Miksei lapselle saa antaa vaatteita yms, mitä lapsi pitää tärkeänä?

ollaan sitä mieltä, että vanhempien tehtäviin kuuluu kustantaa lapsille kaikki tarvittava. Mukaanlukien sen mitä lapsi itse kokee tarvitsevansa vaikkemme me vanhempina näkisikään sitä nii tarpeelliseksi

Kiiakatriina saa kyllä välillä lahjaksi vaikka kaupunkireissulta jonkun turhakkeen, kuten topin ai vastaavaa. Koska tykkään ilahduttaa lastani :-)

Nyt taantuman aikaan ostavat lapsilleen merkkivaatteita osamaksulla kun muuten ei ole varaa. Eihä sitä toki voi sille pikkupekalle sanoa, että äitillä ei ole varaa, pekalle voi tulla paha mieli.

rituaaleja, jotta olisin saanut vanhemmiltani jotakin. Ihan hyvä ja ahkera sekä ennen kaikkea empaattinen musta on tullut. Erittäin helppoa on luopua jostakin jonkun toisen hyväksi.



Olisikohan niin, että nämä, jotka eivät saa ilman jotakin astianpesukoneen tyhjentämistä sisäistävät vääränlaisen antamisen ja saamisen kulttuurin...eli antaminen tapahtuu aina jonkin itselle saatavan hyödykkeen kautta...

Nyt taantuman aikaan ostavat lapsilleen merkkivaatteita osamaksulla kun muuten ei ole varaa. Eihä sitä toki voi sille pikkupekalle sanoa, että äitillä ei ole varaa, pekalle voi tulla paha mieli.

siitä, että käyttää lapsen haluamaa kasvatuksen välineenä. Eli ei anna siksi, ettei kasva lellitty tai ahne. Väitän, että tuossa kuten niin monessa muussakin kasvatukseen liittyvässä asiassa, pätee paradoksi.

Ap

että kaikkien lapset naukuvat että "niimmutku kaikilla muillakin on, kaikki muutkin saavat" eikä se oikeasti ole totta. Yksi saa jotain ja toisella on jotain muuta, mutta se muuttuu helposti sellaiseksi "miks mä en IKINÄ ja kaikki muut AINA" -marinaksi kun lapsilla ei ole suhteellisuudentajua.



Tietysti meidän lapsilla on ihan normaalisti tavaroita ja huvituksia, mutta en pidä järkevänä lähteä jo pienestä pitäen siihen sosiaaliseen kilpaan että pitäisi aina olla kaikki mitä naapurillakin.

eikä todellakaan ole varaa eikä järkeä ostaa kaikkia turhakkeita joita lapset kinuaa. Esim. leluja ostetaan yleensä jouluna ja synttärinä, joskus harvoin muuten joltain reissulta tms.



Teineille en osta uusia kännyköitä siksi että uudempia malleja on tullut markkinoille ja pakko on saada.



Meillä on se tilanne, ettei aina varaa ostaa niitä välttämättömyyksiäkään. Mutta aika usein hellyn kun näen miten joku ihastuu johonkin vaatteeseen tai leluun oikein kovasti. Jos silloin on varaa.

Meillä ei ole ollut koskaan tuollaisia keinotekoisia rajoja l. lapset ovat saaneet silloin kun ovat halunneet. Ovatkin sitten halunneet oma-aloitteisesti antaa osan kuukausirahoistaan hyväntekeväisyyteen ja kovasti nauttivat antamisesta muutenkin:))



Meillä on ajanut tuo eettinen kasvatus ilmeisesti saman asian, kuin joillakin materiaan keskittyvän kieltäminen/rajoittaminen.



Mutta kuinka kieltämällä/rajoittamalla sisäistyy syvempi ymmärrys ja merkitys suhteessa haluamiseen ja materiaan yleensäkin...?



Näemme ympärillämme paljon aikuisia, jotka hankkivat uusimpia puhelimia, uusia autoja yms. tavaraa, mikä on surheessa suoranaista pröystäilyä: rajatonta meininkiä.



...jatkuva dialogi ja kasvattajan itsearviointi parempi keino...

asiaa voi lähestyä myös siltä kannalta että ei kannata materialismia tai uskonnollisista syistä haluaa pitäytyä vähässä.

niin me olisimme konkurssissa.

Varsinkin tuo 5-v haluaisi joka_kauppareissulta jotain.

asiaa voi lähestyä myös siltä kannalta että ei kannata materialismia tai uskonnollisista syistä haluaa pitäytyä vähässä.

Kun lapsena saa, niin tavarasta ei muodostu lian tärkeätä. En tarkoita tässä sitä, että jos halutaan jotakin yltiöpäisiä merkkivaatteita koko ajan...tuolloin on varmaan perheen muissa arvoissa jotakin vialla, jos lapsi/nuori kiinnittyy noin materialistseen kulttuuriin...

Kritisoin tässä ennen kaikkea sellaista kasvatustapaa, missä lapsen pitää suorittaa jotakin, ennen kuin saa haluamansa.

Itse haluan välittää lapselle suhtautumistavan, missä antajalle riittää palkinnoksi saajan ilo:))

Ja kuten laitoin...meillä lapset pysyvät kohtuudessa ja ovat harkitsevia, kun tietävät että jos jokin on heille todella tärkeätä he se saavat.Eivät koskaan kinu.

Lapset halusivat jopa luopua lihan syönnistä, vaikka siitä pitivätkin kovin...ja tuo lasten vapaaehtoinen ja oma-aloitteinen kuukausirahasta osittainen luopuminenkin puhuu mielestäni tällaisen lähestymistavan puolesta..