epätoivo

Ihanaa, että miehes oli rehellinen. Mieti miltä tuntuis jos olisit saanut tietää ton joskus myöhemmin.



Miehes rakastaa sua koska sulle kertoi ja puhumalla asiat selviää. Ajan kanssa luottamuskin kasvaa takaisin.



Meillä mies ei mennyt noin pitkälle. Tekstaili naisen kanssa monta kuukautta. Ystävinä, mutta kun nainen alkoi mennä toiseen suuntaan viesteissään, niin mieheni teki selväksi ettei halua mitään semmoista. Silti musta tuntu tosi pahalta, koska sain tän selville itse, eikä mies sitä mulle kertonut. Se oli tosi kamala paikka, varsinkin kun tää nainen oli selvästi ihastunut/rakastunut mun mieheeni ja alkoi keksimään mulle läpiä päähänsä. Mies kuitenkin kertoi kaiken mitä halusin tietää, hänkään ei muuten pystynyt mitään järjellistä syytä antamaan teolleen - meillä oli koko ajan kaikki hyvin - me ollaan semmonen pari jotka puhuu ihan kaikesta koko ajan ja paljon, ollaan lähekkäin alati ja seksikin sujuu. Tosin meillä oli siinä seksirintamalla vähän hiljaisempaa vuoden verran koska meillä oli tuore lapsi talossa, ja tällä kertaa se vaikutti muhun tosi pitkäks aikaa.



No, musta aluks tuntu siltä, että mun elämällä ei ole enää mitään pohjaa, etten mä tiedä kuka helvetti tuo mies on, että kaikki on pelkkää valetta?? Mies katui ja itki ja puhui... Anteeksi pystyin antamaan aika pian, mutta unohtaminen on vaikeaa ja luottamuksen takaisin saaminen vie aikaa.



Mutta kaikki menee nyt tosi upeesti meillä - seksi on upeampaa kuin koskaan. Mä en nimittäin tajuu mikä muhun meni - samana iltana kun sain siitä tietää mä kävin ihan kuumana mieheni kimppuun ja siitä lähtien meidän seksi on ollut yhtä upeeta kun joskus sillon kun tavattiin. Nyt on muutenkin tunne, et ollaan vastarakastuneita.



en tiedä mitä olisin tehnyt jos jotakin olisi oikeesti tapahtunut - tässä liikuttiin vain viestittelyssä, mutta sitäkin kesti niin kauan, että petos oli mun mielestä tosi paha - joittenkin muiden ihmisten mielestä se ei olis ehkä mitään.

Koska teidänkin tapauksessanne reilumpaa olisi ollut mieheltä olla kertomatta, ja kärvistellä vain nyt yksin omissa omantunnon tuskissaan. Sen jälkeen mitä hän teki, hänellä ei ole OIKEUTTA syytää koko tilannetta sinun niskaasi ja hakea sinulta tukea, lohtua ja ymmärrystä! Koska nyt, kun hän on kertonut, hänellä EI ole niin paha mieli enää itsellä, koska hän on jakanut tekosensa. Sen sijaan sinulla, syyttömällä on maailma kaatunut niskaan... :-(



Mua on kerran petetty, se oli myös ollut yhden illan juttu, joka ei kuulemma " merkinnyt mitään" . SE loukkas mua vielä enemmän kuin mikään muu. Miten voi olla, että mies loukkaa niin pahasti ja vie täysin pohjan meidän suhteelta ja luottamukselta jonkun sellaisen asian takia, joka ei edes merkinnyt mitään???



Teillä tapahtumasta on vasta 3 viikkoa... Meillä meni noin vuosi (kyllä, melkein VUOSI), ennenkuin toivuin niin paljon, että saatoin unohtaa sanoa miehelle tämän lähtiessä ulos ilman minua " älä juo niin paljon, ettet tiedä kenen sänkyyn kaadut" . Miestä loukkasi ja satutti, etten luottanut häneen, ja se että vaadin esim. kuulla pettämisestä kaikki yksityiskohdat. Hän ei suostunut kaikkea kertomaan, ja minusta se tuntui kuin se toinen yhden illan nainen olisi ollut minua tärkeämpi! :-(



Ymmärrän siis hyvin naisia, jotka ovat tämän kokeneet ja jotka haluavat asiasta puhua. Minusta siinä vaiheessa, jos on ensin käynyt panemassa toista, ja sitten vielä kertoo syyttömälle vaimolle kaiken, miehellä ei ole mitään oikeutta sanella ehtoja miten tästä selvitään. Vaan edetä täysin vaimon ehdoilla, hänhän se siinä töitä tekee saadakseen takaisin kunnioituksensa ja luottamuksensa!!



Toivon sydämestäni, että joku osaa sinua oikein sanoin lohduttaa ja että pääset(te) tämän yli. Meidän suhde kesti vielä kolmisen vuotta pettämisen jälkeen eikä päättynyt tämän pettämisen takia siis, mutta kyllä se vaan niin on, että silloin jotain välillämem muuttui niin peruuttamattomasti ettei sitä saatu koskaan enää täysin takaisin.

Harvinaisen fiksuja vastauksia 2 ja 3.

Oli hienoa lukea teidän rehelliset ja asialliset vastaukset. Tilanne meillä on nyt vaihteleva; raivoa, pettymystä, mutta myös mieletöntä hellyyttä ja rakkaudentunnetta. Aika rankkaa tää ailahtelu on, mutta kuulunee asiaan. Seksiä on tosi paljon ja aivan ihanaa (toivottavasti tilanne jatkuu piiitkään näin). Teistä toinen mainitsikin myös näin käyneen. Kai sitten tällaisen kokemuksen jälkeen suhteeseen haetaan uutta " liimaa" toisen ihon kautta. Mutta, sopii mulle..



Mies on kertonut kiltisti mulle ihan kaiken, mitä olen tuosta yöstä halunnut tietää. Ja olen kyllä piinannut hyvin yksityiskohtaisillakin kysymyksillä. Tiedän siis tuosta toisesta naisesta nyt erittäin intiimejä asioita ja mun mielestä mies on ilman muuta velvoitettukin ne kertomaan. Ei ole kieltäytynyt yhdestäkään kysymyksestä, vaan on silmiin katsoen kertonut joka askeleen, jonka muistaa. Humala siis on tilanteessa ollut yksi " syyllinen" , tosin niin tyhmä en ole, että ton nielisin. Myös väsymystä, kiirettä ja ihan vaan " tilanne tekee varkaan" -selitystä asialle olen nyt saanut. Vähän tosin pelottaa, tekeekö jatkossakin noiden asioiden summa saman lopputuleman. No, tietäähän ei voi. Ehkä pitää vaan työstää sitä luottamusta ja ainakin yrittää kestää miehen pakolliset poissaolot kotoa. Helppoa se tuskin tulee olemaan, mutta en koe muuta vaihtoehtoa nyt olevan.



Kiitos vielä vastauksista ja onnea teidän molempien elämään. On aina hyvin lohdullista huomata, että asioista voi oikeesti mennä eteenpäin.

2 vielä jatkaa.



Ihana kuulla, että säkin olet pääsemässä asiassa eteenpäin ja jaksatte yhdessä jatkaa. Ja teillä tosiaan näyttää käyneen vähän niinkuin meillä ;-)



Meillä on siitä nyt aikaa kuukausi suurinpiirtein kun sain tosta pitkästä tekstiviesti" suhteesta" tietää ja mä huomaan, et edelleen yhtäkkiä se epätoivo ja paha olo iskee. Heti, jos mies " erehtyy" mulle jostain asiasta sanomaan vähänkin kiukkuisemmin, niin tekis mieli sanoa, että millä helvetin oikeudella sä mulle kiukuttelet. Mutta en mene niin ONNEKSI tekemään, koska en halua muistuttaa toista jatkuvasti siitä samasta asiasta. Minusta asiaa vatvomalla loputtomiin ei elämässä päästä eteenpäin. Silti yhä jäi muutama asia vaivaamaan, mihin en enää viitsisi yrittää vastausta saada, koska en halua enää asiaa meidän väliimme. Koitan kärvistellä silloin tällöin kun näitä tunteita tulee.



Joka kerta, kun miehelle tulee tekstiviesti, niin säpsähdän. Tosin mies aina nykyään suurinpiirtein näyttää viestin minullekin. Hän itse silloin sanoi, että tietää että luottamuksen takaisin saaminen vie aikaa. Tapahtuman jälkeen hän on alkanut jättää kännykkänsä näkyville, eikä kanna sitä enää mukanaan alituiseen. Puheluerittelyn olen kyllä *tunnustan* viimeksikin vielä katsonut, josta kyllä näin, ettei mieheni ole enää mitään yhteyttä ko. naiseen pitänyt.



Pikkuhiljaa alan päästä tästä yli, mutta esim. tänään kävi takaraivossa ajatus, että perkele tekisinkö saman - sitten tajusin, että se vain tuhoaisi suhteemme - enkä edes haluaisi sitä tehdä!



Ymmärrän, että meillä tuohon tilanteeseen ajautumista edesauttoi se, että vuoden verran tuon meidän kolmannen lapsen jälkeen mun kroppa oli ihan hakusessa. Halut oli kadoksissa ja väsymys oli kova ja tais olla sitä synnytyksen jälkeistä masennustakin? Mutta mä luulin, että mies ymmärsi sen ... eikä se mikään selitys ole. Entäs jos taas seuraavalla kerralla kun kaikki ei olekaan täydellistä hän tekee sen? Tai siis mikä estäisi tekemästä?



Uskon, ettei tee, mutta näitä ajatuksia tässä nyt itseni kanssa joudun läpi käymään. Miespuolinen ystävämme käy läpi tätä samaa (pahempaakin sillä heillä pettäminen oli sitä fyysistäkin) ja hänen kanssaan olen tätä pohtinut puoleen jos toiseen, hän onkin ainoa, kuka tietää.



Sekavaa kirjoitusta, mutta aika sekava on tämä minun ajatusmaailmanikin vielä. Mutta kyllä se tästä. Rakkaus voittaa.

Mutta itse katsoisin että asia on kuitattu vasta kun tekisin sen saman itse. Kuulostaa kostolta ja sitähän se onkin osaltaan mutta uskon että että se auttaisi asian prosessoimisessa. Samalla toinen ymmärtäisi miltä se oikeasti tuntuu. Ihan vaan yhtenä vaihtoehtona ja vinkkinä. Mainitkaa ukoillenne että olenpa tehdä saman itse tuon saman tässä lähiaikoina, muuten en pääse tämän yli. Ja tehkää se kanssa, jos yhtään siltä tuntuu!

Vieraaseen sänkyyn hyppääminen EI tapahdu hetken mielijohteesta. Siinä on erittäin paljon aikaa ja monta kertaa mahdollisuus perääntyä ennen kuin ollaan sängyssä ja ilman vaatteita. Kaikki selitykset on silkkaa valhetta ja paskaa.

mies

Itsellä toisenlainen kokemus näin miehenä... viime kesänä vaimoni joutui paljastamaan noin 3.5 vuotta jatkuneen satunnaisen seksi suhteensa työkaveriinsa. Tuntemukset olivat osin samanlaisia tuntui kuin maailma olisi murentunut kaikki itsestään selvä mureni hetkessä. lause it`s end of the world as we know it tuntui silloin sattuvalta. Ensi reaktio oli kaksijakoinen samalla kun musertui ja olisi halunnut tehdä veritekoja tuli mielaan kuitenkin että ei tämä voi tähän loppua. Liianpaljon hyvää olisi menetettävissä halusi antaa anteeksi ja unohtaa. Ja sitä seksiä... heti samana iltana itkettiin ja naitiin ja koko viikko siitä eteenpäin halusin kai näyttää että mitä on tarjolla ja se olikin osittain aivan uskomatonta kiihkoa ja kyllä vaimokin myönsi saaneensa parasta... juuri minulta.

Silti toipuminen on hidasta on kiva kuulla että myös nainen haluaa tietää kaikki yksityiskohdat mitä toinen nainen on tehnyt oliko parempi sängyssä miten päin, missä, milloin, monestikko???? asioita jotka pettäjästä tuntuvat vain menneiden kaivelulta ja loukkaavilta ?! Aika ajoin mieleen tulvahti kaikkea v mäistä kesken työpäivän ja sisällä muljahti joskus kuin sydän oli jättänyt lyöntejä väliin. Siitäkin toipuu ja " möröt" hiipivät onneksi yhä harvemmin mieleen. Nyt on käyty molemmat parisuhde neuvojalla ja sekin on auttanut asian puimista. On vain niin paljon vaikeampi kun kokemustaan ei voi purkaa kenellekkään miespuoliselle ystävälleen koska pelkää kuinka ystäväni siihen suhtautuisi. Kun taas vaimoni on voinut puhua asiasta jo suhteen aikana parhaille ystävilleen jotka ovat kuunnelleet ja jakaneet sitä taakkaa jota pettäjä joutuu kantamaan. Tiedän tasan tarkkaan kuka se toinen mies on ja olen monesti halunnut kostaa tai kertoa hänen avopuolisollen koska tuntuu kuin hän pääsisi kuin koira veräjästä. Olipa tuolla paskiaisella otsaa ilmesty puolisoinsa kanssa työpaikalleni noin 3 kk takaperin siinä oli järkytys melkoinen. No pakkohan siinä oli jotain tehdä joten pihalla vaihdoin hänen kanssaan sanasen toinen vain tuumi " ai ootko sie se" aivan kuin ei muka ois tiennyt kuka olen. Arvaa vain oliko sinä iltana kotona helppoa kun olin pitänyt koko 8 tuntisen työpäivän kaiken kärsimyksen sisälläni. Siitä huolimatta yritämme jatkaa yhdessä ja uskon että se onnistuu. Edelleen asiasta saan riidan aikaan kun itsellä on pahamieli ja sen valitettavasti purkaa toiseen, ja kun itsellä helpottaa se paska on taas toisen niskassa kuten vaimo asian ilmaisee. Se että lähtisit kostamaan pettämällä itse ei ainakaan tilanetta parantaisi vaan loputkin ripeet luottamuksesta karisevat ainakin itse uskon niin.

Jos jaksoit lukea tämän sekavan vuodatuksen loppun toivon että sait siitä jotain apua kohtalotoverina...kirjoitan ehkä lisää jos jotakuta kiinnostaa tai tästä vielä keskustelua viriää..

Kaikesta huolimatta mikä ei tapa se vahvistaa ...

..jos yhtään haluaa pelastaa suhteen. Mutta jos tuntuu siltä että kaikki on jo menetetty eikä enää piittaa suhteesta niin sitten kostakaa vapaasti.



Mutta muuten kosto on typerin ja lapsellisin ratkaisu ongelmaan. Jos ei oma ego kestä vastoinkäymisiä kuin verisesti kostamalla oli pettäjä oikeassa, ei sellaisen kanssa kannatakaan loppuelämänsä viettää.



nimim. elämänkokemusta pettämisproblematiikan joka puolelta.

Yksi hyvä konsti vinkiksi. Meillä oli eräs ärsykäs äijä töissä, joka alkoi kuksia erästä naiskollegaa.

Me lähetettiin äijän muijalle lehtileikkeitä tyyliin: Mistä tiedät pettääkö puolisosi sinua.

Pientä hämminkiä mulkeron seesteisiin kotioloihin. Suosittelen, jos työpaikkaromanssit alkavat häiritä työntekoa.

ei se varmaan ole ratkaisu eikä paranna mitään, mutta minun mielestä ei tarvitsekaan koska pettämistä ei tarvitse parantaa unohtaa eikä antaa anteeksi. Niinkuin sanoin siinä on ikuisuus aikaa ensimmäisestä suukosta tanssilattialla siihen kun taksimatkan jälkeen päästään sinne sänkyyn jossakin. Ihan turha selittää ainakaan minulle että " asiat vaan johtivat siihen" .

3.5v suhde toiseen osoittaa jo kyseessä olevan patologisen valehtelijan jonka puheisiin en kyllä luottaisi enää missään asiassa. Jos 9(kö se oli?) katsot että suhteessa on vielä tuonkin jälkeen on jotakin pelastamisen arvoista niin toivotan voimia ja jaksamista. Jos teet tuon laps(i)en takia niin arvostan suuresti. Muuten säälin.

Hirveässä kännissä kävi panemassa jotain tuntematonta naista. Mies kertoi heti aamulla tapahtuneesta. Hän ei itsekään tajunnut, miksi ihmeessä oli niin tehnyt, sillä meillä todella kaikki hyvin niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, eikä ainakaan mun ulkomuodossa ole mitään vikaa. Itkin ja raivosin ja haukuin miestä viikon pari, niin kauan että sain varmuuden, että mies katuu. ja hän todella katui, itki ja kärsi. Sitten päätin, että en anna noin turhan ja naurettavan asian pilata koko mun elämää. Ja se päätös on pitänyt, en anna tapahtuneen vaikuttaa suhteeseemme mitenkään. Mies tosin kärsii teostaan vieläkin, mutta olen sanonut hänelle, että minulle ei enää tule koko asiasta ruikuttamaan, nyt saa kärsiä yksin, minä en halua edes kuulla koko tapauksesta.



Jos olisin kuullut tapauksesta jostain muualta, en olisi antanut anteeksi, sillä jäljelle olisi jäänyt loputon epäily, että tekeekö uudestaan kun ei kumminkaan itse mulle sitä kerro. Virheen voin antaa anteeksi, en valehtelua. Tosin tästä en olisi koskaan saanut tietää mistään muualta, joten sekin lisää miehen tunnustuksen arvoa. Vaikka teko oli alhainen ja hirveä, se on kuitenkin tuonut miehessäni esiin luonteenpiirteitä, joita arvostan; täysi rehellisyys, kyky kohdata omat virheet ja nöyrä asenne virheensä edessä. Yksikin tapahtumaa vähättelevä lause häneltä, niin suhteemme olisi ollut ohi.



Ja juu, voisihan sitä kostaa tai muistuttaa miestä loputtomiin mokastaan. Mutta viha syö ihmistä ja synnyttää vaan lisää vihaa. Jos päättää jatkaa suhdetta, niin ei voi loputtomiin rankaista toista! Sitäpaitsi toisin kuin monet luulee, niin mieheni ei todellakaan kuvittele nyt voivansa tehdä mitä vaan tai pidä minua heikkona luuserina. Päinvastoin, olen huomannut, että hän kunnioittaa ja arvostaa minua entistä enemmän kun olen niin vahva, että en anna hänen virheensä pilata elämäämme ja pystyn nousemaan noin alhaisen teon yläpuolelle.



Tsemppiä aloittajalle, pääset kyllä yli tapahtuneesta, se on osin myös päätöskysymys. Äläkä lankea siihen ajatukseen, että milloin mies tekee saman uudestaan. Miehesi kuullostaa sellaiselta, että oppi kyllä yhdestä virheestä ja jos vielä uusii sen, niin silloinhan päätös on helppo, tiedät kyllä mitä tehdä siinä tapauksessa! Älä rupea kyttäämään ja epäilemään, sillä et estä mitään.

Kosto voi olla ehkä lapsellista, mutta omalla kohdallani se oli ainoa miten pääsin miehen pettämisen ja valehtelun yli.

Miehellä oli ollut koko meidän ensimmäisen seurusteluvuoden aikana toinen ja sain siitä kuulla hänen parhaalta kaveriltaan pitkän painokstuksen jälkeen. Kesti monta kuukautta raivoa, itkua ja piinaa enkä uskonut ikinä pääseväni asian yli kunnes petin, kerroin ja sen jälkeen asia on ollut minulle helpompi käsitellä. Näin kuinka mies katui ja itki ja hän tosiaan sai tuntea oman tuskani.. Tämä tapahtui ed. kesänä ja nyt meillä on suhde paremmassa jamassa kuin koskaan ja luottamus on vähitellen alkanut rakentua.

..mammoja, jotka antaa niille petturimiehilleen heti, kun saa kuulla tämän kuksineen toista. Hyi hel...minä en koskis pitkällä tikullakaan sellaiseen äijään. En varmaan pystyis antaa anteeksi, en edes lasten takia. Olen sen verran itsekäs ja tiedän oman arvoni, että haluaisin mielummin elää yksin/uuden miehen kanssa, kun elää petturin kanssa. Mieheni tietää tämän ja varmaan miettii kaksi kertaa, kannattaako sen yhden panon takia menettää perhettään. Meillä nimittäin asiasta ei tarvitsisi edes keskustella.

Vaimo petti mua joulun alla 2003. Pikkujouluristeily kaverien kanssa ja " asiat vaan johti sänkyyn vieraan miehen kanssa" . Ei kertonut kotona mitään, vaan muuttui kylmäksi minua kohtaan. En päässyt kahta metriä lähemmäksi ja varjeli puhelintaan kuin pienta lasta. Muutama viikko myöhemmin sain päähäni penkoa hänen puhelintaan. Ei ollut selittelyn sijaa niistä viesteistä. Kaikki tuli ilmi kerralla.



Huusin, räyhäsin, rikoin tavaroita ja painuin tieheni. Kävelin sillalle ja vannoin itselleni hyppääväni kun jalkani lipesi kaiteella ja luiskahdin alas " väärälle puolelle" . Eli lipesin vain sen metrin verran, jonka kaide on korkea. Itkin ja soitin ehkä elämäni tärkeimmän puhelun. Sain apua ja kyydin pois kotoa. Olin vajaan viikon piilossa kaikelta ennen kuin uskalsin palata kotiin.



Käytiin vaimon kanssa asia läpi (olin kyllä ollut puhelinyhteydessä häneen jo viikollakin). Päätin muuttaa omaan kämppään. Ehdin asua siellä n. 2kk kun vaimoni sai houkutelluksi minut takaisin.



Elettiin hiljaiseloa puolisen vuotta, en kyennyt koskemaan vaimooni, pidin etäisyyttä. Pitkien keskustelujen jälkeen päätettiin yrittää uudelleen, yritettiin lasta, joka saatiin 2005. Nyt kaikki on kuin eläisi yksinhuoltajana (molemmat). Asutaan yhdessä ilman minkäänlaista yhteyttä toisiimme. Ainoa mikä meitä yhdistää on aivan ihana tyttö. Molemmat elämme hänen kauttaan, joka pelottaa minua valtavasti. Emme elä kuten mies ja vaimo vaan kuten kämppäkaverit opiskeluaikana. Molemmilla on omat työt, emme puhu mistään. Välillä vaimo räjähtää, minä häivyn hetkeksi pois kotoa.



Vieläkin mietin, josko vaimolla on joku toinen. Luottamus ei ole palautunut. Toivon, että joskun voin vielä luottaa ja sitä samaa toivon alkuperäiselle. Sekavaa, mutta aihekin on vaikea. Yritän vain sanoa, että vielä näinkin monen vuoden jälkeen asia vaivaa. Olen käynyt terapiassa, turvautunut kirkon apuun, soittanut ongelmapuhelimiin, asunut erossa, lukenut parisuhdekirjoja kyllästymiseen asti, jutellut kavereiden kanssa ja käynyt vaimon kanssa asiaa läpi monet kerrat. Mielestäni olen yrittänyt kaikkea mahdollista. ehkä joku näistä keinoista toimii kohdallasi.



Sanomattakin on selvää, että jos kaikki olisi kohdallamme ollut kunnossa, näin ei olisi ikinä päässyt tapahtumaan. Olenkin yrittänyt selvittää aikaisempaa elämääni ennen naimisiinmenoa ja sen aikana. Jostain sieltä unohdetuista arkistoista ongelman ydin saatta avatua minullekin. Luurankoja vaatekomerossa..



M33