Kun ei vain kiinnosta!
Alkaa käymään mies jo ihan sääliksi, kun sänkyhommia on toooodella harvoin. Viimekään kertaa en edes muista! Olen aina pitänyt seksistä ja olen sängyssä melko villi ja nautin sitten kumminkin, kun siihen ryhdytään, mutta se aloittaminen...
Keksin aina jonkin syyn, kun tajuan että mieheni vinkkailee siihen suuntaan...milloin olen väsynyt milloin mitäkin jne.
Meillä on mennyt parisuhteessa aika huonosti jo pidemmän aikaa, mutta nyt jo jonkin aikaa ihan ok, mitä se vielä oli muutama kk sitten.
Kokemuksia ja vinkkejä seksielämän elvyttämiseen?
Kommentit (3)
Ja " kiva" kuulla että on muitakin samassa tilanteessa olevia.
Päätin kuitenkin, etten ala pihtaamaan ja aluksi vain suostuin miehen ehdotteluihin ja joskus jopa tein aloitteenkin, vaikka ei oikeasti kauheesti napannut. Seksi oli pääsääntöisesti aina mukavaa, mutta silloit kun halut olivat metri maan alla, niin eihän se hetkessä sytyttänyt ja kerroinkin miehelleni, et sori vaan en ole nyt oma itseni.
Kuitenkin tilanne alkoi melko pian mennä ohi, varsinkin, kun tuli oikein nautinnollisia hetkiä. Halut palasivat kahta parempina! Seksielämämme on ollut lähes samaa, kuin ennen lapsen syntymääkin. Ainoana erona on se, että täytyy vähän miettiä, et koska on sopiva hetki, kun lapsukainen nukkuu ym..
Eka puolivuotta oli lähes halutonta aikaa pojan syntymän jälkeen, mutta seksiä oli n 2krt/vko. Nyt toinen tulossa, saa nähdä miten käy.
Äiti 24 ja poika 2v
Ihan kuin olisi ollut minun kirjoittama tuo sinun viestisi! Eli neuvoja kaivataan täälläkin!