Lapsen synttärit arki-iltana
9v. sukulaislapsen synttäreille tuli kutsu ja en voi ymmärtää ajankohdan valintaa.
Synttärit arki-iltana klo 18! Meillä lapset alkaa jo rauhoittumaan tuohon aikaan iltahommiin, ovat nukkumassa viimeistään klo 19.30. Aamulla on herätys 6.30 kun menevät päivähoitoon. Ja kyllä kai koululaistenkin pitää mennä ajoissa nukkumaan?
Asuvat vielä 25m päässäkin meidän kotoa, että kotimatkaankin menee aikaa.
Väliinkään ei juhlia oikein voi jättää kun on niin läheinen sukulainen kyseessä kuitenkin ja jos ei mennä niin vetää palkokasvin syvälle nenään, kokemusta on.
Ymmärrän että pitäisi vaikka kavereille juhlat iltapäivällä oikeana päivänä mutta että sukulaisten pitää sitten noin myöhään tulla? Eikä olla noista sukulaisista edes ainoita joilla pieniä lapsia.
Itse siirsimme oman lapsemme synttäreitä heille paremmin sopivalle päivälle, heidän pyynnöstään eivätkä edes sittenkään tulleen ja sitten vielä tekevät näin itse?
Kommentit (28)
joskus voi pikkasen joustaa. Menette heti 18 ja lähdette vaikka viimestään 19.30. Lapset on sitten seuraavana aamuna pikkasen väsyneempiä mutta mitä sitten.
Juhlat oli 17.30-19.30 eikä kukaan urputtanut myöhäisestä ajankohdasta. Kaikki kutsutut pääsi paikalle. Ihme nipoilua ap, joskus vois joustaa tiukoista aikatauluista.
Menisin juhliin, lähtisin 19.30 ja ottaisin (siis jo kotoa) iltapalaleivät autoon mukaan. Jos nyt juhlien jälkeen iltapalaa tarvitsevat. Kotona sitten suoraan hampitten pesuun ja sänkyyn.
aika on varmaan la tai su klo 12 tai 13 mitä juhlia myös monesti on, pienemmillä päikkäriaika. Juhliin vaan, ei yks ilta haittaa vaikka menee tuntia myöhemmin nukkuun! Ja jos sit nukahtaa jo autoon niin suoraan sänkyyn.
että pitää elää orjallisesti aikataulujen mukaan ja puolenkin tunnin heitto on jotain kamalaa.
toinen nipo:))
ymmärrän hyvin sua! minä voisin olla jopa niin ilkeä että antaisin vetää palkokasvin nekkuun;) Minkä ikäiset sun omat lapset on?
olette jo kotona ja suoraan hammaspesulle. Ei pitäisi kamalan myöhään mennä.
myöhemmin nukkumaan... Ja ajattele jos vielä iltapalakin myöhästyisi, eihän nyt siitä mitään tulisi, lapsi parka kärsisi loppuelämänsä kamalista traumoista! Ei, kyllä nyt jätätte menemättä että ette pilaa lapsi-paran elämää ihan täysin.
Vai eikö lapsi saa syödä synttäreillä mitään?
Ei nuku enää päiväunia koskaan, joten on jo tosi väsynyt illalla tuohon aikaan. Aamullahan on noussut jo 6.30 joka tapauksessa.
Ei varmasti ole oikein yhteistyökykyinen synttäreillä ja kun siihen vielä lisää sokeriset herkut ja kaikenlaisen riekkumisen niin hohhoijaa.
Nukahtaa sopivasti autoon mennessä tai tullessa niin ei nuku koko yönä ja aamulla taas 6.30 ylös.
Meillä on lasten synttärit olleet aina viikonloppuisin ja koko päivä on varattu juhlimiseen, vieraat tulee silloin kun heille parhaiten sopii.
Ehkä meillä on synttäreiden aikaan vaikka oksennustauti tai jotain.
lasten synttärit viikonloppuihin, täytyy kutsuja tehdessä huomioida myös vieraat! Minä ainakin mietin etukäteen että ketä on kutsuttu, minkä ikäistä porukkaa jne. Ihan oikeesti voit olla oksennustaudissa;)
Musta viikonloppukutsut on kamalia. Silloin on muutakin puuhaa enkä halua varata koko päivää jonkun tuttavan kutsuihin.
Eihän ole pakko mennä, jos aika ei sovi, mutta et voi siitä järjestäjää syyttää. Joustavuutta soisin, suthan on kutsuttu, siis kutsuttu hyvää tarkoittaen. Miten siitäkin voi valittaa! Käykää pikaisesti tai lähettäkää onnittelukortti, mutta älä vlita äläkä valehtele!
kuin arki-ilta.
Me olemme viikonloput yleensä mökillä tai muuten reissussa. Ärsyttävää jos koko viikonlopun suunnitelmat pitää muuttaa yksien synttäreiden takia.
noi juhlat on tosi hankalia. Kun tulee töistä kotiin, tarhan kautta, klo 17, ei ehdi edes henkäistä, saati vaihtaa vaatteita tai syödä, kun jo pitää rynniä juhliin ja hetikohta lähteä taas ajamaan takaisin, että ehtii taas iltapuuhiin yms. Viikonloppuna ne on kaikki muutkin hommat tehtävä töissä käyvän ihmisen, niin nämä ja muutkin vierailut. Huoh.
viikonloput on pyhitetty perheelle ja yhdessäololle, kunnioittakaa sitä hyvät ihmiset! Monella arkipäivät on niin kiireisiä, että viikonloppuisin ihan oikeasti haluaa vaan olla ja rauhoittua! Ja kyllä ihan varmasti jokainen lapsi jaksaa yhtenä iltana valvoa myöhempään, se ei varmasti maailmaa kaada! Sit on seuraavana päivänä väsynyt, so what? Menee nukkumaan aikasemmin sitten.
Ihmiset reissaavat viikonloppuisin. Itsekin olemme joutuneet ilmoittamaan ettei lapsi pääse synttäreille, koska oli kauan suunniteltu sukulaiskyläily juuri sinä viikonloppuna. Arkena sentään ollaan pääsääntöisesti paikanpäällä. Minusta 17.30-19 on ihan hyvä aika arkisynttäreille, ei mene ilta liian myöhäiseksi. Jos lapsi haetaan päiväkodista klo 17, hänelle voi ottaa eväät autoon mukaan ja tuoda suoraan synttäreille.
saa syödä muuta kuin ituja. Sokeria! Hyi kauhistus, ei minun lapselleni!
Vai eikö lapsi saa syödä synttäreillä mitään?
Meillä on periaatteena ollut, että synttäreitä juhlitaan aina oikeana päivänä. Olipas sitten arki tai pyhä.
Mutta arkisin kyllä kelloa mietitään eli viimeksi oli 6-v synttärit tiistaina ja ne pidettiin 16.30-19.30. Suurin osa (lapsi)vieraista tulivat 17 aikoihin ja lähtivät sitten väsyneinä 19 jälkeen koteihinsa.
Lähdette kotiin vaikka 19.30 ja olette kotona ennen kahdeksaa, niin kyllä lapset pääsee riittävän ajoissa nukkumaan. Joskus voi myös joustaa omista aikatauluista.