voiko lapsen jättää kahdestaan isänsä kanssa puoleksi vuodeksi?

Riippumatta siitä kumman mukana lapsi olisi, hän joutuisi olemaan kokonaan erossa toisesta vanhemmastaan. Ei hyvä.

Jos kysessä on normaali kunnollinen isä, niin ei se varmaan ole ongelma, että lapsi olisi isänsä kanssa. jos hän siis töidensä päälle on valmis yksinhuoltajaksi toksi ajaksi, voi olla vähän rankkaa.



Oletko itse valmis jättämään lapsen ja olemaan hänestä erossa?

Miksi mies ei voisi jäädä hoitovapaalle ja lähteä lapsen kanssa mukaasi?

Tämä olisi kaikille parasta.

kyllähän siinä sinun ja lapsesi suhde auttamatta kärsii. Siis pärjäähän lapsi yhdelläkin vanhemmalla(esim. kuoleman tapaukset), mutta älä kuvittelekkaan että tämä pitää sinua äitinään kun palaat. Olet vain vieras täti siinä missä muutkin vieraat.

Niin, elikkäs meidän lapsi on 9kk vanha ja olen tähän asti hoitanut häntä kotona.

Suurinta osaa lapsista hoidetaan kotona vanhempainvapaan aikana eli tuo ei vielä ole kovin erikoista.

Kun olin yhteydessä työpaikalle, selvisi että meillä olisi luvassa eräs erittäin mielenkiintoinen projekti, jonka sijoituspaikka olisi ulkomailla (ei Euroopassa). Työ olisi erittäin intensiivinen puolen vuoden jakso ja juuri sellainen, josta olen haaveillut kauan. Olen vahva ehdokas tähän projektiin.

Eli olet jo päättänyt lähteä ja nyt meidän muiden pitäisi hurrata päätöksellesi?

Oletko itse valmis jättämään lapsen ja olemaan hänestä erossa?

että sun lapsi unohtaa sut, kun olet poissa? Mun yhdessä sukulaisperheessä kävi niin. Vanhemmat jätti lapsen isovanhempien hoitoon, kun tulivat takaisin, noin vuoden ikäisenä jätetty (muistaakseni) lapsi ei tuntenut enää vanhempiaan. Oli varmaan aika traumaattinen kokemus lapselle, ja todennäköisesti yhteydessä siihen, että tämä sukulaiseni sai myöhemmin parikymppisenä aivohalvauksen.

Sinun lapsesi unohtaa sinut, oman äitinsä. Tuon ikäiselle on valtava trauma joutua eroon äidistä, lapselle se on faktuaalisesti hylkäämiskokemus. Sinä hylkäisit lapsesi.



Lapsi ei pysty käsittelemään tuollaista pitkää eroa eikä kannattelemaan mielessäsi muistoa sinusta. Jos olet valmis lapsen hylkäämiseen kiinnostavan työn takia, siitä vain.

Saati nyt sitten lasta. Mutta tapansa kullakin.

mutta kestätkö itse sen, että lapsesi unohtaa sinut täysin puolen uoden aikana?

Olen itse ollut äidistä erossa 9kk vastaavan ikäisenä. Tokki suhde rakentui uudestaan, mutta kotoa lähdettyäni tunneside äitiin katkesi oudon vikkelään toisin kuin kavereillani. Oletan tämän johtuvan siitä, että äiti-lapsi suhde sai kovan kolauksen väärällä hetkellä. eikö se 0-3v ole se herkin aika??

aiheuttaa lapselle ikuinen trauma? Etkö ikävöisi perhettäsi puolen vuoden aikana?

[/quote]

Eli olet jo päättänyt lähteä ja nyt meidän muiden pitäisi hurrata päätöksellesi?

[/quote]

enkä kaipaa teidän hurraamisia, pyysin vain ihan mielipiteitä. Taustoitin tilannetta, joten ymmärrätte että en olisi lähdössä Tukholmaan osa-aikaduuniin tms.



Enkä myöskään tarkoittanut että olisi jotenkin erikoista hoitaa lasta 9kk ikään asti kotona. Kerroin vaan, että näin meillä on toimittu.



Meillä on kiinnitetty alusta asti siihen huomiota, että lapsella on kaksi vanhempaa. Eli minä äitinä en ole mikään "ensisijainen" vanhempi.



Ihan mielenkiinnosta, moni perhe elää niin että isä on eri paikassa. Onko se hyväksyttävämpää?

lopullisesti. Jättäväthän monet vanhemmat lapsiaan pitkiksi ajoiksi ja lopullisestikin...Lapsi pärjää yhden vanhemman taloudessa kyllä, ja vaikka nämä yhden vanhemman taloudet usein ovatkin äiti-lapsi-talouksia, onhan niitä yh-isiäkin.



Eri asia on sitten se, mitä puolen vuoden ero tekee sinun ja lapsen suhteelle, lapsen luottamukselle ja kiintymykselle sinua kohtaan jne. Lisäksi lapsi kärsii aluksi väistämättä lähivanhemman "hylkäämisestä". Jos sinä olet tähän asti ollut lapsen ensisijainen hoitaja ja aina kotona, totta kai hän kärsii, kun sinua ei sitten olekaan saatavilla.

Eli vastauksia kysymykseesi:

Selvuääkö lapsesi vain isän kanssa? Kyllä.

Selviääkö miehesi lapsen kanssa? Kyllä.

Kärsiikö lapsesi erosta? Kyllä.

Kärsiikö suhteenne lapsen kanssa? Kyllä.

Jättäisikö monikaan pienen lapsensa puoleksi vuodeksi yksin? Ei.



Sinä teet omat päätöksesi, mutta itselleni henkilökohtaisesti ajatus siitä, että asuisin puoli vuotta muualla kuin lapseni olisi lähestulkoon järjetön. Mikään työ tai tehtävä ei olisi minulle niin mielenkiintoinen ja haviteltava, että sen suoma tyydytys korvaisi ikävän ja syyllisyyden, jota kokisin ollessani lapsestani (ja miehestäni!) erossa. Ja on minulla omakin elämä sekä ura, joka on minulle todella tärkeä. Läheisyys lapseni kanssa on vain uraakin paljon tärkeämpi arvo elämässäni.

Minun mieheni oli 5 kk komennuksella pari vuotta sitten. Olin itse lasten (3 kpl) kanssa Suomessa tuosta ajasta 4 kk.



Lapset olivat tuolloin 7-, 5- ja 2½-vuotiaita. Varsinkin nuorimmaiselle ero isästä oli todella rankka eikä pystynyt käsittämään missä isä on. Joka ikinen päivä kun tulimme päiväkodista kotiin hän katsoi isänsä autoa joka seisoi pihassa ja riemastui - onkohan isi tullut kotiin. Uhmaikä ja isän ikävä olivat aika hankala yhdistelmä ja poika teki kaikenlaista tihutyötä ja oli tosi hankala tapaus. Pelkäsin tosissani lentomatkaa moisen riiviön kanssa, lähdimme 4 kk jälkeen viimeiseksi komennuskuukaudeksi miehen luokse kohdemaahan.



Lapsilla oli siis todella ikävä, minulla oli ikävä ja rankkaa ja miehellä oli todella kova ikävä.



Sinulla on niin pieni lapsi, että tosiaankin varmasti ensin ikävöi ja sitten unohtaa.



Itse en pystyisi lähtemään, mutta ymmärrän kyllä sinua ihan hyvin. Nyt jälkeenpäin ajateltuna tuo komennus oli miehen uran kannalta tosi ratkaisevan tärkeä ja varmaan yksi keskeinen syy miksi ei ollut kevään massiivisten YT-neuvotteluiden jälkeen pois potkittujen joukossa. Mutta siis todella rankkaa oli ja tuossa oli eroa vielä 2 kk vähemmän kuin sinulla tulisi olemaan.



Miksi tosiaan isä ei voi jäädä hoitovapaalle ja lähteä mukaan?

luin juuri agatha christien elämänkerran ja siihen maailmanaikaan oli ihan yleistä että vanhemmat meni miten meni ja lapsi oli lapsenhoitajan huomassa. esim. tämä rouva lähti muitta mutkitta maailmanympärysmatkalle kun tilaisuus tuli, vuodeksi siis, ja taapero jäi nannyn kanssa. ja vaikka suri palatessaan että lapsi ei tuntenut niin loi sitten suhteen aina uudelleen. ja tämä yksi matka ei siis ollut ainut pitkä poissaolo. hurjaa, mut tää läheinen äiti-lapsisuhde on todellakin vain ihan lähimenneisyyden luomaa.

jos ei tapaa, lapsella on käytännössä vain yksi vanhempi. Lapsella on tunneside häntä hoivaavaan vanhempaan. Jos sinä jätät hänet puoleksi vuodeksi, lapsi unohtaa sinut ja se on lapselle suuri trauma, suurin mitä noin pienen lapsen elämässä voi tapahtua.

Itselläni isä lähti vuodeksi ulkomaille töihin kun olin 7-vuotias. Voin sanoa, että sekin jätti jäljet enkä voi ymmärtää miten kukaan pienen lapsen vanhempi asettaa oman lapsensa prioritettilistan häntäpäähän omien elämystensä takia.



Kysypä keneltä tahansa lastenpsykiatrilta, olet aiheuttamassa lapsellesi vahinkoa. Sinä olet jättämässä hänet, poistut vapaaehtoisesti tämän elämästä. Kyse ei ole siitä että lapsella on kaksi vanhempaa, vaan siitä että itse olet luopumassa asemastasi lapsen elämässä.



Luepa mikä tahansa kiintymyssuhdetta käsittelevä kirja tai artikkeli.

Mutta oikeesti, jos lähdet ulkomaille puoleksi vuodeksi se on todella traumaattinen hylkäämiskokemus lapsellesi. Puoli vuotta on todella pitkä aika pienelle lapselle, hän ei edes muista sinua kun palaat.



Työprojekteja tulee aina lisää, mutta sun lapsi on pieni ainoastaan kerran. Nämä muutama vuosi on koko sun lapsesi lapsuus ja niistä muistoista ammentaa koko loppuelämänsä.



Toivottavasti tää oli provo.

ja lapsen kanssa mukaan. Sen kuuluu kyllä järsjestyä miehen töistä ilman ongelmia. Mun mies on nauttinut nyt erittäin paljon lapsen hoidosta, kun menin lapsen ollessa 9kk. takaisin töihin ja mies jäi kotiin.

Saat asian kuulostamaan siltä, kuin olisi pilvin pimein perheitä, joissa isä on puoli vuotta putkeen jossain muualla. Itse en henkilökohtaisesti tunne ainoatakaan tällaista perhettä, ja tälläkin palstalla saa hyvin voimakkaan kuvan emansipoituneesta perhe- ja parisuhde ajattelumallista, jossa mammoille on ongelma jopa se, että vauvaperheen isä haluaa lähteä viikonlopuksi tai viikoksi jonnekin ilman perhettä!



Kyllä ammatit, jotka vaativat pienen lapsen vanhemmalta noin pitkiä täydellisiä poissaolojaksoja, ovat POIKKEUKSELLISIA ja yleensä se leimaakin sitten perheen arkea ja dynamiikkaa. Ei niillä lapsilla, joiden iskä on puoli vuotta putkeen poissa, olekaan isäänsä samanlainen suhde kuin äitiinsä. Äiti heidät kasvattaa ja isä on "vieraileva tähti".

Ja yleensä se ensisijaisen vanhemman rooli ei vaihtele. Teidän tapauksessanne SINÄ olet hoitanut lapsen ensisijaisesti kotona, ja yllättäen sinä oletkin poissa. Minusta tällä ei ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa.



Minusta on selvää, että jos kaiken aikaa läsnä ollut vanhempi onkin yht'äkkiä pois, lapsi kärsii aikansa. Minusta on myös selvää, että noin pitkä poissaolo hyvin pienen lapsen luota vaikuttaa lapsen ja vanhemman kiintymyssuhteen kehitykseen pitkälläkin aikavälillä. On aivan sama, tekeekö päätöksen näin pitkästä poissaolosta perheen isä vai äiti. JOTAIN se kuitenkin kertoo tämän isän/äidin arvomaailmasta ja kiintymyksestä lapseensa. Etenkin jos kyseessä ei ole mikään taloudellinen tai muista olosuhteista johtuva välttämätön PAKKO lähteä.

taitaa olla niin, että joko me selvitetään mahdollisuus, että mies tosiaan lähtisi matkaan ainakin osaksi aikaa (esim ekat kolme kk ja loput lapsi viettäisi au pairin seurassa minun kanssani samassa maassa) tai sitten jätän koko reissun väliin.