muilla samaa: en kohta jaksa 13veen tytön kanssa, oikeesti!?

Nyt stabiili vaihe, mutta katsotaan mitä ensiviikolla.

Jos ei ole tarvetta niin älä reagoi. Anna olla mahdollisimman paljon omissa oloissaan, kunhan läksyt ja muut perusasiat hoitaa. Ei esimerkiksi kannata alkaa vääntää mistään ruoasta (jos hän vaikka sanoo, ettei aio syödä niin olkoot) tai muusta vain häntä koskevasta asiasta (paitsi koulunkäynti jne).



Murrosikä on ailahtelevaa aikaa, eikä se välttämättä mene ohi vähään aikaan. Koita siis saada oma suhtautumisesi sellaiseksi että pärjäät, ja keskity muun perheen hyvinvointiin tyttären ohessa. Jos hän sanoo, että on todella paha olo niin ohjaa nuorispsykologille.. siellä tyttö saa tuntea olevansa kuultu ja se voi helpottaa. Kuitenkaan ei kannata mitään erityisdiagnooseja alkaa tekemään , sillä kaikki tuo on luultavasti aivan normaalia.

Itselläni oli 3 nuorempaa sisarusta. Äiti oli paljon töissä, aikaa vei nämä pinemmät, itse piti pärjätä ja huomiota sai vain kiukuttelemalla. Tai sitä huomiota ei muka halunnut, mutta kuitenkin kaipasi.



Eli mitä voit koittaa nyt íhan aluksi, on että vietät kahden tyttäresi kanssa aikaa. Ostoksille, syömään tai ihan mitä vaan tyttö tykkää tehdä. Ehdota ohimennen jotain ja älä tee siitä suurta numeroa.



Mutta murrosikäinen tarvitsee erityisen paljon aikaa ja huomiota ja jakamatonta huomiota!

eli jatkaa niin ku nyt teenkin. On vain niin raskasta, voin itse huonosti tästä tilanteesta. Tänään esim veljet 12 ja 16v teki jonkun ilmeen hänelle ruokapöydällä ja siitä sit rupesi huutamaan ja itkemään ja meni huoneeseen ja tuli syömään myöh tyhjään keittiöön. Yritin illalla jutella, mut taas sama lopputulos - huutoa, itkua ja käskee mut pois huoneesta. Onko pojilla muuten helpompi se murrosikä? tykkään et vanhin joka ysillä oli enemmän jankkaamista rajoista, muttei tämmöistä. Sekin helpottunut nyt kesän jälkeen. ap

Kysytkö päivistä, tunnetko hänen kaverinsa, tykkäätkö heistä?

Olen oikeasti aivan pulassa hänen kanssaan. Ja tuleva murkkuikä pelottaa tosiaan.

Tyttö on naama väärinpäin joka asiasta. Itkee ja on välillä ihan hysteerinen pienistäkin asioista.



Olen jo harkinnut ottaa yhteyttä perheneuvolaan. Milloin teidän kiukuttelevilla nuorilla huono käytös alkoi?

Tytöt on yleensä NIIN hirveitä murrosiässä ettei sitä voi edes verrata poikien ongelmiin.

Ja veljien naamanvääntely voi olla todella ärsyttävää etenkin jos vanhemmat ovat näiden puolella. Tytöllä on paha olla, tuntee epävarmuutta, kaipaa huomiota mutta kukaan ei ymmärrä eikä hän itse osaa pukea tunteitaan sanoiksi jne...

Vierailija:

eli jatkaa niin ku nyt teenkin. On vain niin raskasta, voin itse huonosti tästä tilanteesta. Tänään esim veljet 12 ja 16v teki jonkun ilmeen hänelle ruokapöydällä ja siitä sit rupesi huutamaan ja itkemään ja meni huoneeseen ja tuli syömään myöh tyhjään keittiöön. Yritin illalla jutella, mut taas sama lopputulos - huutoa, itkua ja käskee mut pois huoneesta. Onko pojilla muuten helpompi se murrosikä? tykkään et vanhin joka ysillä oli enemmän jankkaamista rajoista, muttei tämmöistä. Sekin helpottunut nyt kesän jälkeen. ap

-itkuraivokohtauksia ihan pikkujutuista. Väärä sana tai katse. Monissa sukujuhlissakin itkin ja raivosin kun joku kehtasi sanoa jotain " törkeää" .

-kukaaaaan, siis kukaan ei ymmärrä eikä tajua. Paha olo, itseäkin ihmetyttää omat niin kummalliset olovaihtelut. Huusin päästäkseni hoitoon johonkin laitokseen kun olo oli niin kaamea!

-kaikki on dramaattista, ikuista ja lopullista, muuta ei usko vaikka joku sanoisi, että " viiden vuoden päästä ajattelet toisin" . Poikaystävien kanssa tehtiin ikuisia lupauksia ja itkettiin, kaikki muu tuntui turhalta.

-Haluaa huomiota, mutta kukaan ei silti saa tulla lähelle=konflikteja.

-Rajojen kokeilua: karkasin kotoa monia kertoja, varastin vanhemmilta rahaa, join, tupakoin, rellestin, en käynyt koulua...

Mä olen omaa tyttöäni koittanut houkutella kahdenkeskisiin tilanteisiin, ja että lähdettäisiin kahdestaan jonnekin. Välillä saattaa lähteä, useimmiten ei. Autokuskiksi kyllä kelpaan. Ennen käytiin esim. koiraa lenkittämässä yhdessä, nykyään ei. Edelleen pyydän, mutta ei toista voi pakottaa, ja mä luulen että joku päivä se taas lähtee meidän kanssa lenkille?

Toisaalta taas noi, automatkatkin on ihan jees. Kyllä silloin aina vähän tulee puhuttua, ja huomaan että siellä taustalla on kuitenkin se sama tyttö kuin mikä ennen oli.

esim. tekstiviestit vois olla hyvä tapa lähestyä tai lappu keittiön pöydällä vain tyttöä varten.



Ota mukaan ruokakauppaan ja käykää syömässä pullat samalla reissulla tai osta tytölle jokin pieni lahja (vaikka lapaset tai joku lehti) silloin tällöin. Täysin pyytettömästi. Ei ole mitään kamalampaa, kuin se, että yrität ostaa tytöltä hyvää käytöstä.



Sano pojillesi, ettei siskoa kiusata YHTÄÄN, koska hän ei nyt sitä kestä. Myös oma aika isän kanssa on tärkeää.



Ehdota tytölle leffailtaa kotona tms. kavereiden kanssa. Älä tunge mukaan jos lapsi selvästi haluaa olla yksin/kavereiden kanssa.



Itsetuhoisuus ja puheet itsensä satuttamisesta tulee aina ottaa vakavasti.

Varmaan ihan riemusta kiljahdellen?

Esim. jos veljien kiusoittelut (vaikka sinusta harmittomia olisivatkin) painetaan villaisella. Uskon kyllä että muille on rankkaa kun olette varpaillanne koko ajan tytön kanssa, mutta kyllä se siitä vielä helpottaa jos välinne kuitenkin säilyvät ja jaksat osoittaa, että olet kiinnostunut siitä mitä hänelle kuuluu ja yrität pitää yllä keskusteluyhteyttä.

olin itse ' täyshullu' 13v murkku 6v sitten. En mä sinne kauppaan ois riemusta kiljuen lähtenyt, mut jos ois tosiaan voitu vaikka kahvilla käydä siinä samalla, niin olisin ollut iloinen (vaikken varmaan ois miltään Hangon keksiltä näyttänytkään...)

tosin itse en ollut tuollainen murrosikäisenä koska silloin oli tapana lasten olla taustalla ja mieluiten vähin äänin.



Meillä on samanikäinen tyttö kuin sinulla ap ja välillä on raskasta. Ollaan keskusteltu koska tyttö on itse hämmentynyt käyttäytymisestään ja olen selittänyt että tällainen irtiotto vanhemmista kuuluu asiaan.



Tyttöä on auttanut tieto siitä että on luvallista tuntea vihaa äitiä ja sisaruksia kohtaan ja välillä vihata aivan kaikkea. Hänellä oli suunnattoman paha olo siitä koska on aina rakastanut perheenjäseniä ja ykskaks on tullut ikäviä ajatuksia ja jopa vihantunteita meitä kohtaan.



Kokeile puhua tyttäresi kanssa.



Toki tilanne on ärsyttävä ja itse aina jaksa sitä mesoamista ja syytöksiä joilla ei ole katetta, huonoina hetkinään väittää että häntä kohdellaan eriarvoisesti, häntä ei ymmärretä yms. Ok hänellä on oikeus näihin tunteisiin mutta aina raivon laannuttua vaadin selittämään miksi koki asian niin kuin koki.



Yleensä selitys on se että olin niin vihainen ja en oikeasti tarkoittanut niin, haluaa myös tahallaan loukata muita.



Onneksi tyttö osaa ja haluaa pyytää anteeksi asiatonta käyttäytymistään. Olen huomannut että kuukautisten ollessa tuloillaan on raivo todella hurjaa mutta kun menkat alkaa niin parin päivän sisällä tilanne taas helpottuu.



Pitää muistaa että nuoret ovat hämmennyksissä omista muutoksistaan niin kehossa kuin käytöksessä, kaverit tulee tärkeämmiksi kuin ennen jne. Meillä on hyvät välit ja luottamus. Ajoittain hän on " pikkutyttö" ja välillä teini, tai jopa hormoonihuuruinen nainen.

Omasta murkkuvaiheesta on aikaa mutta pari juttua tuli mieleen:



Tilananto. Murkkuvaiheessa ihmisellä on toinen uhmaikä ja se haluaa itsenäistyä. Kuitenkin turvaa vielä tarvitaan vaikka kaverit on tärkeitä. Anna sen kiukutella. Koita välittää siitä huolimatta sellasta viestiä että " tänne saat aina tulla ja otan sinut aina vastaan" . Anna vapauksia, mutta viestitä samalla että " luotan että toimit fiksusti" (tämä oli henk koht mulle tärkeää. Mun välit vanhempiin korjaantui paljon kun sain alkaa mennä yksin kavereiden kanssa lähimökille joskus viikonlopuksi kun olin 15-16v. Viestinä oli vain että " sä olet fiksu tyyppi, toimi sen mukaisesti ja soita jos tulee ongelmia" . Ongelmia ei tullut eikä kukaan vetänyt kännejä, vaan fiksusti oltiin)



Tasapuolisuus. Pidä huolta muista lapsista yhtä paljon. Just toi että veljien kiusailut painetaan villasella voi tuntua tosi pahalta asialta kun naiseus on niin hukassa kun se nuorena tyttönä yleensä on.



Tehkää jotain yhdessä. Pyydä se mukaan johonkin " aikuisten juttuihin" , esim sisustamaan olohuonetta tai mitä vaan projektia teillä on. Murkun taitojen aito arvostaminen esim tällasessa voi tehdä hyvää. Älä tee siitä sellasta lässynlässyn juttua kuitenkaan, vaan tarjoa aina peruutustilaisuus.

Muistan oman murrosikäni samankaltaisena kuin kuvailet tyttäresi tilannetta nyt. Olin hirveän ahdistunut, tunsin itseni yksinäiseksi ja vihaiseksi, surulliseksi. Tuntui, että kukaan ei ymmärrä eikä ketään kiinnosta.



Vaikka tyttäresi torjuisi kaikki yhteydenottosi ja lähentymisyrityksesi, muista että ne ovat hänelle siitä huolimatta kamalan tärkeitä. Vaikka hän olisi kuinka vaikea ja torjuva hyvänsä, anna hänen säännöllisesti kuulla/lukea/huomata se muuten tarpeeksi selvästi, että hän on sinulle erittäin tärkeä ja rakas ja että ymmärrät kuinka elämä ei nuorellekaan aina ole helppoa.





Jaksamisia!

Hankala juttu, kun ne rajat olis pitänyt laittaa silloin kun sen aika oli. Nyt jos nuoren pitäisi samaan aikaan itsenäistyä mutta rajat puuttuu :(

Mutta osaa en pojatkin.



Tuttavaperheen 13-vuotias poika on ihan kamala, oma 14-vuotias tyttöni vaikuttaa enkeliltä sen rinnalla. Vaikka ei ole helppo sekään.



No, poika haistattelee vanhemmilleen, sisaruksilleen, ei pidä kotiituloajoista kiinni, on ryypännyt yms.



Ei miellä onneksi vielä ihan tollaista ole ollut ja toivottavasti ei tulekaan.

Oma poika on vasta 7-vuotias, toivottavasti silläkin menis murrosikä jotenkin huomaamatta ohi.

on kyse kasvamisesta aikuiseksi ja siinä on oma prosessinsa ja murrosiän kokemukset ja tuntemukset ovat yksilöllisiä, meillä on tulisieluinen ja taitelijatyyppi.