Mikä on ollut kamalin tunne elämässäsi?

Kun näin poikaystäväni kuolevan.

sitten tulee mieleen se kun kuulin sairastavani selkärankareumaa joka on viimeaikoina ollut tosi kivuliasta.

Vierailija:

kuulin mieheni kuolleen. Sitä tunnetta en ikinä unohda. Kutsuin kolme lastani luokseni, kerroin asian ja sen jälkeen huusimme kaikki :-(

Ensimäinen yö oli aivan kauhea: kaksi vanhinta valvoivat kanssani melkein koko yön. Rintaa puristi ja koitin tajuta tapahtunutta. Mitä meille käy, kuinka pärjään, mitä, mitä, mitä...

Etkä kuulu " ydinperheeseen" vaan oletkin ollut se ulkopuolinen.



Tunne siitä, miten olen ymmärtänyt kuinka minua onkaan inhottu ja vihattu omassa lapsuudenkodissani. Muistot ja teot vuosien varsilta ovat painuneet mieleen ja tulevat edelleen välillä esiin.



Äitini ei ole tietoinen asiasta edelleenkään. Mitään ei koskaan tapahtunut, jos hän oli samassa huoneessa.

Enkä ole vain kertonut, koska olen tuntenut jollain tavoin silloin syyllisyyttä tapahtuneista. Enkä enään viitsi kaivaa vanhoja asioita.



Ihminen joka on silloin ollut maailman hirvein on kuitenkin vuosien saatossa muuttunut todella paljon ja lasten mielestä vaari on ihana.



Välillä kuitenkin pelkään että isäpuoleni kohtelee lapsiani samalla tavalla, kuin minua silloin ja olen jollain tavoin aina varuillani sen asia suhteen.

Mulla on astma ja olen saanut kerran elämässäni sellaisen kohtauksen, jota en vähällä unohda, vaikka tapahtumasta on jo aika kauan.

Harrastan kansantanssia, vaikkakin nyt pidän tuosta taukoa vauvan takia, ja meillä oli pari vuotta sitten keväällä esitys, pahinpaan siitepöly aikaan (mille olen myös allerginen) ja tanssimme hiekka-alustalla, joka tietty pöllysi. Meillä oli helkkarin pitkä esitys (jotain 10-15 minuuttia) ja mulla oli sellainen pari, joka ei osannut ollenkaan tanssia ja jonka kanssa oli todella raskasta tanssia. Joten soppa oli valmis.

Puolessa välissä esitystä kohtaus iski ja mä tunsin tukehtuvani siihen paikkaan ja mä aloin näkemään jo tähtiäkin. Onneksi meidän ohjaaja oli nähnyt tilanteen ja ryntäsi paikalle ja itse pääsin istumaan. Onneksi kohtaus meni aika nopeasti ohi lääkkeellä, mutta tuota tunnetta en kyllä unohda koskaan.

Kauhea tunne, kun ns. äiti yrittää hukuttaa sinua kun vahingossa olet mennyt liian syvään veteen ja räpiköit hukkumaisillasi. Huokaat jo helpotuksesta kun näet äitipuolen " rientävän apuun" . Mutta ehei, hän rupeaakin raivosta kiehuen kerta toisensa jälkeen painamaan sinua väkisin veden alle opetukseksi siitä, että menin liian syvään veteen. Vieläkin sydän alkaa hakata ja tulee pala kurkkuun :(

Seuraavana päivänä äidinkielenopettaja sanoi, että yksi aihevaihtoehto on kirjoittaa " siitä eilisestä onnettomuudesta koulun edessä" (ei tiennyt mitä oli tapahtunut eikä sitä, että se oli äitini).

Muistan vaan joskus kuulleeni ihan saman jutun.

Ensin pahimpana mieleen tulee kun olin hävittänyt lapseni ja varma, että lapsi on jäänyt auton alle/hukkunut/kaapattu/yms.



Toinen on itseeni liittyvä viime kesältä. Minusta oli otettu koepaloja. Tulokset tulivat lopulta. Muistan senkin millainen ilma oli. Olin lasten kanssa ulkona, oli kuuma, lapset leikki vedellä. En uskaltanut ensin katsoa tuloksia. Lopulta kurkkasin kuoreen ja suljin sen. Lukiko sillä pahanlaatuinen?! Ainoa sana mikä osui silmiini. Odotin hetken ennen kuin uskalsin ottaa kirjeen pois kuoresta ja katsoa sitä. Tekstissä luki, että on solumuutoksia, mutta ei mitään pahanlaatuista.

Ensimmäinen oli, kun kuulin, etten todennäköisesti voi tulla ikinä raskaaksi.



Toinen oli, kun kesken adoptioprosessin luulin olevani sittenkin raskaana.

että poikamme koulutaksi on jäänyt bussin alle. Puhui vielä oudolla, hiljaisella äänellä. Kylmät paleluaallot menivät koko kehon läpi. Onneksi sain tentattua mieheltäni ettei ollut tullut henkilövahinkoja. Meni järkytyksestä toipumiseen aika pitkään vaikka kaikki olikin loppujen lopuksi hyvin. Uusi järkytys tuli pari päivää myöhemmin kun oikeasti tajusin että huomattavasti pahemmat vahingot olivat hiuskarvan päässä.



Luulen että mieheni oppi että seuraavalla kerralla aloittaa puhelun tähän tyyliin; X on ihan kunnossa mutta hän joutui kolariin.... Toivottavasti ei tuollaisia puheluita tarvitse enää soittaa.

eli isoisä kuoli, anoppi sai halvauksen, kaveria lyötiin kirveellä.



Kaikkein pahinta on minusta aina se kun kuulee jotain eikä tiedä miten käy eikä voi itse tehdä mitään.

Sen koin sinä hetkenä, kun pomoni, jonka sijainen teoriassa olin, ilmoitti olevansa raskaana. En ole missään muussa tilanteessa revennyt sillä tavalla. Uutinen oli erittäin huono, koska olin silloin nuorena, kokemattomana esimiehenä työpaikkakiusaamisen uhri (muutamat alaiseni kohtelivat minua täysin ala-arvoisesti) ja koin pomoni ainoaksi tukijakseni. Enhän voinut kehenkään muuhunkaan tukeutua, kun olin itsekin esimies. Koin, että pomoni heitti minut elävältä susille. Sama kuin äitini olisi antanut minut lapsena adoptioon.

itseni kuolemasta.

minä sain puhelun mieheni isältä, joka löysi mieheni kuolleena sängystä. Minä ja lapset olimme lähteneet mummolaan ja miehen piti tulla parin päivän päästä perässä.

tuollaista! Toivottavasti saat kokea elämässäsi vielä mahdollisimman paljon hyvää!

Eikä siinä vielä mitään, mutta vauva lähes kuoli heti synnyttyään. Se ahdistava hiljaisuus synnytyssalissa,epätodellinen olo. Koko se päivä (ja lähiviikotkin, teholla hengityskoneessa yli kaksi kk), kaksi elvytystä, epätietoisuus miten vakavia aivovaurioita tullut jne..

hiipien saapuva hulluus.

Oma kamalin tilanne: ylipäätään riidat; riita hyvin läheisen siskoni kanssa. Väärinymmärryksestä johtunut karmea tilanne. emme riitele koskaan yleensä.

kyseessä on erityislapsi, joka ei saa tarvitsemaansa tukea eikä avustajaa ja joka päivä pelkään, mitä tapahtuu.