Äidillä paha mieli, kun tytär suosii isää :-(!

Ihan normaalia, että lapset suosii jompaa kumpaa - tytöt useimmiten isää.

että lapsi alkaa kaivata muiltakin sitä huomiota?

näin on ollu meillä aina, joten ei mikään uus juttu. lapset 4,5v ja 2v3kk. siks pitäiskin hankkia vielä se kolmas, jos vaikka se olis äitin pieni. :P

niin pääsen itse helpommalla. Käytän sitä oikein hyväksi tyyliin. Pakkohan sun on se kakkapylly pestä kun lapsi niin tahtoo!!! Vaikka oikeesti lapselle vois sanoa että äiti vaihtaa nyt ja sillä selvä.

Ja lapsi on vielä ihan pieni, sillä nyt on tälläinen vaihe, 3-vuotiaana on jo uhma ikä, eikä varmaan tee mitään eroa teidän kanssa. Osta Anna Wahlgrenin Lapsikirja, niin tiedät millaisia lapset on missäkin iässä(0-15), ja kuinka niiden kanssa voi toimia, jos halua kasvattaa lapsista itsenäisiä hyvällä itsetunnolla varustettuja ihmisiä.

Ehkä itsetuntosi ei ole aivan kohdallaan, jos vajaa kaks wee neiti saa sut kadeksi tai ärtymään. Kannattaisi hieman käydä läpi miehesi kanssa tuntemuksia, mutta jos lapsellesi alat osoittamaan mieltä niin olet kyllä tosi lapsellinen.

Nojaa... mitähän miehesi ajattelee naiseudestasi tai omanarvontunnostasi.

Monesti parisuhteessa tulee ongelmia, kun lapsi syntyy ja isä kokee jäävänsä ulkopuoliseksi. Mutta teillä käymässä nyt toisella tavalla.



Täällä monissa kommenteissa korostetaan että lapsien takia teen sitä ja tätä vaikka parisuhteenkin hinnalla. Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä. Kahden aikuisen suhde on jotain aivan muuta tai pitäisi olla kuin lapsen ja vanhemman suhde. Siitäkin näkökulmasta käyttäytymisesi kaipaa tarkastelua. Tai miehesi ja sinun välinen esim. hellyys yms. käyttäytyminen herättää kysymyksiä. Olisiko siinä petrattavaa?





Perusoppimäärä psykologiaa myöskään ei olisi pahitteeksi. Lapsen kehityskaareen kuuluu tällainen vaihe. Ikäänkuin rakastutaan ei -samaa sukupuolta olevaan vanhempaan ja halutaan viedä äiti iskältä tai isä äidiltä. Tähän leikkiin kun itse antaudut lapsen tasolla niin ei välttämättä hyvää seuraa.



Ja en malta olla lähettämättä tässä terveisiä kaikille niille av-mammoille ketkä täällä välillä ovat suureen ääneen kertoneet äidin ja tyttären symbioottisesta ja ainutkertaisesta suhteesta. Ja kertoneet säälivänsä poikalasten äitejä.

Tässäkin näemme kuinka ainutlaatuista tämä on.

Toivottavasti ap ei kuulunut näihin naisiin.



Suo anteeksi tämä viimeinen heitto, mutta sisäinen pakko laittoi minut kirjoittamaan sen ;-)

Lapsesi on vasta 1v9kk. Oikeasti, lue tuo alla oleva lause, ja mieti millainen äiti oikein olet?!?

Vierailija:

Jos ei kerran äiti kelpaa, niin ei kelpaa äidille tytärkään. Kitsisköön isänsä perään!!!

Toisaalta minähän en koskaan kuule kuinka paljon lapsi on minun perään, kun itse olen poissa eikä mies tätä oma-aloitteisesti kerro.



Osin tytön kiinnittyminen isään johtuu juuri siitä, että isä on enemmän kaveri kuin minä olen ja isä on vähemmän lapsen kanssa. Osin lienee luonnollinen sukupuolikysymys.



Minussakin katkeruutta aiheuttaa se, että minä olen (ainakin ollut) enemmän lapsen kanssa kotona ollessani ja samalla hoidan myös kotityöt ym. velvoitteet. En esimerkiksi vain kaveeraa lapsen kanssa ja myönny joka oikkuun. JOtenkin koen oman osani erilaiseksi, velvoittavammaksi ja ikäväksi. Olisihan se paljon kivempaa olla se kiva isovanhempi ja kuten isä välillä, että hyysätään vain lasta, mutta siitä ei ole kasvatuksessa mielestäni kyse.



Lisäksi ärsyttää se, että minä mielestäni teen aika paljon töitä, joita ei lasketa (esim. kodin hoito yhdessä lapsen kanssa) ja silti minä olen aina se joka kuulee isältä ja isovanhemmilta kaikki märinät ja huolet eli saisin helposti lisätyötä heiltä jos viitsisin kuunnella. Samalla nämä henkilöt itse luistavat kaikesta vastuusta (eivät esim. koskaan sekä hoida lasta että laita ruokaa tms.) ja minä vielä parhaimmillani olen passannut heitä (laittanut ruoat valmiiksi) ja siihen kiitokseksi päälle saan neuvot ja ohjeet, miten olisi pitänyt tehdä.



tytön ja isän välisen läheisen suhteen olen kyllä hvyäksynyt ja isovanhempia päästän hyvin vähän sanomaan mistään...

Itse en kyllä myönnä, että meillä olisi tämän asian suhteen ollut minun itsetunnosta kyse, enemmänkin parisuhteesta ja vanhemmuuden jakamisesta..

Minua on harmittanut tytön ja isän läheinen suhde, koska olen itse jäänyt miehen huomiosta vähälle (tilanne joka yleensä on toisinpäin: mies jää äidin ja lapsen ulkopuolelle) ja esim. joissain päätöksentekoon liittyvissä asioissa mies ulkoisti minut kokonaan ja korvasi esim. äidillään.

- tässä ei siis yksin ole kyse äiti-lapsi -suhteesta, kateudesta, vaan taustalla on monia asioita, joita esim. ap ei tuonut esiin lainkaan.

Toiseksi ehkä olen haviannut eroja, siinä miten mies ja minä käsitämme vanhemmuuden. Itse olen mielestäni ollut rohkeampi olemaan vanhempi ja esim. sietämään lapsen pettymyksiä, kasvattamaan. Kasvoin myös aikaisemmin ottamaan vastuun sekä kodista että parisuhteesta lapsen ohella: mies kantoi vastuuta lähinnä lapsesta.

Oli vain aika katkeraa seurata vierestä ja toisaalta kuulla itseä koskevaa jatkuvaa nipottamista lapseen liittyen, kun elämä koostuu niin monesta muustakin asiasta: isä ja isovanhemmat jotenkin vain näkevät pienen vauvan..

Vierailija:

Ehkä itsetuntosi ei ole aivan kohdallaan, jos vajaa kaks wee neiti saa sut kadeksi tai ärtymään. Kannattaisi hieman käydä läpi miehesi kanssa tuntemuksia, mutta jos lapsellesi alat osoittamaan mieltä niin olet kyllä tosi lapsellinen.

Nojaa... mitähän miehesi ajattelee naiseudestasi tai omanarvontunnostasi.

Vierailija:

Itse en kyllä myönnä, että meillä olisi tämän asian suhteen ollut minun itsetunnosta kyse, enemmänkin parisuhteesta ja vanhemmuuden jakamisesta..

Minua on harmittanut tytön ja isän läheinen suhde, koska olen itse jäänyt miehen huomiosta vähälle (tilanne joka yleensä on toisinpäin: mies jää äidin ja lapsen ulkopuolelle) ja esim. joissain päätöksentekoon liittyvissä asioissa mies ulkoisti minut kokonaan ja korvasi esim. äidillään.

- tässä ei siis yksin ole kyse äiti-lapsi -suhteesta, kateudesta, vaan taustalla on monia asioita, joita esim. ap ei tuonut esiin lainkaan.

Toiseksi ehkä olen haviannut eroja, siinä miten mies ja minä käsitämme vanhemmuuden. Itse olen mielestäni ollut rohkeampi olemaan vanhempi ja esim. sietämään lapsen pettymyksiä, kasvattamaan. Kasvoin myös aikaisemmin ottamaan vastuun sekä kodista että parisuhteesta lapsen ohella: mies kantoi vastuuta lähinnä lapsesta.

Oli vain aika katkeraa seurata vierestä ja toisaalta kuulla itseä koskevaa jatkuvaa nipottamista lapseen liittyen, kun elämä koostuu niin monesta muustakin asiasta: isä ja isovanhemmat jotenkin vain näkevät pienen vauvan..

Vierailija:

Ehkä itsetuntosi ei ole aivan kohdallaan, jos vajaa kaks wee neiti saa sut kadeksi tai ärtymään. Kannattaisi hieman käydä läpi miehesi kanssa tuntemuksia, mutta jos lapsellesi alat osoittamaan mieltä niin olet kyllä tosi lapsellinen.

Nojaa... mitähän miehesi ajattelee naiseudestasi tai omanarvontunnostasi.

Olen vain väsynyt ja kyllästynyt. En ole edes omille lapsilleni tärkeä!



Juu...itsetunto-ongelmia ehkä vähän....





ap

Mä ihmettelen meillä sellaista, että pojalle ei kelpaa kuin minä, äiti, vaikka isä on paljon ollut pojan kanssa, oli vanhempainvapaallakin pari kuukautta.

Silti äiti on pop 1v4kk:lle pojalle. Jos halataan/pussaillaan miehen kanssa, poika tulee kiukkuisena väliin ja kiskoo äitiä pois :))

Kyllä itse koen saavani viettää ihan tarpeeksi aikaa hänen kanssaan ja annan lapsen vapaasti itse päättää, kummalta vanhemmalta hän pyytää apua. Uskon tämän kauden olevan juuri sitä äidistä irtaantumiskautta, jolloin isän rooli korostuu.