Mikä mättää kun ystävän kanssa olosta ei tule enää hyvä olo:-(

Mutta nyt hän on taas vuosien ajan ollut mulle tosi tärkeä. Ei uudet tuttavuudet niin vain syvene.

Meillä ikävä kyllä loppui yhteydenpito. Toisaalta olen helpottunut, sillä kolme vikaa vuotta olivat ihan tuskaa, aivan kuin hän olisi koko ajan kiusannut ja piikitellyt minua. Ne kerrat, jolloin koin iloa ystävyydestämme, voi laskea yhden käden sormilla. Lähes jokaisen tapaamisen tai puhelinsoiton jälkeen vähintään loppupäivän pyörittelin hänen piikkejään päässäni ja välillä itkinkin, miten hän voi tehdä sellaista. Tyyli oli juuri tuo: hän on töissäkäyvä ja minä vaan pykään maailmaan lapsia, olen tällainen tyylitön jne. Kerroin hänelle, etten enää tällaista menoa jaksa ja siihen se sitten loppui. Hän ei halunnut tsemata enempää.

Ystäväsi on kateellinen sinulle siitä, että sinulla on perhe. Näin se vaan on... Usko pois. Kateellinen on ja siksi käyttäytyy noin...

jotka olen myös tuntenut lähes koko elämämme.

Kuitenkin, vaikka läheisiä ystäviä keskenään olemmekin, meillä on ihan omat elämät ja suhtautumiset ja mielipiteet, joten olen tarkoituksella ohittanut sellaiset aiheet, joissa olemme eri aaltopituuksilla juuri sen kaverin kanssa (vakavissaan kasvatuksesta keskusteleminen, vakavat keskustelut parisuhteista jne, jonkun kanssa voi puhua toisesta asiasta, ja toisen kanssa jostain muusta).

Tietenkin on kurjaa ja väärin jos toinen tarkoituksella käyttäytyy ylimielisesti tms, ja itse olen sellaista kokenut lähinnä pikkujutuissa vitsin varjolla, ja välillä meidän peli-illoissakin meneekin joltaikulta hetkellisesti hermot :)



Ehkä kannattaa ottaa väliä hetkeksi, jos oikeasti ei tule hyvä mieli nähdä kaveria? Minä olen muutamaan kertaan " saanut tarpeekseni" , mutta jo sitten jonkin ajan kuluttua taas haluaakin tehdä ystävien kanssa kaverijuttuja!

Ehkä sitten myöhemmin kun/jos ystäväsi perustaa perheen palaatte taas yhteen.

ystäväsi on vain vilpittömästi onnellinen omasta asemastaan. Siskoni on tällainen, shoppailee, bailaa, hyvässä duunissa. Kertoo kenen kaikkien kanssa on tekemisissä ja kenen julkkiksen tai isopomon kanssa tällä viikolla istuttiin baarissa.



Ei hän sitä tahallan tee, se on hänen elämäänsä ja hän on siitä ylpeä. Isosiskona tietysti ymmärrän miten häilyvää moinen onni on, mutta antaa hänen olla vielä hetki pilvilinnassaan, valitettavasti elämä jossain vaiheessa opettaa naisille nöyryyttä (lue: kun lapset tulee:) )

Satuin lukemaan jostain että hyvän ystävyyden mitta ei ole sen pituus vaan laatu ja että hyvä ystävyyskin voi aivan hyvin päättyä

kuulostaa ikävä kyllä tutulle. Olen itsekin joutunut viime aikoina miettimään, että miten ylläpitäisi parhaiten vanhoja ja pitkäaikaisia ystävyyssuhteita, kun elämäntilanteemme ovat muuttuneet aivan erilaisiksi. Minä olen menossa naimisiin ja haaveilen omasta perheestä, kun taas ystäväni elelee sinkkuna. Tiedän vielä senkin, että ystäväni haluaisi kovasti löytää hyvän miehen ja vakiintua, mutta kun hyviä miehiäkään ei tunnu löytyvän. En tiedä pitäisikö näin edes ajatella, mutta välillä joudun oikeasti miettimään kaksikin kertaa mitä kaikkea viitsin kertoa tälle ystävälleni meidän tekemisistämme. Niin ja sitten kun oma elämä pyörii niin vahvasti " meidän" ympärillämme, niin tuntuu, että välillä kun kertoo suunnitelmistaan tai tekemisistään, niin ne alkaa aina niin, että me tehtiin tai me suunniteltiin tai me haaveillaan jne. Toivoisin kovasti, että tämä paras ystäväni löytäisi myös ihanan miehen ja rakastuisi. Olen nimittäin jo yhden ystävän menettänyt, kun hän ei ymmärtänyt, kuinka vakavissamme me olimme kun aloimme seurustelemaan ja kuinka paljon aikaa minä halusin oman kullan kainalossa viettää. Ikäviä tilanteita...

On tuttu ilmiö. Mulla ystävät hienoissa töissä maailmalla ja vapaa-aikaa vietetään milloin sukeltelemalla, milloin vuorikiipeilemällä ja aina vain eksoottisemmissa paikoissa. Kerro siinä sitten tästä pienestä elämästä ja lasten pikku toilailuista. Siitä seuraa hymähdys ja hiljaisuus.