Uskokaa tai älkää, mä olen ostanut jo kaikki joululahjat!!
Kommentit (6)
Itse taas koen, että miehelle on kaikista helpoin se lahja ostaa. Se nyt on tyytyväinen vaikka rusinapakettiin...
Vauva syntyy kohta ja meiltä kaupunkiin on pitkästi matkaa. Taitaa tänä vuonna tulla ostetuksi postimyynnistä.
unta, jossa oltiin menossa perheeni luokse jouluaattona ja matkalla vasta muistin, etten ole ostanut kenellekään lahjaa. Onneksi aattonakin on kyläkauppakeskus auki 9 asti, eli sieltä sitten aattona vielä mentiin lahjoja poimimaan. Sellainen painajaisuni oli kuitenkin, että päätin mieluummin hankkia ne lahjat jo nyt, kuin odottaa toteutuisiko uni. (näen joskus enneunia ja yhtenä jouluna lahjojen osto jäi todella viime tinkaan, kun olin juuri ennen joulua 2vk sairaslomalla ja vuoteenomana, aatonaattona vasta shoppailin, enkä halua kokea samaa uudelleen)
Puhutteko tästä vuodesta? Minäpä olen ostanut jo lähes kaikki joulun 2007 lahjat!
Sopivasti syyslomakin alkaisi. Olisi kiva perustaa joulukauppa!