Onko muita vanhanaikaisia paikalla? :) Eli joiden mielestä ensin mennään naimisiin,

mutta minäkin putkahdin maailmaan ensin



Ja vuosimallia 1971

mutta itse halusin tehdä juuri tuossa järjestyksessä.

edelleen niin.

ja olen huomannut että tämä on todellakin erittäin vanhanaikaista ajattelua!



Jokainen saa tehdä kuten tykkää, mutta itse ehdottomasti omalla kohdallani halusin näin päin.



Avoparien puolustuspuheita palstalla on ollut niin paljon, että kaipa minunkin on uskottava että avoparit osaavat järjestää paperiasiansa niin hyvin, että ovat aviopareja vastaavassa asemassa.

on selkeää ja helppoa

mutta on se viesti myös ulkopuolelle. Tosin tämä symboliikka on menettänyt viime aikoina merkitystään, mikä on sääli.

Pieleen mennyt ehkäisy, rahatilanne, muutto, vauvakuume... Elämä ei ole niin musta-valkoista. :)

Useita perusteluita, mainittu jo yllä. Sekä juridisia että arvoihin liittyviä.

eli ei rahatilanne haitannut:-)

eli lapset on tehty jo aikoja sitten, eikä aikomustakaan mennä naimisiin

Itse olen mennyt naimisiin v. 2002, tasan 9kk ennen esikoisen syntymää. Minun mielestä lapset syntyy vasta avioliitossa.

Ketään avoparia en tuomitse, mutta...

25 vuotta kimpassa, lapset jo isoja eikä olla edelleenkään naimisiin menossa :)

se kiva tehdä tuossa järjestyksessä.



Nyt olaan oltu yhdessä 10 vuotta ja lapsia on 2 kpl. Odottelen vielä sitä hetkeä, jolloin mies haluaisi naimisiin kanssani.

eli ei rahatilanne haitannut:-)

Eli ensin sitoudutaan kunnolla ja sitten ruvetaan perhettä kasvattamaan.



En ymmärrä näitä jotka hankkii lapsia ja sen jälkeen vielä pähkäilee että oisko tuo mulle se oikea vai ei, uskaltaisko mennä naimisiin vai ei...

ja sitten vasta lapsia ym. Itsestäni tuntui enemmän perheeltä, kun menimme naimisiin, vaikka olimme silloin vielä kahden.



En haluaisi mitään avolapsia tai äpäriä. Nämä kaksi ovat meidän perheen lapsia.

ajatella meneväni naimisiin, en löydä siihen syytä. Meillä takana 10 vuotta yhdessä ja kaksi lasta. Hyvä olla näin. Omat vanhempani ovat myös olleet aina avoliitossa. Miehen vanhemmat olivat naimisissa, mutta päätyivät avioeroon. Emme siis mieheni kanssa ole mistään oppineet, että naimisiin pitäisi mennä, jos perheen haluaa perustaa.

että aina kun palstalla kirjoittaa joku mamma että "ero tulossa, miten selviän lasten kanssa pienillä tuloilla" niin aina ensimmäinen vastakysymys on, että oletteko naimisissa? Jos vastaus on kyllä, kannustetaan heti että hyvä, kyllä te selviätte. Jos vastaus on ei, harmitellaan että miksi et vaatinut miestäsi naimisiin, avoerosta et selviä.

Nykyään "ajaudutaan" puolivahingossa asumaan jonkun kanssa ja -hupsista- yhtäkkiä onkin vauva tulossa.. Kun pari lasta on "vahingossa" ilmaantunut maailmaan ja yhteiselo ei olekaan enää niin auvoista lapsiperheen arjessa, niin keksitään, että pidetäänpäs huvin vuoksi häät, jos sillä saisi lisää viihdettä elämään. Sitten isipappa luovuttaa hunnuttautuneen morsiamen tämän pitkäaikaiselle avomiehelle ja kaikki amerikkalaiset hääperinteet pitää toteuttaa viimeistä piirtoa myöten. Parin vuoden päästä huomataan, ettei sittenkään sovittu yhteen, joten ero tulee...



"Vanhassa mallissa" harkitaan ensin perinpohjaisesti, haluanko todella rakastaa tuota ihmistä loppuikäni ja perustaa hänen kanssaan perheen. Rakastanko häntä vaikka emme koskaan saisikaan lapsia? Avioliittoon mennään vakaasti sitoutuen, ja lapset ovat toivottuja eivätkä vahinkoja.

ennen lapsia ihan vain siksi että kaikille osapuolille olisi nolompaa ja vaikeampaa erota avio- kuin avoliitosta.



Enkä tarkoita vain että suojelisin lapsia siltä ettei niiden isä niin helposti lähtisi kävelemään, vaan myös halusin suojella lapsia itseltäni - olen niin helposti kyllästyvää sorttia että en kaipaa yhtään mitään helpottavia tekijöitä miehen jättämiseen. Parempi kun mua hillitään vähän yhteiskunnankin taholta. Julkinen häpeä "turhasta" avioerosta (siis takana ei mitään kamalaa kuten perheväkivaltaa) oikeasti toimii yhtenä pelotteena mulle itselleni, varmaan miehellekin.



Emme ole nyt eroamassa emmekä olisi vielä eronneet vaikka olisimme avoparikin (naimisissa nyt 6 vuotta) mutta voisin kuvitella että sitten joskus kun olemme vielä paljon kyllästyneempiä toisiimme kuin nyt ero olisi helpompi ajatus avoliitossa.



Enkä tällä tarkoita etteivät avoliittolaiset olisi yhtä tosissaan liittonsa kanssa, päinvastoin monet ovat varmaan sitoutuneempia kuin minä, kun EIVÄT tarvitse sitä julkisen häpeän pelotetta.