Kannattaako yittää päästä opiskelemaan lääketiedettä kun ikää on jo 35v.?

Jos ei siis rahasta ole kiinni. Minäkin lähden vielä yo:on, vaikka olen aloittaessani 34v. Nyt vielä olen mammalomalla, mutta sen jälkeen aloitan.

Sulla on vielä vuosikymmeniä työikää jäljellä, joten ei tosiaankaan ole liian myöhäistä.

Girl, go for it!

Ei ollenkaan mahdoton tehtävä ja jos oikeasti haluat sitä, niin töitähän ehdit tehdä vielä valmistuttuasi parikymmentä vuotta.



Eli mielestäni se ikä ei ole este - sinullahan olisi edessä pitkä yhtenäinen työura, kun varmaan vanhempainvapaat olet jo pois pitänyt.

Mun mies oli 28 kun aloitti lääkiksen, eikä todellakaan ole kurssinsa vanhimmasta päästä! Melkoisten matkojenkin takaa osa vanhemmista kurssikavereista reissaa perheen asuessa muualla. Joten siitä vaan!

joten äitiyslomia tms. ei ole enää tulossa. Opiskelun ja lapsiperheen arjen yhteensovittaminen on haasteellista, mutta jos on motivoitunut, niin uskon että siitä selviää. Eikä tertteis enää riekkua opiskelijoiden bileissä, vaan senkin ajan vois opiskella ;).



ap.

seiskassa.

Ja aika hyvin voi opiskelut rajoittaa ajalle 8-16 ainakin humanoidien tiedekunnassa, jonne minä menen. Lääkärillä on tietty vähän eri, kun on harjoittelua ja muuta, mutta ota tavoitteeksi, että teet päivisin aina kun pystyt ja illalla aikaa perheelle. Ja tosiaan nitä bileitä ei enää tarvi koluta.

T: 2

Lääkis on kuitenkin mukavasti organisoitu opiskelupaikka, päivät rajoittuvat toimistotyöaikaan eikä niin kuin monilla yo-aloilla että luentoja voi olla 8-20. Pakolliset päivystykset yms. tietenkin sitten asia erikseen. Lukuviikkoja yms. väljyyttäkin näyttää löytyvän, jotta kaikkia iltoja tai öitä ei tarvitse lukea!

Siis miten sun mies sun opintoihin liittyy?? Tai siis ymmärtäisin jos joku saisi yhtäkkiä päähänsä lähteä vaikka avustustyöntekijäksi 5 vuodeksi, mutta miksei miehesi sallisi sinulle uusia opintoja?? Millainen mies sulla oikein on, kun kieltäisi vaimoltaan oman kutsumuksensa seuraamisen? Toisaalta, mitä miehes vois muka tehdä, jos vaan päättäisit ruveta opiskelemaan uudestaan, ottais eron vai?? Hahhah, olis siinäkin syy!! :D

Mun mies sanoi ettei suostu ja sen ajan kun opiskelee niin saisi tienattua tasaiseen tahtiin rahaa (jota tuskin opiskelun jälkeen saisi takaisin).

ja hän oli asiasta vähän tuskastunut. Kun eka kerran otin asian puheeksi, tuhahti hän vain että " sulla on kaikki elämässä hyvin ja olet hyvin koulutettu, eikö sulle mikään riitä" . Ei kuitenkaan kieltänyt hommaan ryhtymästä, koska se saisi mut vaan pillastumaan.

Ostin jo pääsykoekirjankin ja olen sitä vähän alustavasti lueskellut ja mieheni vain hymyili kun sanoin vain mielenkiinnosta sitä selailevani. Työ on tärkeä osa mua ja jos en ole työhöni tyytyväinen se heijastuu koko perheeseen. Kuka jaksaa mennä töihin kymmeniä vuosia, jos joka aamu vituttaa. Mieheni puolesta voisin jäädä kotiäidiksi, mutta se ei sovi mun psyykelle. En ole ollut edes vanhempainvapaalla, vaan palannut töihi aina heti äitiysloman jälkeen. Rakastan miestäni ja lapsiani ylli kaiken, mutta se ei pelkästään riitä. En voi elää vain perheeni kautta, vaan mun pitää kuunnella myös itseäni. Huoh, olipa vuodatus!



ap.

koulutuksesi ja mitä teit työkses?

Kysyy kakkonen vielä, itse olin th, joten hei kaikki tutut jotka tunnistatte!

Siinä mielessä kysymys miehen " suostumisesta" on relevantti. Miehestähän tulisi perheen pääelättäjä pitkäksi aikaa.



Miettikää itse miten suhtautuisitte jos miehenne ilmoittaisi haluavansa opiskella ja joutuisitte luopumaan miehen säännöllisistä palkkatuloista.

Mutta musta vaikuttaa siltä, että ap:n perheelle ei koituisi kohtuutonta taloudellista haittaa opiskelusta...? Siis jos kerran kotiäitiyskin olis kerran miehen puolesta ok.



Minusta unelmia kannattaa tavoitella, jos siitä ei ole läheisille ainakaan kohtuutonta haittaa. Lue ihmeessä pääsykokeisiin täysillä, ehtiihän sitä sitten miettiä, saako/ottaako paikan vastaan ;) Sulla on tosiaan vielä ainakin 30 vuotta työelämää edessä, eli lääkärinäkin ehtisit toimia parikymmentä vuotta. Ei paha.

t. ap

en voi tehdä päätöstä yksin. Tiedän, että olisin mieheni elätettävänä, mutta taloudellisesti se olisi meillä mahdollista, koska mieheni on hyvätuloinen. Ja voisinhan tehdä töitä loma-aikoina. Sitä paitsi se olisi eka kerta, vaikka hän on monesti pyytänyt luvan " saada pitää musta huolta" , koska pidän tärkeänä pystyä maksamaan omat laskut oma osuus talolainasta, vaikka miehelläni on uomattavasti suuremmat tulot kuin minulla.



Lähinnä koputtelin tässä jäätä ja olin kiinnostunut muiden mielipteestä, vaikka ei muiden mielipiteillä loppupeleissä ole mitään merkitystä.



Kiitos kovasti kaikille mielipiteitään kirjoittaneille!



ap.

Aika opiskelijaluonne ap olet, kun olet jo kolmatta tutkintoasi hankkimassa. Hatunnosto!

luulin etten pärjää lääkiksessä ja opiskelin sairaanhoitajaksi. Halusin kuitenkin enemmän ja jatkoin opiskeluja, mutta en ollut vieläkään tyytyväinen. Tiedän sen johtuvan tästä alkuperäisestä haaveesta ja tiedän sen vainoavan mua lopun elämääni. Sen " tuskan ja ahdistuksen" kanssa on vaan opittava elämään tai opiskeltava taas.



ap.

että en pärjäisi yliopistossa, enkä edes koskaan hakenut sinne kunnolla, vasta nyt mieheni ihmetteli, mistä mulla moinen käsitys on ja käski kokeilla. Eiköhän sitä opiskelussakin pärjää, kun kerta sisäänkin pääsi ilman avoimen yo:n opitnoja tai valmennuskursseja...

Tsemppiä sulle pk:een lukemiseen, kyllä se siitä iloksi muuttuu, ja paksuksi kirjeeksi postilaatikossa :)

-2-