Mieheni ei halua tavat sukulaisiani :-(. Muilla samaa ongelmaa?

Vetoaa työkiireisiin ja vitkuttaa ja venyttää lähtöä niin kauan, että lopulta menen aina yksin lasten kanssa. Monta vuotta on jo siitä kun hän on viimeksi käynyt tapaamassa esimerkiksi isoäitiäni. Tosin sukuni asuukin toisella puolen Suomea, eli kovin usein en itsekään pääse käymään.

Siis onko taustalla jokin syy esim. loukkaantuminen, riidat tms.? Itse en tapaa mieheni sukulaisia, koska ovat käyttäytyneet minua kohtaan tavalla, jota en koskaan anna anteeksi. Itse asiassa myöskään mieheni ei enää tapaa omia sukulaisiaan.

Tapaako miehesi paljon omaa sukuaan vai onko hän vain ihminen, joka ei ylipäätään ole " sukurakas" ?

ymmärränkin, ettei mies halua tavata häntä, mutta toivoisin, että hän tapaisi isääni joskus. Mies kokee, etti heidän olemisensa ole luontevaa. Ei kai, kun eivät ole tutustuneet!!!

yhteyttä.



Ei mielellään ramppaa mun sukulaisten luona (paitsi sisarusteni), koska mun sukulaiset puhuu ja metelöi kaikki samaan aikaan, eikä kukaan kuuntele ketään ja se on hänen korvilleen ja hermoilleen aika rankkaa.



Itse olen tottunut kovaääniseen sukuuni (mun hiljainen sisko puolestaan oli lapsena aivan epätoivoinen sukutapaamisissa) ja metelöin itsekin, joten mua ei haittaa, mutta ymmärrän ihan hyvin, että miehelle on piinaa, kun ketään ei kuitenkaan kiinnosta keskustella mistään vaan kailottaa vaan kovaan ääneen omia asioitaan.



Mitään riitaa ei tosiaankaan ole.

Mutta pitääkö muka aina olla niin KIVAA?



Kysy mieheltäsi, miten hän haluaisi pitää sukuun - sekä sinun että hänen - yhteyttä. Jos ei halua, että ylipäänsä vaivataan päätä sellaisilla, niin sitten voitte vähentää yhteyksiä myös hänen sukuunsa. Mutta jos haluaa pitää yhteyksiä omiinsa, joutuu kestämään kyläilyt myös sinun sukusi luona. Tuskinpa ne sukuloinnit hänen sukunsa luona sinustakaan niin kamalan KIVOJA ovat, mutta sinä pidät niitä velvollisuutenasi perhettäsi kohtaan.



Yksi vaihtoehto on, että eriydytte. Sinä kyläilet lapsinesi (jos sinulla siis niitä on) omien sukulaistesi luona, hän lapsineen omiensa.

Mun mies ei ollut edes isäni 60-vuotisjuhlissa ; (((



Mies kokee lähtemisen vaikeana ja peruu viime hetkellä. Kuljen lasten kanssa yksin sukutapaamiset ja kai kaikilla on se kuva, että avioliittoni on onneton. Kun emme kulje missään yhdessä.



En sitten itsekään kostoksi mene mieheni sukulaisten luokse. Mies tietää kyllä, että olen valmis yrittämään, jos hän ottaa ensimmäisen askeleen

sukuloinnista. Viralliset, " isot" juhlat käy läpi, isarusten ja kummilasteni kastajaisiin, rippijuhliin ja YO-juhliin lähtee sekä vähintään jouluna tekee visiitin vanhempieni luo. Mutta sellainen ihan tavallinen sunnuntaivisiittu kun tulee eteen vaikka minun vanhemmilleni, niin ei varmasti lähde.



Haluaa rankan työviikon (johtavassa asemassa) jälkeen rentoutua mieluummin meidän, oman perheen seurassa tai aivan yksin. Siis ei edes kavereita halua tavata sunnuntaisin vaan olla ihan rauhassa. Eli sunnuntaivierailuille ei häntä saa. Isäni hieman käyttäytyy niin että hänen tyttärilleen ei varmaan kukaan ole " tarpeeksi hyvä" mies joten turhauttaa kai se sitten yrittää hänen kanssaan koittaa syvempää suhdetta luoda...



Minua ei harmita pakata lapsia autoon ja lähteä ainoana vanhempana. Olen tottunut, suhteen alussa olisi ollut kiva häntä esitellä kaikille, mutta asia ei enää vaivaa. Meidän perheen ei ole pakko näyttäytyä julkisesti, velvollisuudentunnosta niin että toinen osapuoli kuitenkin ajattelee että olisi mieluummin jossain aivan muualla. Minua ei mietitytä mitä muu suku ajattelee kun miestäni ei kaikissa kissanristiäisissä näy, ajatelkoot mitä ajattelee. Miehen vanhemmilla käydään aina koko perhe ja siellä onkin rennompi ilmapiiri kaikin tavoin.



Illalla kun tullaan muksujen kanssa vierailuilta, on kiva viettää aikaa yhdessä koko perheen voimin, mies on yleensä kokannut jotain hyvää sunnuntairuokaa ja nautitaan viiniä... Jos mies olisi ollut mukana vierailulla, se ruoanlaitto olisi varmasti jäänyt minulle... =D

Onhan se ihan kivaa pitää yhteyttä toisen sukulaisiin, mutta minusta siitä ei kannata tehdä kovin suurta ongelmaa.



Tuskin kukaan tykkää sukuloimisesta, jos välit on tyypilliset sukulaismaiset jähmeät ja oudot.



Mä tykkään iso- ja erityisesti isoisotädeistä kuin hullu puurosta, mutta mies ei - käyn rauhassa itse lapsen kanssa ja riittää, että mies tulee isommissa käänteissä mukaan.



Mun anoppi on superrasittava ja olenkin päättänyt, että en anna hänen sotkea mun ja mieheni välejä, anoppi rasittaa meitä molempia, joten kestämme sen yhdessä, mies ei mammalleen mitään mahda, eikä ole syyllinen, joten yritämme suhtautua huumorilla sen hösötykseen.



Mun mummo on samaa kaliiperia, mun mielestä tosi kiva, mutta välillä raivostuttava ja miehen mielestä lähinnä raivostuttava. Parempi, kun mies ei ole mukana kärsimässä, niin minä voin rauhassa kinastella mummon kanssa. Mummo on rakas, mutta voimia vaativa.

meidänkin isäntä jättää usein väliin isommat juhlat tai vastaavat ,

jos kyseessä minun kaukaisemmat sukulaiset...

vanhempieni luona käy, muttei enää isovanhempieni luona.



minä olen asiaan jo tottunut ja oppinut mieheni luonteen 15vuoden aikana, enkä häntä pakota tulemaan.

toki hänellä on myös usein oikeasti töitä viikonloppuina ja paljon stressiä työstä,

joten vapaan viikonlopun sattuessa harvoin kohdalle,

ei hän halua lähteä istuksimaan outoihin kyläpaikkoihin...

siis haluaisin viettää aikaani mieheni sukulaisten kanssa. Lähisuku on ok, siis vanhemmat ja sisarukset, mutta siihen saa jäädä. Isovanhempia meillä ei ole kummallakaan enää.

johtuu pääasiassa siitä, että ovat yksinkertaisia ja tyhmiä ja näköalattomia pikkusieluja. EI vaan ole niiden kanssa mitään puhuttavaa, ja joka kerran kun puhutaan, sitä huomaa hokevansa että " älä loukkaannu tästäkään, ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu, ole sinä viisaampi.." Hänen vanhempiinsa pidetään kyllä yhteyttä, muihin ei.



Mieso n alkanut itsekin ymmärtää, eikä enää ole niin innokas noiden kanssa aikaansa viettämään.

kuitenkin on ollut olemassa kauemmin kuin parisuhde.



Minä en voi anoppiani muuttaa, mutta voin yrittää tulla hänen kanssaan toimeen. En siis ikinä puhu mielipideasioista hänen kanssaan, koska välimme eivät ole " keskustelevat" .