Lue keskustelun säännöt.
Mitä helvettii mä teen miehen kanssa!!!
23.10.2006 |
Alkaa palaa hermo tähän touhuun. Okei, mä tiedän että se käy töissä. Se o ihan hyvä asia, mut kun tekiski sellasia normaaleja työpäiviä... Työpäivät on klo: 05.00-21.00. Joskus saattaa tulla tunnin aikasemmin. Töihin joutuu lähtemää jo neljältä työmatkan pituuden takia. Mä olen koittanu monesti sanoo, että tulis joskus aiemmin kotiin. Parisuhde kärsii, samoin lapset. Lapset näkee isäänsä vaan viikonloppusin, vaikka saman katon alla asutaanki. Ja usein vielä tän kaiken päälle ukko tekee lauantait töitä, ei tosin niin myöhään ku viikolla. Ihan hyvin mä jaksan kotona asiat hoitaa, esim siivota, pyykätä valmistaa ruoat, mutta se mies puuttuu:( Tuntuu että avioliitto on kaatumas pelkästään ton miehen työnarkomanian takia. Jotenkin mä haluaisin vierelle mihen, joka ehkä joskus järjestäis aikaa myös perheelle ja mulle. Sit taas tuntuu että ajattelen tosi itsekkäästi. Eihän se mieskään meitä nää, mut ei se tunnu sitä haittaavan juuri ollenkaan. Tavallaan mua kaduttaa että ees otin tollasen miehen itelleen, mut ei se ollu tollanen vielä sillon kun meillä ei ollu lapsia. Mä olen ihan loppu tähän parisuhteeseen, ja " yksinhuoltajuutee" .
Kommentit (6)
onko esim yrittäjä, silloin " ymmärtäisin" tuon tilanteen... ehkä sun pitäisi ihan suoraan sanoa miehelles mitä mieltä olet tuosta, ei raha ratkaise kaikkea, eikä miehes poissaoloa voi korvata työstä saatu palkka, ainakaan täysin. jotenkin heräs sympatiat. mulla mies rakentaa ja tekee töitä ja pyörittää toiminimeään ja opiskelee... oon joutunu sanoo välillä pahasti että on jättäny toiminimen ja muut turhat vähemmälle.
sympatiat sulle ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan oletkin jo jutellut vakavasti aiheesta miehesi kanssa? Vain sinä ja yksin sinä voit tehdä elämässäsi muutoksia jotka saa sinut onnelliseksi.. Jos miehesi rakastaa sinua hänen luulisi tekevän jotain asian eteen, jos välittää vain itsestään tiedät kai mitä on tehtävä?? Lähde vaikka koeajaksi lasten kanssa pois kotoa, katso tuleeko ikävä. Jos ei tule niin työ ilmeisesti hänelle riittää elämän sisällöksi.
Mies on tasan sitä mieltä että työt on tehtävä kun niitä on. Tuntuu ettei sitä kiinosta yhtää lasten tai mun asiat. Mä olen joutunu jo reilun vuoden ajan perumaan kaikki mun menot ja harrastukset. Ja mies on sitä mieltä, että jostain on aina pakko tinkiä:( Mä olen ihan umpikujassa. Ainoa kelle ees pystyn asiast puhumaan, on mun oma äiti jolle soitan joka toinen päivä, ja sitte on taas miehellä aikaa valittaa puhelinlaskuista kun on niin suuria. Tuntuu että tolta mieheltä puuttuu aivot kokonaan, tai sit se ei osaa käyttää niitä ajatteluun. -ap-
Mies reissaa paljon ja olettaa, että se on mulle ok. Vaan ei ole, olen ihan loppu ku tätä on jatkunut jo 10 vuotta. Eikä aio muunlaista työtä hakea, haluaa olla kansäinvälisissä hommissa.
Mä olen yritänyt puhua, että olen väsynyt. Ei auta, sanoo vaan että kyllä ne muutkin jaksaa. Aloitin just masennuslääkkeet. Tuntuu kyllä siltä, että ei kai sitä kannata omaa mielenterveyttään tälläsen asian takia menettää. Tosin eron jälkeen olen vielä enemmän kiinni lapsissa, mutta ehkä voisin henkisesti paremmin.
Mulla kaverilla oli vähän samanlainen tilanne. Mies oli kyllä kotona, mutta teki sielläkin ollessaan vaan töitä. Kaveri ei päässyt edes suihkuun ilman vauvaa. Mies vaan tuumas et miks oot sen opettanu oleen pelkästään sylissä kun vauvaa olis täytyny pitää suihkun ajan sylissä kun itki muualla ollessaan.
Kaveri tuli vuoden taistelun jälkeen siihen tulokseen, että helpompi olla yksin lapsen kanssa ku katella miestä josta ei oo mitään muuta ku rahallista hyötyä. Toisin sanoen ei tarvi turhaan toivoa, että se auttais vaikka edes vähän lapsen hoidossa. Nyt sanoo että on paljon helpompaa kun ei edes odota että joku auttais kun tulee töistä vaan tietää että hommat täytyy tehdä itse ja tilanne on siten paljon vähemmän stressaava.
Nyt se mies on myös lapsellekin paljon parempi isä, viettää aikaa lapsen kanssa noin pari kertaa viikossa ja kaikki ovat tyytyväisiä,ainakin suurinpiirtein (mies ehkä vähän tyytymätön kun haluis perheensä edelleen takaisin vielä usean vuoden erossa olon jälkeenkin),kaikki toimii eikä se mun kaveri ole enää hermoromahduksen partaalla.
Minustakin vois olla hyvä idea asua vaikka vähän aikaa erillään niin miehes näkis riittääkö sille elämän sisällöksi pelkkä työ ja jos riittää niin teidän ei enää tarvis kärsiä siitä vaan voisitte aloittaa oman elämän ilman häntä. (Ei tietenkään ole noin yksinkertaista, mutta tällä periaatteella). Ei kenenkään tarvitse omaa elämää uhrata pelkästään toisen tyhmyyden vuoksi. Ja siinä vaiheessa jos täytyy alkaa tilanteen vuoksi lääkitystä käyttämään (niin kuin joku sanoi aloittaneensa) kannattaa ihan todella tarkkaan miettiä ( jos itsellä vaan voimia riittää) onko oma terveys kuitenkin tärkeämpää kuin kuin huonon perhe-elämän säilyttäminen. Lapsetkin vaistoaa todella hyvin jos vanhempien välillä on kitkaa ja vaikka ei olisikaan riitaa niin ei varmaankaan erityisen positiivisiakaan tunteita. Tilanteen lauettessa äidin ei tarvitse enää tuhlata ajatuksiaan huonon parisuhteen miettimiseen vaan aikaa jää pelkästään lapsille (kunhan selviää erosta) ja se on varmasti lopulta tärkeämpää kuin " perheen" säilyttäminen.
...ottanu asiaa puheeksi ihan rauhallisesti hänen kanssaan? Tietääkö hän miltä sinusta tuntuu ja ymmärtääkö että lastenkin ois kiva varmaan joskus olla isänkin kanssa?