En vaadi mieheltäni mitään ja nyt olen ihan lopussa

Ei tuo ole oikein tai mitenkään reilua. Pitää sinullakin olla vapaahetkesi ilman lapsia tai kodinhoitoa.

Minä olen yrittänyt avoimesti puhua näistä asioista, ettei mene kiukutteluun sitten..



Mieheni tekee kyllä itsekin hommia, mutta toisinaan unohtuu koneelle ja pitää vähän tökkiä sitä.



Sitten taas joskus tuntuu että olen niin väsynyt etten jaksa mitään tehdä. Mies kyllä sitten tehnyt kaikki mun puolesta.

luehan itse läpi oma tekstisi ja mieti vähän, kuulostaako ihan normaalilta perhe-elämältä??

Ja olisi hyvä että miehelle tulisi joku käsitys työmäärästäsi eli voisitte sopia, että yhden päivän (esim. joku viikonloppu) mies vastaa yksin lapsesta ja kodista.

Kaikkein tärkeintä on muistaa se, että joka minuutti jonka mies antaa lapselleen, on lapsen parhaaksi, ei vain sinun eduksi!!!!

Sen jälkeen nousu onkin rankkaa. Toimi nyt eli ota asia esille ja oikeasti ÄLÄ SUOSTU MATOKSI!

paljastavat sinun olevan marttyyri. sori!



ota asia puheeksi miehesi kanssa ja kerro ettet jaksa olla yksinäsi vastuussa kodistanne.

...olin nuori ja umpirakastunut ja halusin olla täydellinen vaimo. Äitini on myös ollut hyvin uhrautuvainen äiti ja vaimo eli mallinikin oli huono.



Esikoinen oli nippa nappa 2v, kun toinen lapsemme syntyi. Sitten arki ei enää sujunutkaan niin hyvin vain minun komennossani. Aloin sanoa mieheni monista harrastuksista ja menoista ja aloin pyytää apua. Mies vaan kiukutteli, kun oli kotonaankin tottunut siihen, että äiti uhrautuu ja tekee kaiken.



Aloin paskamaiseksi akaksi ja jätin tahallani jotain miehen tärkeitä vaatteita pesemättä/silittämättä. Sanoin, etten ennätä kaikkea yksin. Aloin turvautua einesruokiin ja selitys taas, etten ehdi tehdä alusta kaikkea. Vetäydyin iltaisin omiin oloihini lasten nukahdettua, en jaksanut seksiä yhtään. Syytin väsymystä kauhean työmäärän takia. Lakkasin liikkumasta ja aloin " lössähtämään" . Sitten mies hermostui totaalisesti ja huusi minulle, ettetkö rakasta mua enää. Sitten aloin tavoistani poiketen itkemään: vuodatin kaiken mikä mieltä painoi. Mies ensinnäkin säikähti ihan hirveästi, ei ollut nähnyt minun itkevän koskaan ennen. Mieheni on fiksu, mutta oli vaan niin väärällä asenteella liikenteessä. Hänen suhtautumisensa muuttui ihan täysin tuon episodin jälkeen.



Nyt on ihan mukavaa, kun mies osallistuu. Hän onkin monesti todennut, että paras palkkio siitä osallistumiseta on pirteä ja iloinen vaimo. Miettii joskus sitä, että olisipa hänen isänsäkin sellaisen asian aikanaan oivaltanut =)



Meillä on naapurissa ihan päinvastainen tilanne. Äiti on hoitovapaalla 2-vuotiaan kanssa, perheessä on myös äidin edellisestä liitosta koulupoika. Mies tekee töitä kotoa. Mies on koko ajan remmissä mukana laittamalla aamupäivällä vaimolle ja lapselle ruokaa, kun nämä ulkoilevat, kuskaa vaimoa ja lasta autolla moniin paikkoihin vaikka vaimollakin on ajokortti. Jos koululaista pitää viedä esim. hammaslääkäriin, niin mies ilman muuta vie yms. yms. Liian kiltti ukkoraasu. Tekee työnsä sitten yöllä loppuun...Äiti pillahtaa heti itkuun, jos mies ei tottele häntä.



Meitä on moneksi. Toivottavasti sait jotain vinkkiä. Älä ole liian kiltti. Joskus ne miehenrutjakkeet tarvitsee aimo pamauksen ymmärtääkseen asioiden oikean laidan ;-) Tsemppiä.

Tiedän vaativani myös itseltäni liikoja. Kodin on oltava aina siisti, koska pelkään, että tulee yllätysvieraita ja he ajattelevat " pahaa" meistä, jos on sekaista. Emme ole kovin rikkaita eikä meillä ole hienoja huonekaluja ja siksi minusta on tärkeää, että koti on edes sitten siistissä kunnossa.



Helpottaisi jo sekin, jos voisin antaa joskus kodin vain olla. Tuskinpa oikeasti ketään ystävistämme tulee arvostelemaan kotimme siisteyttä.



Huolestuttaa jo nyt se, että lapsemme on erittäin kiintynyt minuun. Luonnollisesti tietenkin olen hänelle tärkeä, mutta välillä isä ei kelpaa ollenkaan. Ei leikkeihin, ei vaipan vaihtoon, isä ei saa syöttää eikä nukuttaa. Ja vain siksi, että minä teen kaiken. Pitäisi kai lapsenkin takia pakottaa mies tekemään jotain. Mies kyllä rakastaa lasta koko sydämestään, mutta ei minusta näytä sitä tarpeeksi.

Niin tiedän, että olen jossain määrin marttyyri. Yritän olla täydellinen, mutta nyt on alkanut tulla raja vastaan enkä tiedä miten tästä pääsee eteenpäin.

Miehet ovat kummallisia, koska he eivät usein näe mitään isompiakaan vihjeitä, eikä heille tule edes mieleen että vaimo voisi olla tyytymätön. Koska teet kaiken, niin mies luulee että kaikki on mainiosti.



Printtaapa vaikka tuo avauksesi ja anna miehelle luettavaksi. Joskus on tosi paljon helpompi kirjottaa mitö haluaa sanoa, saa myös paremmin organisoitua tekstiä eikä tule niin helposti mitään sammakoita suusta.



Välillä miehille täytyy vääntää aivan kaikki rautalangasta.

Ihan kuin olisin omasta elämästäni lukenut. Tilanne on aivan sama paitsi että mies on kotona, tekee välillä töitä kotona ja kodin ulkopuolella. Neuvoja en osaa antaa kun itsekin olen neuvoton, Olen moneen kertaan sanonut etten yksin jaksa, muttei vaikuta mitenkään. Olen yksinhuoltaja ja kotona töissä palvelijana 24h/vrk.

koskaan kuvailemaasi tilannetta, mutta se on kyllä pääosin johtunut siitä, että olen alusta alkaen odottanut mieheltä osallistumista lapsen hoitamiseen. Suorastaan pakottanut hänet siihen, kun olen jo synnäriltä kotiutumistamme seuraavana päivänä ilmoittanut miehelleni lähteväni kauppaan, yksin. Uskon tämän taktiikan olevan yksi syy siihen, ettei mieheni ole koskaan pelännyt lapsemme kanssa olemista, eikä myöskään koskaan kuvitellut, että voisi jättää vastuun lapsestamme yksin minulle.

Minä vaan en tajunnut että sille miehelle täytyy kaikki SANOA. Jotenkin hänen havaintokykynsä tietyissä asioissa on nolla.



Nyt meillä on kolme lasta ja suurin muutos on että minä uskallan avata suuni. En syytä, en hauku vaan ilmotan että nyt sun pitäis tehdä näin ja näin. Eikä siis mitään millintarkkoja ohjeita vaan että " laita lapset nukkumaan" . Ilmotan etukäteen omat menoni ja hän ilmoittaa omansa eikä niistä sitte tarvi kenekään olla marttyyri. Jos mulla on jotain mitä haluan tehdä niin sanon sen.



Mies on kyllä tosi paljon kasvanut lasten myötä, nyt osaa jo itsekin tehdä asioita, vie lapsia ulos ja puuhaa tosi paljon heidön kanssaan. Siivota mieheni ei edelleenkään osaa joten toivomukseni on, että kunhan ei kauheasti sotke. Ruokaa tekee ja käy kaupassa ja lasten kanssa ei ole mitään mistä ei selviäisi.

Mies lähti ekaa kertaa vanhemmilleen esikoisemme kanssa kaksin tämän ollessa 10kk. Siellä hänelle vasta varmaan ekaa kertaa selvisi mitä on se oikea arki lapsen kanssa. Sitten olikin tytön kanssa kotona muutaman kuukauden tytön ollessa 1v.

Miehenikin on kiltti ja rakastava ja hellä.



Minkäänlaista oma-aloitteisuutta hänestä ei kuitenkaan löydy. Enkä uskalla enää pyytää häntä tekemään mitään, koska usein hän suuttuu, jos ei saakaan tehdä sitä mitä itse haluaa. Ei jotenkaan ymmärrä, ettei perhe voi toimia niin, että yksi saa tehdä mitä tykkää ja toisten tarvitsee sitten tehdä ne pakolliset hommat.



Miehen työkaveri oli sanonut, ettei hän ainakaan vie roskia ulos silloin, kun nainen pyytää, koska hänestä se tarkoittaa sitä, että nainen yrittää ottaa ylivaltaa. Tämän tapahtuman jälkeen olen huomannut, että mieheni on alkanut käyttäytyä samalla tavalla.



Onko teistä väärin, että pyytää miestä viemään roskat ulos niin, että se tapahtuisi juuri sillä hetkellä, kun sitä pyydän? Pitäisikö jäädä odottamaan sitä, että mies itse sitten joskus vie ne, kun hänestä siltä tuntuu? Yleensä siis itse siivoan kaiken muun ja toivoisin, että mies veisi ne roskat ulos, ettei ruma roskapussi roikkuisi eteisessä kovin kauaa haisemassa. Usein olen lopulta vienyt itse roskat ulos ja mies pääsi taas kuin koira veräjästä.

Minusta tämä ei ole " kilttiä, rakastavaa, hellää" käytöstä mieheltäsi! Hän itse haluaa ylivaltaa, käyttää valtaa sinuun toimimalla noin ja oikeuttaa sillä laiskottelunsa. Älä salli sitä. perhe ja koti on yhteisyritys, molempia tarvitaan. Sinun työpäiväsi ovat pitkät kotona, on todella raskasta olla yksin koko ajan vastuussa ja " hälytysvalmiudessa" .



Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin!





nkä uskalla enää pyytää häntä tekemään mitään, koska usein hän suuttuu, jos ei saakaan tehdä sitä mitä itse haluaa. Ei jotenkaan ymmärrä, ettei perhe voi toimia niin, että yksi saa tehdä mitä tykkää ja toisten tarvitsee sitten tehdä ne pakolliset hommat.



Miehen työkaveri oli sanonut, ettei hän ainakaan vie roskia ulos silloin, kun nainen pyytää, koska hänestä se tarkoittaa sitä, että nainen yrittää ottaa ylivaltaa. Tämän tapahtuman jälkeen olen huomannut, että mieheni on alkanut käyttäytyä samalla tavalla.

Hänen täytyy ymmärtää se. Ei ihan kaikki voi olla kohdallaan jos et tiedä uskallatko kysyä voisiko mies viedä roskat. Kysyä täytyy voida aina!



Tuon jatkoviestisi perusteella ei kuulosta ihan kypsältä perheenisältä. Ei tavallinen perhearki ole jotakin valtataistelua jossa pitää tarkkaan mitata kaikki tekemiset. Joskus toinen tekee enemmän ja joskus vähemmän. Asioista pitää myös uskaltaa puhua ilman että pelkää toisen suuttumista.

Minusta tuossa on useampiakin piileviä ongelmia. Lähden ruotimaan niitä satunnaisessa järjestyksessä.



Ensinnäkin, kyse on pitkälti myös sinun omasta mokastasi, hyvä ap. Ei niin, että tuo olisi itsellenikään vieras ongelma - huomasin totuttaneeni miehen vähän liiankin hyvälle palvelulle hoitovapaan aikana. Mutta siis: mies ei opi oma-aloitteiseksi, jos hän tottuu siihen, että sinä teet kaiken ja pyydät korkeintaan erikseen spesifisti apua, jos tarvitset! Ratkaisuna ehdotan vakavaa työnjaon uudelleen neuvottelua. Kotihommat ja lasten hoito eivät kuulu pelkästään naiselle, miehesi on velvollinen osallistumaan niihin siltä osin, kun ei ole töissä!!!



Kokeilkaa vaikkapa selvää vastuualuejakoa, jotta miehesi oppii huolehtimaan omasta rootelistaan oma-aloitteisesti, eikä sinun tarvitsisi nalkuttaa joka roskapussin viennistä.



Ja sitten, kun vastuualueet on jaettu - ja tämä HUOM! on tärkeää! - et ala paikata miehesi tekemättömyyksiä tai huomautella siitä. Hän tekee omalla tahdillaan jutut. Alussa varmasti huonosti, mutta kyllä ne viemättömät roskat pian alkavat hänenkin nokkaansa haista...



Voisit vaikka ehdottaa, että miehesi alkaisi kantaa vastuun roskien viemisestä ja pyykkihuollosta/kaupassa käynnistä. Ne on selvästi erotettavissa ja jos niitä ei hoida, seuraukset tuntuvat herran omassa nahassa aika pian.



Toiseksikin, ja tätä sinun ihan oikeasti kannattaa käyttää perusteluna, kun vaadit mieheltäsi uutta osallistumisastetta: jos miehesi haluaa sinun pysyvän tolpillasi - ja jopa innostuvan seksistäkin joskus, sinun pitää saada omaa aikaa ja lepoa siinä missä hänenkin. Älä syyttele, vaan kerro, että asiat ovat nyt näin, että masennut ja uuvut, etkä enää jaksa.



Kolmanneksikin: miehesi tekee itsensä tarpeettomaksi huushollissanne. Hänellä ei ole roolia perheessänne! Eli jättäytymällä sivuun yhteisistä töistä hän kaivaa maata omien jalkojensa alta. Hän missaa lapsensa lapsuuden ja huomaa ennen pitkää, ettet sinäkään häntä tarvitse oikeastaan yhtään mihinkään. Anna hänelle mahdollisuus ottaa tuo rooli ja reviiri itselleen...

Ei minun mies ainakaan. Ei ne huomaa omia kenkiään/pyykkejään keskellä lattiaa vaikka olisi viikon joutunut kiipeen niiden yli käytävällä. Siis oikeesti, kokeiltu on.



Meillä mies lopulta sanoi kun molemmat huomattiin toi, että sano hänelle jos jotain tarvii tehdä, hän ei pidä sitä nalkuttamisena kun itsekin tietää että on sokea.



Jos sinun mies suuttuu kun sanoo asiallisesti niin vika on kyllä hänen asenteessaan.



Ja vapaista: sinun pitää valita esim. yksi päivä viikosta jolloin non sinun vapaailta. Et kysy, et sano sopiiko vaan sanot: minulla on sitten jumppa/asioita torstaina ja tulen vasta kun lapset on nukkumassa.



Tämä siis täysin ilmoitusluonteisesti. Sitä miehet ymmärtää koska niin ne itsekin on tottuneet tekeen. Meillä jos sanoo " voitko laittaa lapset nukkuun" , mies luulee että oikeasti kysyn häneltä, kun tarkoitan sen vaan kohteliaaksi sanamuodoksi. Ei voinko olla vaan olen.

Itse opiskelen tällä hetkellä työn ohessa ja olen siis paljon iltoja poissa kotoa. Mies itse aikoinaan pyysi, että sanoisin hänelle suoraan mitä pitää kotona tehdä. Eikä suinkaan pidä sitä nalkutuksena ;) Varmaan useimmat miehet ovat jollakin tapaa sokeita sitä sotkua ja epäjärjestystä kohtaan, mikä lapsiperheissä usein vallitsee. Samoin kaikenlainen vihjailu väsymyksestä tms. on aika turhaksi koettua, suoria lauseita, niitä miehet ymmärtävät! Aika keskenkasvuiselta kuulostaa sekä ap että hänen miehensä, kyllä aikuiset ihmiset pystyvät keskustelemaan ja sopimaan tuollaisista käytännön asioista.