Aikuisten rattaat

Välillä väsyttää. Silloin tarvitsen Aikuisten Rattaat.



Niissä voin maata.



Aina kun mulla on nälkä, mä huudan, ja sitten mulle annetaan ruokaa.

Kun mulla on jano, mä huudan, ja sitten mulle annetaan maitoa.



Sitten mua työnnellään eri paikkoihin eikä mun tarvitse päättää sitä,

mihin mennään. Mä voin vaan ihmetellä aina uusia maisemia.



Mun ei tarvitse miettiä mitään ihmissuhteita, raha-asioita eikä muuta turhaa.



Kaikki rakastaa mua ja ihan vieraatkin tulevat katsomaan mua, hymyilemään mulle ja jokeltelemaan mun kanssa. Niiden mielestä mä olen söpö, suloinen ja ihana.



Ja sitten kun musta tuntuu siltä, ihan milloin vaan, mä voin panna silmät kiinni ja ottaa nokoset.

Ja muut on aivan hiljaa, etten mä vain heräis, että mä saisin nukkua niin pitkään kuin haluaisin,

ettei mun missään nimessä tarvitsisi olla väsynyt tai onneton.



Kun mä makaan niissä rattaissa, mä muistan taas, miltä tuoksuu mäntysuovalla pestyt matot, meri ja kesä - ja nurmi sateen jälkeen.



Mä muistan, miltä tuntuu ensimmäinen ongittu kala ja suudelma salaa. Mä muistan, miltä näyttää linnunpesän reunan yli kurkkiva linnunpoikanen ja leppäkerttu kahdella pisteellä.



Ja miltä maistuu saaressa syödyt eväät.



Mä muistan myös, miltä kuulostaa lokkien kirkuna kesäaamuna ja isän hyräily sunnuntaisin.



Muistan taas, miten hauskaa on sorsien syöttäminen, kaarnaveneet, irtokarkit ja kummitusjuna, puhumattakaan ilmassa leikkivistä saippuakuplista.



Sellaset rattaat, Aikuisten Rattaat, tekisi mut nyt onnelliseksi.