Kaupungista maalle muuttajat/muuttaneet.
Mikä ihmeen tarve jokaisella kaupunkilaisella maalle muuttaessaan on ottaa hevonen vähintään yksi mieluummin kolme, kaksi koiraa, viisi leikkaamatonta kissaa ja kaneja ja marsuja ja mitä lie hyppyrottia nurkat täyteen. Pienellä alle hehtaarin tontilla ei kesällä kasva yhtään mikään kun koko tontti on aidattu hevoslaitumeksi, missä hevosparat syövät kuivaheinää ja säästä riippuen läkähtyvät helteessä ja pölyssä tai uppoavat saveen.
Pahimmat perustavat eläintarhansa kyläkeskukseen kun kunnanisät eivät tajua, että joku voi olla niin idiootti eikä kunnanjärjestyssäännöt tätä kiellä.
Kommentit (4)
Tai järkeä sen verran, että vuokraisivat laidunmaata. Elukat täytyy ahtaa 2000neliön tai pienemmälle tontille kärsimään.
Vierailija:
Mikä ihmeen tarve jokaisella kaupunkilaisella maalle muuttaessaan on ottaa hevonen vähintään yksi mieluummin kolme, kaksi koiraa, viisi leikkaamatonta kissaa ja kaneja ja marsuja ja mitä lie hyppyrottia nurkat täyteen.
Millainen otanta sulla oikein on, kun ihan jokainen noin tekee?!? Itse otin koiran jo olemassa olevan kissan kaveriksi, kun maalle muutin. JOS olisi rahaa ja aikaa, ottaisin myös hevosen ja ponin. Mutta tätä ei varmaan tapahdu tässä elämässä.
Naapureista neljässä on hevosia, kaikki ovat kaupungista muuttaneita. Alkuperäisasukkailla tai toisesta maalaispaikasta muuttaneilla ei hevosia ole. Paras talo on muuttanut omistajaa kolme kertaa kun kaupunkilaiset eivät jaksa maalaiselämää, en minäkään jaksaisi hoitaa eläintarhaa, kotia/lapsia sekä käydä töissä.
Ehkäpä ne ihmiset ovat muuttaneet maalle juuri siksi että haluavat eläimiä?
T. maalainen, jolla kaksi isoa koiraa ja hevonenkin olisi jos olisi aikaa ja rahaa tarpeeksi