitään käsitystä oikeasta elämästä, kunnes oikeasti vittuunnuin 36 vuotiaana ja mainitsin, että älykkyysosamääräni on 136, olen lukenut kaksi yliopistotutkintoa ja olen saman ikäinen kuin äitini oli tehdessään viimeisen lapsensa. tämän jälkeen kysäisin mitä äiti on elämässään saanut aikaiseksi.

olihan se törkeää, mutta oikeasti olin kuunnellut tuota 36 vuotta vastaansanomatta _koskaan_.

eikä tuo ollut edes pahinta mitä äitini on tehnyt. hän on saanut minut 16-vuotiaana, eikä ole koskaan tainnut itse kasvaa aikuiseksi. hän on kaksi kertaa "testannut", josko poika-/miesystäväni ovat minulle uskollisia menemällä heidän kanssaan sänkyyn. no, eivät olleet. toisen kanssa olin seurustellut kuusi vuotta, toisen kanssa onneksi vasta puoli vuotta. sen jälkeen en ole mielelläni miesystäviäni hänelle esitellyt, vaikka tiedänkin, että pettäminen on ollut yksinomaan miesten päätös - vaikkakin houkuteltuna. nykyisen mieheni kanssa olin kuusi vuotta, ennen kuin edes kerroin seurustelevani kenenkään kanssa, saati, että olimme menneet kihloihin tai naimisiin.

Etkä kyllä ollut pätkääkään törkeä

että mulla on sitten aika ihana mutsi. Voimia teille, joilla ei ole.

Ota tavaksi kuittailla sille takaisin, sano että "on sullakin toi ahteri tainnut levitä, sohvallako oot istunut", vaikkei oikeasti edes näyttäisi siltä. Ilmeisesti hän ei itse halua kuulla kommentteja ulkonäöstään ja purkaa pahaa kroppaoloaan sinuun ja muihin. Rupea siis palauttamaan sitä paskaa takaisin, eli heti kun äitisi sanoo jotain ei-toivottua, lataa samalla tavalla takaisin. Ehkä se jossain kohti tajuaa, ettei ole kiva kuulla kaikenlaista paskaa.



Minulla on yksi sukulainen, joka AINA kommentoi asuntomme "tavaran määrää". Meillä ei ole yhtään sen enempää tavaraa kuin hänelläkään, kotimme on aina siisti ja ainoa epäjärjestys on koululaisen läksykirjoja olkkarin pöydällä tai tulevan vauvan tavaroita pesupinoihin lajiteltuina tms. normaalia. Silti hän aina meille tullessaan kommentoi tavaran määrää. Vituttaahan semmoinen. Koitan olla kuulematta tai sitten sanon takaisin ja kysyn esim. että "no mikäs tavara laitetaan tänään pois" tai "miltäs sun varasto näyttää, meillä on ihan tyhjänä" tms.

Sit vois kanssa kommentoida jotain tyyliin "onpas sulla ruvennu kasvonpiirteet roikkumaan, pitäsköhän sun käydä kohotusleikkauksessa ennen ku kaikki toivo on mennyt?" tai "Harmaa hius, hyi!" ja nyppäät jonkun karvan sen päästä. Sit voisit kans joskus ruveta "ajatuksissas" tuijottamaan sitä ja sit ku se huomaa, niin huokaat "voi ku susta on tullu jo niin VANHA".



Terveisin,

toinenkin äitinsä haukkuma läski

sitähän tuollainen puhetyyli on.

Jos olet sanonut suoraan ja selkeästi, että et kaipaa kommentteja ulkonäöstäsi, suosittelen että aina kun alkaa tulla tyhmää juttua painosta ym. niin alat *erittäin* kovaan ääneen laulaa jotain laulua. Jokin lasten rallatus esim. käy hyvin. Ja tee se myös julkisella paikalla. Lopeta sitten heti kun äitisi lopettaa puheenaiheen, ja alota uudestaan kun hän aloittaa. Melko pian nämä keskustelunaiheet jäävät pois, tämä on eräänlainen pavlov-koirakoulutusmetodi.



Kuulostaa aivan älyttömältä, mutta toimii!

Kirjoita äidillesi kirje. Laita siihen, että äiti on sinulle rakas, mutta jos hän ei muuta käyttäytymistään sitten sinun pitää muuttaa jotain. Ja tällä erää se ei ole painosi, vaan se kuinka usein tapaat äitiäsi. Kerro hänelle, että ymmärrät hänen tarkoittavan hyvää, mutta tämä on sinun henkilökohtainen asiasi, etkä tarvitse muiden kommentteja. Lisää vielä, että jos joskus tässä asiassa tarvitset apua äidiltäsi, niin pyydät sitä sitten. Lisäksi vielä kerro, että sinun ystäviesi mielen pahoittaminen on enemmän kuin ikävää. Ja lopuksi pyydä äitiäsi vastaamaan kirjeitse. Jos ei tepsi, niin sitten äiti vaihtoon!

sanoa, että olen tyhmä ja lapsellinen, eikä minulla ole mitään käsitystä oikeasta elämästä, kunnes oikeasti vittuunnuin 36 vuotiaana ja mainitsin, että älykkyysosamääräni on 136, olen lukenut kaksi yliopistotutkintoa ja olen saman ikäinen kuin äitini oli tehdessään viimeisen lapsensa. tämän jälkeen kysäisin mitä äiti on elämässään saanut aikaiseksi.



olihan se törkeää, mutta oikeasti olin kuunnellut tuota 36 vuotta vastaansanomatta _koskaan_.



eikä tuo ollut edes pahinta mitä äitini on tehnyt. hän on saanut minut 16-vuotiaana, eikä ole koskaan tainnut itse kasvaa aikuiseksi. hän on kaksi kertaa "testannut", josko poika-/miesystäväni ovat minulle uskollisia menemällä heidän kanssaan sänkyyn. no, eivät olleet. toisen kanssa olin seurustellut kuusi vuotta, toisen kanssa onneksi vasta puoli vuotta. sen jälkeen en ole mielelläni miesystäviäni hänelle esitellyt, vaikka tiedänkin, että pettäminen on ollut yksinomaan miesten päätös - vaikkakin houkuteltuna. nykyisen mieheni kanssa olin kuusi vuotta, ennen kuin edes kerroin seurustelevani kenenkään kanssa, saati, että olimme menneet kihloihin tai naimisiin.