Huolehdi siitä, että eskarissa kirjaimet opetetaan kirjoittamaan oikein, jos opetetaan.
Moni oppii kirjoittamaan kirjaimia eskarissa väärin. He kirjoittavat kirjaimet alhaalta ylöspäin esim i, p jne. Kirjaimet näyttävät ehkä oikeilta, mutta jos on oppinut kirjoittamaan ne väärin, niin poisoppiminen on todella vaikeaa ja opettajille tulee " turhaa" työtä. Joskus olisi parempi, että eivät eskarissa oppisi kirjoittamaan ollenkaan.
Tylsääkin voi niillä olla koulussa, jotka ovat oppineet lukemaan ennen koulua.
Kommentit (18)
Kun teet malliksi lauseita ja lapsi kopio ne niin JUURI SILLOIN OPPII VÄÄRÄN SUUNNAN. Lapsen myös opittava TAVUTTAMAAN OIKEIN,tuskin osaat oikeita äänteitä ELI TAAS TEET KARHUN PALVELUKSEN LAPSELLESI!
Oppikoon sitten itse vasta aikuisena yliopistossa.
niinkuin parhaaksi näkevät, ja lapsellani on todella kaunis käsiala, tokaluokkalainen, ni miksi sitten oikeakätisillä pitää olla säännöt?
Koulussa on äidinkieltä max 1 tunti päivässä, ja loppuaika onkin sitten kaikkea muuta. En usko, että yksikään lapsi tuskastuu sen yhden tunnin takia.
Ja sitten kun tultiin takaisin Suomeen, osoittautui että äiti oli opettanut minulle oman aikansa jakolaskutyylin, joka oli ihan erilain väkkyrä kuin peruskoulussa oli käytössä. Mutta siitäkin selvittiin.
Mä olen tosiaan itekseni opetellut lukemaan ja kirjoittamaan alle 4 ja 5 vuoden iässä. En osannut tavat, kun menin kouluun, mutta se nyt oli helppoa oppia, kun lukutaito oli hyvä ja sujuva, samoin kirjoitus. Kirjoitin tietysti tikkukirjaimilla ennen kouluun menoa ja siellä opeteltiin käsiala. Eikä ollut mitään ongelmia senkään oppimisessa.
Ja arvaapas, mikä nyt olen ammatiltani! Äidinkielen opettaja - mutta en luokanopettaja, joten enpä osaa oikein tavaamista opettaa. Oppikoon koulussa sen.
T. Sen kopioivan 4-vuotiaan äiti
ap on ilmeisesti alakoulun opettaja. Joka on sitä mieltä, että vanhemmat eivät osaa mitään, koska eivät ole ammattikasvattajia....
No kuule ap. kyllä ne lapset oppivat lukemaan ja laskemaan ym ihan oikein vaikka niille opetettaisiin " vanhalla" tyylillä. ollaanhan me aikuisetkin opittu. ja vanha kaunokin on oikeasti kaunoa verattuna tähän nykypäivän tekstauskirjaimienyhdistämis mukamas kaunoon.
Suomessa tänäpäivänäkin opiskelee paljon lapsia kotiopetuksessa ja hyvin oppivat ja osaavat kaikkea vaikka mikään ammattikasvattaja heitä ei ole opettanutkaan.
Sinun aloituksesi sai taas minulle sen erittäin negatiivisen olon teistä opettajista joka minulla on ollut jo lapsuudesta asti. Joten harkitsempa jälleen nuoremmaisteni laittamista kotiopetukseen, vaikka vanhimmat käyvätkin oikeaa koulua.
Moniko aikuinen kirjoittaa mallikirjainten mukaan ja siten kuin ala-asteen opettaja opetti? Minä muistan, kun jälki-istunnossa opettelin tekemään oikein kirjaimia. Olen edelleen sitä mieltä, että mulla olisi ollut tärkeämpääkin tekemistä, esim. lumiukkojen tekeminen.
Taidat olla ala-asteen opettaja, joka on huolissaan siitä, kun yh-äidin nico kirjoittaa omaa käsialaansa eikä sinun?
noita kirjaimia vaikka eskarissa on kyllä opetettu oikea tapa. Täytynee varmaan ruveta korjaamaan / neuvomaan poikaa kotonakin. Poika muuten pyys just että opettaisin häntä lukemaan, mä sanoin että koulussa sit opetetaan se lukeminen.
Se ei oikein luista, jos kirjaimilla väärä suunta. Ei ihme, että jäädään tekstaustasolle, mikä paljon hitaampi tapa kirjoittaa. " Kaunovastustus" on joissakin paikoissa kuin kansanliike ja mitään pahaa ei sillä kenellekään haluta.
Kauno ja tekstauskirjaimet ovat nyt niin samanlaisia että on oikeastaan turhaa opettaa koko tekstausvaihetta eikä sitä tarvitsisikaan opettaa. Kuitenkin melkein kaikkialla opetetaan ja sitten väännetään uudestaan melkein samannäköisiä kirjaimia. Huh, huh. Yksi käsiala riittäisi kun on tietokoneaika. On silläkin merkitystä mihin laitamme lapsemme kuluttamaan aikansa. On niilläkin aika kortilla kuten nykyaikuisellakin ja paljon pitää ehtiä.
Kirjainten liittäminen on oma juttunsa, sitä ei kannata neuvoa.
Tyyppikirjaimet muuttui muutama vuosi sitten ja kaunoa ei todellakaan voi enää kaunoksi kutsua.
Lukemaan oppimista ei voi jarruttaa eikä se ole tarpeen samoin kirjaimia voi huoletta tehdä kotikonstein.
Itse opin lukemaan viiden ikäisenä samoin lapseni.
Esim. tyttäreni ekaluokalla on tällä hetkellä, kun koulua käyty, 3,5kk vain kaksi lasta, jotka eivät osaa lukea. Tilanne on ollut sama jo kuukausi sitten. Arvatkaa mikä on näiden lasten paikka luokan hieralgiassa.
Kouluun mennessä on nykyisin hyvä osata lukea.
T:kahden koululaisen äiti, joka kyllä toivoo, että kuopuskin osaa kouluun mennessä lukea.
ekaluokkalaisen kuuluukin opetella?
Mun tytön luokalla on n. puolet, jotka eivät osanneet lukea kouluun mennessä ja nekin, jotka osasivat lukea eivät osanneet tavata suurinkaan osa.
Vierailija:
Esim. tyttäreni ekaluokalla on tällä hetkellä, kun koulua käyty, 3,5kk vain kaksi lasta, jotka eivät osaa lukea. Tilanne on ollut sama jo kuukausi sitten. Arvatkaa mikä on näiden lasten paikka luokan hieralgiassa.Kouluun mennessä on nykyisin hyvä osata lukea.
T:kahden koululaisen äiti, joka kyllä toivoo, että kuopuskin osaa kouluun mennessä lukea.
Vierailija:
Arvatkaa mikä on näiden lasten paikka luokan hieralgiassa.
Olen pph ja vanhemmat haluavat,että 4 ja 5v oppivat kirjoittamaan kirjaimia. Jos nyt opetan väärin niin eskarissa varmasti mainostavat pph:n olevan syyllinen väärään kirjoitus suuntaan...
Opettakoot kotonaan.
Meillä lapset ovat itse kiinnostuneet kirjaimista samalla kun ovat piirtäneet ovat opetelleet myös kirjaimia.
Luulen että tässä ketjussa ne heikkolahjaisten lasten vanhemmat lämpenevät siitä että jotkut muut lapset ovat lahjakkaampia kuin heidän omansa. Lahjakkuus johtuu suurelta osin perimästä ja emme voi mitään jos lapset ovat sellaisia että imevät vaikutteita ympäristöstään ja he ovat kehittyneempiä kuin teidän heikoilla geeneillä valmistetut heikkolahjaiset lapsenne. Sorry älynlahjat ei mene tasan.
Joissakin luokissa lähes kaikki lapset osaavat lukea koulun aloittaessaan ja toisissa vain puolet.
Itse se on niitä vähän harjoitellut mallista. Siis nykyään kirjoittaa tosi pitkiä juttuja, kun ensin teen sille mallin. Siis kirjoitan vaikka kolme virkettä ja annan paperin pojalle, ja hetken päästä hän on kopioinut ne.
Hmm, pitäisköhän nyt tosiaan seurata, miten päin kirjaimet syntyvät... Toisaalta poika on vasta 4v. joten ehtii kai tuo ensi vuonna eskarissakin oppia, jos ei itekseen opi.
Ja sinä, kenen lapsi haluaisi oppia lukemaan, opeta ihmeessä! Muistan vielä itse, miten oikeasti _halusin_ oppia lukemaan, kun harmitti, kun en kaupassa ymmärtänyt tekstejä. Ja opinkin lukemaan 3½-vuotiaana.
Vierailija:
Hieralgia :D