Burnout?
Onko kenelläkään kokemusta loppuunpalamisesta? Mä alan olla aika loppu, enkä oikein tiedä mitä pitäis tehdä, paitsi että näin ei voi jatkua. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja kumpikin ollaan töissä "tietotyössä" eli tehdään asiantuntijahommia, joissa esim. oma esimies ei oo lainkaan hajulla siitä kuinka kuormittunut työtilanne on. Työn impulsseja tulee monelta eri suunnalta; asiakkailta ja kollegoilta. Mies saa työt tehtyä työpäviän puitteissa, tai ei saa, mutta on rohkeampi olemaan tekemättä vapaa-ajalla. Mulla menee illat, lasten nukkumaan menon jälkeen, koneella töitä tehdessä, joskus myös viikonlopuista osa. Lasten kanssa oleminen jää ihan liian vähälle ja ylipäänsä arjen pyörittäminen on todella tuskaista. En haluaisi luopua työstä koksa se on kivaa, sitä on vain yksinkertaisesti aivan liikaa. Unet on hukassa ja sydän hakkailee omiaan, lääkärin mukaan rytmihäiriöt ei kuitenkaan ole vaarallista sorttia. Melkoinen riittämättömyyden tunne elämän jokaisella alueella... Kertokaa, jos olette kokeneet samaa, miten olette selvinneet/asiat ratkaisseet. Olen tarinoistanne todella kiitollinen.
Kommentit (2)
Hei vaan!
Mulla töissä ollut jo viime kesän jälkeen aika kiirettä ja työkaverit aika väsyneitä. Rakastan työtäni kovasti ja olen aina ajatellut, että kyllähän mä jaksan.
Olen naimisissa ja ekaluokkalaisen äiti. Parisuhteessa oli hankalaa parisen vuotta sitten mutta parisuhdeterapia auttoi ja nyt ollaan elelty ihan seesteistä arkea, mihin kaikki ovat tyytyväisiä.
Pientä väsymystä tämän vuoden puolella olen tuntenut ja mikään ei oikeen jaksais kiinnostaa. Kotityöt on jääny vähemmälle ja olen vaan valinnut niitä enempi kiinnostavia juttuja. Rytmihäiriöitä mulla oli tuon parisuhdekriisin aikaan ja nyt ne ovat tulleet takasin.
Viime viikolla heräsin yhtenä aamuna ja koin aivan paniikin kaltaisia oireita, että mun on pakko mennä töihin! En yhtään ymmärrä mistä ne ajatukset tulivat aivan yhtäkkiä ja aloin itkeä eikä loppua meinannut tulla. Soitin töihin ja esimies ymmärsi hyvin. Kävin lääkärissä ja sain 2 viikkoa sairauslomaa, alkava masennus ja työuupumus. Lääkkeitä tarjosivat, mutten heti huolinut, eikä vieläkään tee mieli kokeilla. Väsyttää kovasti ja mietin miten elämäni saisin taas normaaliraiteille. En vaan yhtään tiedä mistä alkaisin. Nyt vaan tuntuu, että päivä päivältä sairausloma vähenee ja pientä paniikkia töihin palaamisesta. Toisaalta tahtoisin jo kovasti takaisin, että saisi sen turvallisen arjen pyörimään. Olen kuitenkin tietoinen, ettei kahden viikonlepotauko kotona auta kovasti asioita. Asioille tarttis tehdä jotain,mutta kun en loppujen lopuksi kykene hahmottamaan, mistä kaikesta mun väsymys johtaa.
Onneksi on muita samass tilanteessa olevia ja sitä kautta saa hieman helpotusta oloon!
Voimia kaikille sitä tarvitseville!
Ja voin sanoa että herkkua se ei ole.....
Silloin olin kylläkin lapseton mutta eihän se loppuunpalaminen perhesuhteita katso eikä ikääkään.....
Tässä tainani lyhykäisyydessään:
Olin nykuisessä työssäni määräaikaisena (noin 10v sitten) ja meille palkattiin henkilö joka luuli tietävänsä kaikesta kaiken....Töitä teki aluksi ihan kohtuullisesti mutta sitten rupesi päivät surffaillemaan netissä ym ja työajan loputtua valitteli, että taas pitää jäädä ylitöihin kun on niiiiiin paljon töitä.
Koska olin itsekin määräaikainen ja suht nuori en uskaltanut valittaa asiasta koska pelkäsin oman työpaikkani puolesta.... (tyhmää tiedän sen nyt). Tein paljon töitä ja joskus jopa 12 tuntisia päiviä (joskus enemmänkin). Koska yksi ei tehnyt niin kasaantuivat minulle. Olen aina ollut tunnollinen enkä kieltäytynyt töistä, joten sitten rupesi työt kasaantumaan ja päivät venymään. En pystynyt tekemään töitä kotona vaan ne oli tehtävä työpaikalla.
Kun olin aikani tätä tehnyt alkoi oireet joihon en silloin sen ihmeemmin kiinnittänyt huomiota enkä yhdistänyt stressiin (nyt tiedän senkin). Oireina riittämättömyyden tunne sekä fyysiset oireet: vatsavaivoja, fyysistä pahoinvointia, päänsärkyä ym. Tämän takia en pystynyt syömään ja laihduin 8kg. Sitten tuli muut oireet huimaus, epätodellinen olo ja lopuksi puhkesi paniikkihäiriö. Viimeinen niitti oli kun kesken työpäivän sain niin pahan paniikkikohtauksen, että luulin kuolevani sydän hakkasi, meinasin oksentaa, silmissä sumeni. Oli pakko istua työtuolilla pää jalkojen välissä pää roskiksessa. Heti kun nostin päätä meinasi taju lähteä..... Soittelin eläkkeellä olevan isäni apuun viemään minut sairaalaan (luulin, että minulla on sydänkohtaus tms). Pääsin vaivoin kävelemään autolle ja sitten "tipahdin" seuraavan kerran sairaalan päivystyksessä. Koska heillä 6 tunnin jono minulta tutkittiin äkkiä verenpaine ja katsottiin pulssi eikä kumpikaan viitannut mihinkään akuuttiin. Päätin odottaa tunnin terveyskeskuspäivystyksen aukeamista ja sieltä kävelin ulos diagnoosilla ÄKILLINEN STRESSI sekä ohjeena ottaa yhteyttä omalääkäriin terv.asemalle. Kävin siellä ja diagnoosi BURNOUT ja kaksi viikkoa sairaslomaa, lääkkeet (joita en syönyt) sekä puh.nro psykiatriselle polille. Polilla kävin 5 kertaa juttelemassa.
Olet hyvin oivaltanut, että tilanteesi ei voi jatkua..... Ensimmäisenä askeleena on vakava keskutelu esimihen kanssa. Koita saada ymmärtämään. Voit myös toki olla yhteydessä työpaikkalääköriin ja pyytää heiltä vaikka lääkäri/terv.hoitajha keskusteluun mukaan. Tiedän, että se on vaikeaa mutta kannattaa yrittää. Voithan myös toki pyytää lääkäriltä sairaslomaa....
Meillä myös tällä hetkellä paljon töitä mutta pidän kiinni työajasta, eli lähden viimeistään klo 16 kotiin. Viimeinen vastuu työtehtävistä ei ole työntekijällöä vaan hänen esimiehellään. Jos työt ei saa tehdyksi normaalin työajan puitteissa, se ei ole sinun ongelmasi..... Toinen asiahn on se, että jos olet sopinut esimihesi kanssa, että painetaan pitkää päivää ja niitä töitä tehdään myös iltaisin/viikonloppuisin. Koita ainakin rauhoittaa viikonloput vain perheellesi.
Hälyttävintä kirjoituksessasi on se ettet nuku sekä rytmihäiriöt..... ne ovat kropan hälytys sinulle rauhoittaa tilanne.
En tiedä saitko mitään apua tästä mutta laita kysymyksiä jos haluat tietää jotain, niin yritän tarkentaa.
Tsemppiä!