yh-isät ja yh-äidit
se on kyllä kumma juttu kun silloin tällöin kuulee että yh-äitejä morkataan niin miksi en koskaan ole kuullut ainuttakaan pahaa sanaa yh-isistä.ihmetyttää vaan.
Kommentit (24)
pitkälti siitä, ettei yh-iskä oikeasti ole yh-iskä.. Kaikki suvun ja suvun ulkopuolisetkin naiset auttamassa ja tekemässä itseään tärkeäksi.. Kun eihän se mies reppana pärjää, kun akkakin oli niin hirveä ja jätti lasten kanssa yksin...
Johtuisko ihan käyttäytymisestä? Äidit pitää yksinhuoltajuutta pirun huonona tekosyynä kaikkiin ongelmiinsa ja kirjoittavat omassa elämänkerrassaan itsensä sankareiksi.
lähtökohtaisesti yleensä ajatellaan, että äidin on täytynyt olla todella surkea luuseri ja yksinhuoltajaksi jäänyt isä on supersankari, joka on joutunut uhrautumaan.
Sitten kun asetelma on toisinpäin, niin vähätellään äidin taakkaa ja isän luuseriutta. Käsketään vaan miettimään miksi piti tehdä lapset kusipään kanssa jne.
Johtuisko ihan käyttäytymisestä? Äidit pitää yksinhuoltajuutta pirun huonona tekosyynä kaikkiin ongelmiinsa ja kirjoittavat omassa elämänkerrassaan itsensä sankareiksi.
ja kyllä minä tunnen yh-isän joka pitää itseään sankarina kun hoitaa lapsiaan ja samalla katsoo että minun lapseni ovat huonommin kasvatettuja vain siksi että minä, nainen, hoidan heitä yksin.
Tsoin omani ovat paremmin käyttäytyviä.
jos mies jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen. Jos nainen jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen.
Omassa lähipiirissäni on eronneita vanhempia pilvin pimein, mutta ei puhettakaan siitä, että isä olisi halunnut asua lasten kanssa tai ruveta yksinhuoltajaksi. Ovat ihan suosiolla tavallaan luopuneet lapsista jotta ovat päässeet aloittamaan uuden perhe-elämän uuden rakkaan kanssa ja tekemään uusia lapsia. Eiköhän tämä liene se yleisin kuvio.
jos mies jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen. Jos nainen jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen.
Jos mies jää yksinhuoltajaksi se on naisen syy, kun nainen jätti.
Jos nainen jää yksinhuoltajaksi se on naisen syy, kun ajoi miehen toisen naisen syliin tai pois perheestä. Miehessä ei ole koskaan mitään vikaa.
Johtuisko ihan käyttäytymisestä? Äidit pitää yksinhuoltajuutta pirun huonona tekosyynä kaikkiin ongelmiinsa ja kirjoittavat omassa elämänkerrassaan itsensä sankareiksi.
ja kyllä minä tunnen yh-isän joka pitää itseään sankarina kun hoitaa lapsiaan ja samalla katsoo että minun lapseni ovat huonommin kasvatettuja vain siksi että minä, nainen, hoidan heitä yksin.
Tsoin omani ovat paremmin käyttäytyviä.
Mustaa ja valkoista laitetaan... Minä tunnen yhden=kaikki...
Just tätä tarkoitan, yh- äidin lapsetkin on niitä supersankareita, jotka käyttäytyvät niin paljon paremmin, kuin muiden lapset.
Ja taas tyyppi esim. miksi yh-äidit saavat niin paljon kuraa niskaansa, ollaan niin paljon parempia, kun muut ja heti ollaan kärkkäänä puolustelemassa omia heikkouksiaan.
jos mies jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen. Jos nainen jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen.
Jos mies jättää perheensä, hän sika. Jos nainen jättää perheensä, hän on tehnyt itsenäisen rohkean ratkaisun.
Niin kauan, kun naisen diktatuurimaista rajatonta vallan eripuolia ei tarkastella riittävän avoimesti, tulee naiset olemaan syypäitä kaikkiin ongelmiimme.

Tosielämässä tuollaista naista huoritellaan, etenkin vanhempien ihmisten taholta. Tämän olen nähnyt useasti tuttavapiirissäni. Jätettyä miestä säälitään ja nainen on "huora". Tiedämpä sellaisenkin jätetyn miehen jolle naapurin vanhat rouvat tuovat joka viikko ruokaa ja jopa VAATTEITA!!!
Niin kauan, kun naisen diktatuurimaista rajatonta vallan eripuolia ei tarkastella riittävän avoimesti, tulee naiset olemaan syypäitä kaikkiin ongelmiimme.
sinä kiihkeä miesasiamies?
Kannattaisi varmaan kaivaa ne peruskoulun historiankirjat esiin ja lukea vähän uutisiakin. Mutta nehän eivät teitä fundamentalisteja kiinnosta.
mutta ilman miehen valtaa elävä nainen on vaarallinen friikki.
Yksinhuoltajat ovat epänormaaleja sillä naisen ei tulisi elää ilman miehen päätäntävaltaa. Yksinhuoltaja nostattaa sen vuoksi vihaa, etenkin miehissä. Miehillä on luonnostaan tarve alistaa ja käyttää koviakin keinoja sen tarpeensa käyttämiseksi.
t. miesasiamies eli MAMi
jos mies jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen. Jos nainen jää yksinhuoltajaksi, syy on naisen.
Jos mies jää yksinhuoltajaksi se on naisen syy, kun nainen jätti.
Jos nainen jää yksinhuoltajaksi se on naisen syy, kun ajoi miehen toisen naisen syliin tai pois perheestä. Miehessä ei ole koskaan mitään vikaa.
Toinen juttu on se että itsenäinen nainen on miesten mielestä uhka yhteiskunnalle. Miehillä oikeesti tuntuu olevan hirveä tarve alistamiseen ja nöyryyttämiseen, sen takia niitä pikkuvaimoja tuodaan Aasiasta Suomeen.
Niin kauan, kun naisen diktatuurimaista rajatonta vallan eripuolia ei tarkastella riittävän avoimesti, tulee naiset olemaan syypäitä kaikkiin ongelmiimme.
Penis ei suinkaan ole minkäänlainen ase, varsinkaan kun miehet tekee suurimman osan raiskauksista ja pedofiileistäkin 90% on miehiä. Sä tuskin olet kasvattanut yhtä ainoaa lasta, luojalle kiitos siitä.
tulee naiset olemaan syypäitä kaikkiin ongelmiimme.
buahahahahhahhhaaa
Nainen on elämän antaja, hän saa päättää lapsen elämästä tai kuolemasta. Hän saa päättää miten lapsen nälkää tyydytetään rinnalla vai pullolla. Hän saa sortaa lastaan rauhassa, kenenkään siihen yleensä puuttumatta. Hän voi omia lapsen automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse jättänyt yhteisen kodin. Hän voi syrjäyttää isän lähes täysin, vaikka isällä olisi tahtoa ja tunteita olla mukavana lapsen päivittäisessä arjessa.
Näitä asioita ei tarkastella riittävän avoimesti, koska niissä nähdään vain naista alentavat rakenteet.
Olin naimisissa yli 10 vuotta ja ikinä en morkannut yhtäkään ihmistä sillä perusteella että on YH. Enkä ole kuullut kenenkään muunkaan niin tekevän.
Nyt kun olen itse YH, ihmiset ovat olleet superkivoja ja tukevia minua kohtaan ja olen saanut paljon uusia ystäviä. Ja monet vanhat ystävät ovat tulleet entistä läheisimmäksi. Naapuritkin tulivat eron jälkeen soittamaan ovikelloa ja tarjoutuivat jeesaamaan kaikessa.
Olin eron jälkeen erittäin liikuttunut ihmisten ystävällisyydestä ja tuesta.
Missäköhän ne morkkaajat on?
Nainen on elämän antaja, hän saa päättää lapsen elämästä tai kuolemasta. Hän saa päättää miten lapsen nälkää tyydytetään rinnalla vai pullolla. Hän saa sortaa lastaan rauhassa, kenenkään siihen yleensä puuttumatta. Hän voi omia lapsen automaattisesti itselleen, vaikka olisi itse jättänyt yhteisen kodin. Hän voi syrjäyttää isän lähes täysin, vaikka isällä olisi tahtoa ja tunteita olla mukavana lapsen päivittäisessä arjessa.
Näitä asioita ei tarkastella riittävän avoimesti, koska niissä nähdään vain naista alentavat rakenteet.
Helium ei ole ollenkaan sama asia!