Onko HELMI todella yleinen tytönnimi nykyisin? Entäs HILLA?
Kumman antaisit mieluummin?
Meille syntyy tyttö pian ja nimi olisi hakusessa. Veljen nimi on Elias. Haluaisin tytölle nimeksi Iiris, mutta niitäkin taitaa olla jo aika tavalla eiä isukki ole kovin innostunut. Ehdotuksia Eliaksen siskon nimeksi otetaan siis vastaan!
Kommentit (9)
Hilla ei ole niin suosittu, vaikka onkin sen tyylinen.
Eiköhän Emmoja, Iidoja ja Elloja ole kuitenkin enemmän kuin Helmi-nimisiä, vaikka mikä tulisi.
Minua ei ainakaan haittaisi jos muilla lapsilla olisi sama nimi kuin omallani, kunhan olen itse saanut antaa nimen josta todella pidän ja joka sopii lapselleni. Moniko siitä kuitenkaan kärsi, vaikka luokalla aikoinaan olikin useampi Minna tai Laura?
Helmi ja Hilla, samoin Iiris, ovat kauniita nimiä kaikki. Valitkaa se, mistä pidätte eniten ja viis veisatkaa muitten nimistä.
Eli ei nyt huippuyleinen, mutta yleinen silti. Mutta kaunis nimihän se on... Samoin kuin Hilla joka ei ole yhtä yleinen.
tilannetta nimipalvelusta väestörekisterin sivuilta. Tietenkin täytyy ottaa huomioon, että nimipalvelussa mukaan lasketaan myös toiset ja kolmannet nimet, mutta kyllä sieltä yleiskuvaa suosituimmista saa. Samoin väestörekisterikeskuksen sivuilta saa tilastoja käyttöönsä.
Molemmat ovat erittäin kauniita. Hillasta pidän vähän vähemmän, sillä sen sanan käyttäjät marjojen kohdalla ärsyttävät. Se on lakka se marja.
Helmi sijoittunee Eliaksen kanssa samoihin yleisyyslukemiin?
Mun mieskään ei kauheasti tykännyt nimestä, niinpä jouduttiin miettimään tytöille muita nimiä.
Hilla on vähän harvinaisempi, mutta oikein kaunis sekin.