Jos suhde ei ole alkanut kovin kiihkeästi, onko sillä tulevaisuutta?

Siis jotenkin se meni niin, että toista voi oppia rakastamaan ajan kanssa vaikka alussa ei tuntisi mitään, ja sitten liitto vastaavasti kestäisi pidempään.

Mutta muuten ei alkanut kiihkeästi, siis seksuaalisesti. Mikä nyt on diagnoosi? ap

Mikä semmonen suhde on? Ei mikään. Panetteko. Suhteessa täytyy olla apinanraivoa!!! KIIMAA!! SEISOKKIA!! MÄRKÄÄ LITINÄÄ!!! ASTUMISTA JA ASENTOJA, LOPUTTOMASTI! HILLITTÖMÄSTI!!! VAIN SEXI ON TÄRKEÄÄ ELÄMÄSSÄ!!!!!! seksiterapeutti.

ELÄIMET OVAT KIIMASSA. IHMISET SAMOIN, MUTTA OLEMME KEKSINEET SANAN RAKKAUS!! AIVAN SAMA ASIA!!! TÄSMÄLLEEN!!!

neloskohtaan.

Ennustaisin erinomaista jatkoa tuon perusteella! Kiima ei kestä, mutta ystävyys ja yhteenkuuluvuus kestää!

Kaikki kiimaiset suhteeni ovat päättyneet. Tämän vähemmän kiimaisen kanssa menin sitten naimisiin. Ja olen onnellinen suhteessani.

vaan kuinkas kävi, kaikki suhteet päättyivät. Sitten tapasin erään miehen, jonka kanssa oli mukavaa, mutta joka ei ns. vienyt jalkoja alta, kunhan nyt oli hyvä tyyppi. Mitä enemmän opin häntä tuntemaan, sitä enemmän hänestä pidin ja lopulta rakastuin. Nyt olemme naimissa, yhdessä jo kymmenen vuotta.

suhteet kestäisivät pidempään, on se, että sellaisen suhteen aloittaneet osapuolet ovat alunperinkin tyytyneet " huonoon" . Jos alat seurustella ihmisen kanssa, joka ei tunnu missään (seksuaalisestikin), jäät siihen tilaan ja totut siihen, että mitään ei ole, ja siitä on sitten vaikea lähteä, kun välillä ei koskaan ole mitään erityistä ollutkaan. Sitä ei osaa kaivata, mitä ei koskaan ole ollut. Tavallaan epätoivoinen ja luovuttanut valinta, ja mihin se siitä muuttuisi.



Ne, jotka tietävät miltä intohimo tuntuu, ovat sen ihmisen kanssa koska HALUAVAT sitä, ja jos homma menee joskus pieleen, osaavat myös erota, koska tietävät mitä muuta voisi olla.



Tosin, väitän myös, että tämä " kiihkottomat suhteet kestävät pidempään" on vain selitys ja tekosyy sille, miksi tietyssä elämäntilanteessa olevat edes yrittävät olla surkeassa suhteessa, jossa koskaan ei ole toista edes haluttu. Yleensä tosin tullaan järkiin jossakin vaiheessa, ja toivotaan, ettei olisi tehty niitä lapsia siihen...

että monesti ystävyyspohjalta alkaneet suhteet ovat kestävämpiä. Toiseen ollaan tutustuttu ensin. Päätä pahkaa rakastumisesta alkaneissa suhteissahan on usein kriisin paikka, kun huomataan, että toinen osapuoli onkin ihan tavallinen ihminen vikoineen, eikä se prinssi/prinsessa, joksi hänet on kuvitellut.



Itselläni suhde mieheeni alkoi ystävyydestä, ja mitä tuohon monen korostamaan seksiin tulee, voin sanoa, että seksi on tässä suhteessa ollut kaikkein parasta. Välillämme oli luja luottamus jo ennen ensimmäistä rakastelua, joten ei ollut mitään suorituspaineita vaan voi keskittyä olennaiseen.

Näin se yleensä menee.

Eikai asia nyt noin mustavalkoinen ole? Että joko on hillitöntä kiihkoa tai vaihtoehtoisesti " ei tunnu missään" ? Eiköhän suurimmalla osalta ole jotain siltä väliltä, näin meillä ainakin. Ja kiihko kasvoi sitten sitä mukaa, kun opimme tuntemaan toisiamme. Kiihkeimmät ajat suhteessa n. neljän vuoden yhdessäolon jälkeen ja yhä jatkuu. ;)

Erinäisistä syistä alku vaan oli aika hankalaa, vaikka muutettiin saman tien saman katon alle. Kummallakin oli kyllä takana suhteita, joissa oli tätä " apinanraivoa" , eikä sellainen ollut kovinkaan korkealla meidän puolisonvalintakriteereissämme... Meidät toi yhteen toiset asiat. Kiihko ja estoton himo ovat hiipineet suhteeseen ajan kanssa. Nykyään, monen vuoden avioliiton jälkeen (toki jo ennenkin) yhteiselämämme on kiihkeää, estotonta, hellää, kaikinpuolin tyydyttävää. Itse siis olen vakuuttunut, että kyllä voi vaisumminkin alkanut suhde kestää mainiosti.

Ystävyyden pohjalta alkanut suhde voi viedä vaikka miten pitkälle.

Itselläni oli pari niitä " eläimenraivosuhteita" , jotka kesti aikansa ja sit loppu. Nyt ole ollut naimisissa jo lähes 17 vuotta " ystäväni" kanssa ja parempaa en taatusti saisi...

Ja seksi on edelleen kuumaa. Kun luottaa toiseen ja yhdessä kokeillaan uutta ja taas uutta, niin seksikään ei ole tylsää.

Enkä ole edes " vanha" vielä vaikka välillä lasten keskellä siltä tuntuukin. Vanhin lapsista on 15 v ja itse ja puolisoni 36. Sehän on kiinni aivan siitä mitä suhteen eteen on valmis tekemään. Meillä nuo ns. " seksimatkat" ovat kohokohtia, mut jokapäiväinenkin tsemppaaminen kannattaa. Tietysti niitä hiljaisempia ja vaikeampiakin aikoja on, mutta sehän vaan piristää pidemmän päälle...

Muutama ystäväpariskunta on samalla lailla " vain ystäviä" alkujaan ja edelleen ovat yhdessä ja sit taas niitä salamasellaisia on kavereillanikin ollu. Sivusta seuranneena se huuma on kyl rajua, mut pudotuskin sen mukainen.

Siis mulle tuota tasasemman laimeeta...